sunnuntai 28. elokuuta 2016

MYRSKYÄ

Melkoista myräkkää oli eilen. