Metsänväen joulujuhla alkaa virallisesti tänään. Juhlan tuntu suorastaan väreilee metsän yllä. Metsästä lähestyy juhlapaikkaa koko ajan lisää kaikenlaista juhlijaa. Osa tulee lentämällä ja osa maata pitkin. Kukin omalla tyylillään.
lauantai 24. joulukuuta 2022
JOULUKALENTERIN 24. LUUKKU
perjantai 23. joulukuuta 2022
JOULUKALENTERIN 23. LUUKKU
Juhlapaikan edustalla alkaa olla vilskettä ja vipinää. Tontut, peikot ja retkeilijäkoira (joka on ehtinyt ihan ajoissa paikalle) katselevat koristenauhan korjaamista. Nauha on hieman repsahtanut yhdestä kohtaa ja kasaantunut toiselle oksalle. Nauhan luona on käynyt paljon ketteriä hypistelijöitä ja nauha on vähän kokenut kovia. Tämä ei ole ensimmäinen kerta eikä viimeinen, kun näitä nauhoja korjataan. Mutta kyllä se silti näyttää kauniilta, kaikki tuumailevat.
torstai 22. joulukuuta 2022
JOULUKALENTERIN 22. LUUKKU
Tyttötonttu ottaa rennosti juhlapaikan suuaukon lähellä. Siinä samassa paikalle pomppii pitkäkorvainen pupu, mikä näyttää hieman oudolta. Tyttötonttu tervehtii pupua ja hihkaisee, että ihan kuin sinulta puuttuisi jotain. Pupu pyörittelee päätään hämmästyneenä ja kiljaisee. Talvihousut jäivät kotimetsään!!!
keskiviikko 21. joulukuuta 2022
JOULUKALENTERIN 21. LUUKKU
Loiks, loiks, loiks, loiks,......... Sammakkohan se sieltä loikkii hyvinkin vetreänä talviset olosuhteet huomioon ottaen. Sammakoistakin osa tykkää osallistua metsänväen joulunviettoon, vaikka yleensä vetelevätkin sikeitä maan alla sopivissa paikoissa, vesistöissä tai sitten peikkoluolien käytäväsyvennyksissä. Sammakoilla on paljon hyviä paikkoja maanalaisissa reitistöissä, missä voi viettää talvea. Mutta aina löytyy muutamia veijareita, jotka lähtevät juhlimaan. Tarvittaessa sammakot saavat kyydin juhlista kotikoloon jonkun metsäneläimen kyydissä.
tiistai 20. joulukuuta 2022
JOULUKALENTERIN 20. LUUKKU
Ja sieltä saapuu yksi tyttötontuista. Tonttu hyräilee kävellessään joululauluja ja katselee kuusten välistä pilkottavaa juhlapaikkaa. Kyllä nyt on niin kaunista. Illan sininen hetki alkaa lähestyä. Tyttötonttu jää joksikin aikaa ihan vain katselemaan ympärilleen ja nautiskelee näkemästään.
maanantai 19. joulukuuta 2022
JOULUKALENTERIN 19. LUUKKU
Tämä tonttu taas saapuu juhlapaikalle vauhdikkaammalla tyylillä. Humps vaan, tonttu hyppää töppäreen yli ja humpsahtaa hankeen. Tontulla on hauskaa. Pehmeä lumi saa aina tekemään temppuja, kun laskeutuminen on yleensä pehmeä.
sunnuntai 18. joulukuuta 2022
JOULUKALENTERIN 18. LUUKKU
Retkeilijäkoira reppuineen on myös matkalla metsänväen joulujuhlaan. Matka etenee hitaasti, koska vähän väliä täytyy kiikaroida kaikkea mielenkiintoista.
lauantai 17. joulukuuta 2022
JOULUKALENTERIN 17. LUUKKU
Peikkopojat lähtevät käymään kotiluolallaan. Metsänväen joulujuhlaan ei ole enää montaakaan päivää, niin peikkopojatkin keräilevät vielä jotain juhliin vietävää.
Peikot nauttivat kotiluolalleen kiivetessään upeista maisemista. Nyt on todella kaunista. Tällainen höttöinen lumi on tosi mukavaa, tuumailevat peikkopojat. Ja lumikin kimaltaa kauniisti. Tästä ajatuksesta peikot jäävät miettimään ihmisten näkemää kimallusta. Se tuntuu jotenkin oudolta, peikot tuumailevat.
perjantai 16. joulukuuta 2022
JOULUKALENTERIN 16. LUUKKU
Samalla kun peikkopojat ja pöllö jutustelevat kuusikossa, niin alapuolella kaksi tonttutyttöä ja yksi tonttupoika harjoittelevat paksussa lumihangessa juhlissa esitettävää tanssinumeroa. Mutta nauruksihan se menee, kun lunta on niin paljon, että jalat uppoavat hankeen ja välillä joku heistä tupsahtaa pyllylleen.
Näitä ei tunnu mitkään kimallusasiat mietityttävän. Ovatkohan edes koko asiasta vielä kuulleet.
torstai 15. joulukuuta 2022
JOULUKALENTERIN 15. LUUKKU
Peikkopojat laskettelivat pitkän mäen alas ja jatkoivat siitä kävellen ja välillä innoissaan juosten kohti juhlapaikkaa. Peikot putsasivat vaatteensa lumesta, kiipesivät tiheässä kuusikossa yhden kuusen oksalle ja löysivät sieltä pöllön seuraamassa tonttujen ja metsänväen touhuamista.
Pöllö ilahtui peikkopoikien tulosta ja huhuili vähän aikaa innoissaan. Sitten pöllö katsoi peikkoja ja kysyi, että ovatko nämä jo kuulleet viimeisimmän puheenaiheen. Peikot eivät olleet kuulleet mitään ihmeellistä viime aikoina. Pöllö kertoi peikkopojille, että lähistöllä asuvat ihmiset ovat saattaneet nähdä jotain merkillistä. Peikkopojat odottavat innolla jatkoa pöllön asiaan. Ainakin toinen ihmisistä on nähnyt tässä lähistöllä....kimallusta illalla.
Ihminen nähnyt kimallusta, hihkaisevat peikkopojat yhteen ääneen. Onkohan se edes mahdollista, ihmettelevät molemmat peikot.
keskiviikko 14. joulukuuta 2022
JOULUKALENTERIN 14. LUUKKU
Ja taas hypätään sivummalle metsään. Sieltä ovat nimittäin tulossa tutut peikkopojat vinhaa vauhtia rinnettä alas. Tyyli näkyy olevan vapaa. Peikkopojat ovat aina valmiina mäenlaskuun ja nyt keli on siihen puuhaan täydellistä. Pehmeää puuterilunta kunnon kerros. Jihuuuu!
tiistai 13. joulukuuta 2022
JOULUKALENTERIN 13. LUUKKU
No sopivasti oravan kanssa jutteleva tonttu huomasi tonttukolmikon ja juoksi heidät kiinni. Hän huomasi heti tonttukolmikon mietteliäät ilmeet ja kysyi, että mitä nämä tuumailevat hattujensa alla.
Tonttukolmikko alkoi puhua lähistöllä asuvan talon pariskunnasta ja siitä, että tämä pariskunta, tai ehkä vain toinen heistä, olisi nähnyt metsässä, kuusikossa, kimallusta illalla. Porukkaan liittynyt tonttu katsoo hämmästyneesti muita tonttuja ja toteaa, että voisiko se olla mahdollista.
maanantai 12. joulukuuta 2022
JOULUKALENTERIN 12. LUUKKU
Palataanpas taas pariskunnan talon pihamaalle. Siellä isäntä ja emäntä ovat innostuneet kelkkailemaan, mutta meno näyttää melkoisen hurjalta. Onneksi lunta on tullut melkoiset määrät ja jos sattuu hupsis ja kelkka kaatuu, niin pudotus on ainakin pehmeä.
Perheen koira juoksee innoissaan puuterilumessa ja nauttii riehumisesta. Koira on nähnyt lähistöllä paljon tonttujen jälkiä ja koira tietää, että tonttuja liikkuu nyt lähistöllä paljon. Ihmiset eivät niitä yleensä kerkiä huomaamaan. Joskus voi hyvä tuuri käydä ja tonttu antaa ihmisen nähdä itsensä.
sunnuntai 11. joulukuuta 2022
JOULUKALENTERIN 11. LUUKKU
Hyvin lähellä eräs toinenkin tonttu on pienellä evästauolla ja juttelee oravan kanssa metsän joulujuhlan valmisteluista. Tonttu on vienyt jo juhlapaikalle paljon havuja, joiden päällä on mukava istuskella. Jotka eivät havuista tykkää, niin niille on varattu pehmeätä sammalta ja heinää reippaasti.
Orava on kuulemma vienyt paikalle jo käpyjä koristeeksi ja kävyistä halukkaat saavat syödä siemeniä. Koristeina on eri puiden käpyjä, että valinnan varaa riittää.
lauantai 10. joulukuuta 2022
JOULUKALENTERIN 10. LUUKKU
No tonttuhan se siellä vihelteli. Tontut viestittelevät toisilleen monesti viheltämällä ja metsän muutkin asukkaat tunnistavat tärkeimmät vihellykset oikein hyvin. Tontuilla on myös salaisia vihellyksiä ja niitä osaavat tulkita vain tontut.
Tonttupojat tervehtivät iloisesti ja sanovat heti, että heillä olisi nyt tärkeää keskusteltavaa.
perjantai 9. joulukuuta 2022
JOULUKALENTERIN 9. LUUKKU
Tonttujen taskut täyttyivät ihanista, tuoksuvista yrteistä. He lähtivät kävelemään kohti metsää tyytyväisinä. Lähistöltä kuului kimeä vihellys ja tonttupojat vaihtoivat kulkuansa äänen suuntaan. Nyt onkin hyvä päästä vähän juttelemaan mieltä askarruttavasta asiasta muiden kanssa.
torstai 8. joulukuuta 2022
JOULUKALENTERIN 8. LUUKKU
Mahtavat timjamipuskat kiinnittävät tonttupoikien huomion ja he pysähtyvät keräämään kuivanutta timjamia taskut täyteen. Tonttujen taskuthan ovat pohjattomat. Juuri kun tasku näyttää täydeltä, niin hetken päästä taskuihin taas mahtuu lisää laitettavaa. Timjami on tervetullut yrtti metsän väen joulujuhlassa. Hetkeksi tontut unohtavat kimallusasian, koska timjamin tuoksu on niin huumaavan ihana.
keskiviikko 7. joulukuuta 2022
JOULUKALENTERIN 7. LUUKKU
Tonttupojat istuskelevat aidan päällä ja miettivät asiaa, minkä perheen koira oli edellisenä päivänä kertonut. Olivatko ihmiset todellakin nähneet kimallusta kuusikossa!!?? Miten se on mahdollista! Tontut olivat kovin mietteliään näköisiä. Välillä aina toinen heistä sanoi, että voisiko se olla mahdollista ja katselivat kysyvästi toisiaan.
tiistai 6. joulukuuta 2022
JOULUKALENTERIN 6. LUUKKU
Isäntä ja emäntä lähtivät kävelemään sisälle taloon ja perheen koira hypähti hetkeksi sivuun tonttujen luo. Oli hirmuisen mukavaa nähdä taas tonttuja ja häntä vispasi mahdottomasti. Mutta samassa pihavalot syttyivät palamaan. Isäntä ja emäntä kävelivät liiketunnistimen ohi. Hui! Tulipa kirkasta!
Tonttupojat kerkisivät pikaisesti kysymään koiralta, että onko perheen väki nähnyt jotain ihmeellistä syvemmällä metsässä. Koira selitti pikaisesti jostain kimalluksesta kuusikossa ja epämääräisistä jäljistä. Tontut näyttivät hölmistyneiltä.
maanantai 5. joulukuuta 2022
JOULUKALENTERIN 5. LUUKKU
Katsokaapa tarkasti! Tonttujahan siellä puiden takana kurkistelee. Millähän asialla tontut mahtavat olla? Pariskunnan koira tietenkin tunnistaa tontut, mutta malttaa mielensä, eikä ryntää tervehtimään tonttuja.
sunnuntai 4. joulukuuta 2022
JOULUKALENTERIN 4. LUUKKU
Seuraavana päivänä isäntä ja emäntä koiransa kanssa lähtevät etsimään taas kuusta ja samalla emäntä höpöttää näkemästään mystisestä kimalluksesta kuusikossa. He ovat aika lähellä tätä paikkaa. Emäntä ei kumminkaan halua mennä sinne, koska jotenkin tuntuu siltä, että se paikka pitää jättää rauhaan.
Matkalla he huomaavat pienen luolan suuaukon. Suuaukolla näkyy paljon pieniä jälkiä. Kumpikaan ei tunnista jälkiä. Vähän epäselviäkin ne ovat.
lauantai 3. joulukuuta 2022
JOULUKALENTERIN 3. LUUKKU
No eihän se emäntä kauaa malttanut istua ja ihmetellä. Hänen oli ihan pakko lähteä varovasti vielä iltakävelylle taskulampun kanssa. Kyllä hän tuolla muutenkin paljon iltaisin kävelee, mutta kuusia ei ole tullut silmäiltyä niin tarkasti.
perjantai 2. joulukuuta 2022
JOULUKALENTERIN 2. LUUKKU
Talon väki ei vielä löytänyt sopivaa kuusta, mutta kuusen etsiminen jatkuu taas valoisaan aikaan. Pimeällä oikeaa kuusta on vaikea löytää. Ei tosin mahdotonta sekään. Mutta jospa kuuseen olisi mennyt joku metsän asukas nukkumaan ja silloin juuri tultaisiin kuusipuu hakemaan. Eihän se toki käy. Metsän asukkaille tarvitsee antaa yörauha.
Emäntä jää vielä istuskelemaan ja miettimään, että mistä suunnasta kuusta kannattaisi seuraavaksi etsiä. Mielessä pyörii eräs mahdollinen paikka. Miten voikin kuusen etsinnästä näin innostua. Halvat on huvit ja niin edelleen........😁
torstai 1. joulukuuta 2022
JOULUKALENTERIN 1. LUUKKU
Ihme ja kumma! Niin se joulukuu vaan taas tulla tupsahti melkosen yllättäin ja pitkällisen pähkäilyn jälkeen joulukalenteri taitaa ilmestyä tänäkin vuonna. Tänäkään vuonna en ole ihan varma, että mitä kalenteri tulee pitämään sisällään. Tulee siis joka luukku itsellenikin yllätyksenä. Pitääköhän ihan huolestua 😁
JOULUKALENTERIN 1. LUUKKU
Siellähän tutut naamat ovat lähteneet pihapiiristä vähän kauemmaksi. Isäntä ja emäntä koiransa kanssa ovat lähteneet alustavasti katselemaan joulukuusia tontiltaan. Yksi sopivan kokoinen kuusi pitäisi jouluksi saada, mutta minkä kokoinen. Ei saisi olla liian iso, mutta ei liian pienikään. Sopivan kapeakin olisi aika mukava, mutta silti riittävästi oksia. No siinä heillä riittääkin mietittävää. Onneksi jouluun on vielä aikaa.
lauantai 17. syyskuuta 2022
SADONKORJUUTA
Meillä on nyt ensimmäistä täyttä kesää viinirypäleet kasvamassa aitan edustalla. Toinen on kasvanut hyvin, mutta toinen katkesi viime talvena, mutta kasvaa silti. Tänään käytiin keräämässä SUURI SATO.
Siellä oli yksi pikkiriikkinen viinirypäle. Toinenkin alku oli, mutta se oli vielä pikkiriikkisempi 👀😁
Jätin viinirypäleen pöydälle ja eikös yksi peikkovesseleistä ollut jo napannut viinirypäleen. Peikolla taitaa olla huumoria, kun oli nostanut tulitikun merkkitikuksi itseään vasten. Ja tarkka katsoja löytää viinirypäleen peikon käsistä. Tooooodella pieni, mutta ah, niin söpö. Heh.
lauantai 20. elokuuta 2022
MYSTISET KASVIHUONEKURKUT
Juhannus oli ja meni......He, he, heeee! Ei turhan usein tule tänne näköjään laiteltua mitään. Mutta nyt satuin huomaamaan kasvihuoneessa liikettä, niin oli ihan pakko mennä kurkkaamaan ja tulla sitten raportoimaan.
Kasvihuoneen perällä köynnöstää kurkkuja kattoon asti. Siellä varsien keskellä näkyi liikettä ja yllätys, yllätys. Peikkopojathan ne siellä. Näyttivät ihmettelevän kurkkujen kummallisia muotoja. Yksi peikko katseli ilmapallolta näyttäviä kurkkuja. Kuului mutisevan, että onkohan noissa kurkuissa mitään sisäpuolella vai poksahtavatko kohta kuin ilmapallot.
sunnuntai 26. kesäkuuta 2022
JUHANNUS
Kylläpäs oli lämmin Juhannus. Ja helle senkun jatkuu. Lämpöö sai vähän odotella ja nyt sitä sitten riittää. Kaikki kyllä kasvaa nyt ihan kohisten. Varsinkin rikkaruohot. He, heeee. No kyllä nyt sentään jotkut itse laitetutkin jo pistää kasvuun vauhtia.
sunnuntai 29. toukokuuta 2022
IHANIA TUOKSUJA
Satuin sivusilmällä huomaamaan pihalla kävellessäni, että pölkkyukko näytti jotenkin erilaiselta. Katsoin sitten vähän tarkemmin, niin peikkopojathan ne siellä istuivat ihan liikkumattomina pölkkyukon pään päällä ja virnistelivät. Vähän aikaa malttoivat siinä istua ja sitten loikkasivat läheisen kannon kautta maahan ja siitä läheisiin puihin.
Löysin peikkopojat vielä puusta, kun tarkasti katsoin. Sieltä ne kurkistelivat ja näyttivät oikein tyytyväisiltä. Kesä on peikkopojillekin mukavaa aikaa.
Kesä on täynnä ihania tuoksuja......ja mitä tuoksuja.........
torstai 14. huhtikuuta 2022
PÄÄSIÄINEN
Sieltä se Pääsiäinenkin tulla tupsahti. Lunta on vielä polveen asti, mutta ilma on lämmennyt jo kumminkin kivasti, niin lumen pinta laskee ihan huomattavasti koko ajan. Puiden alla metsässä on jo paljaitakin kohtia.
Meidän tontilla lumen sulaminen kestää aina vähän pidempään, mutta se sulaa sitten, kun se sulaa. Mikäs kiire tässä on. Kohta saa taas ihmetellä, kun puut alkavat vihertää ja kukkia puskee esiin sieltä sun täältä. Linnut ovat laulaneet jo kovasti jonkun aikaa. Varmasti niille jo kelpaisi keväisempi maan pinta.
Tässä meidän pääsiäiskuvaan on tunkenut mukaan kaikenlaista sakkia. Enemmänkin olisi ollut tulossa, mutta kuva kerittiin ottamaan ennen muiden linssiluteiden tuloa 👀😁






















































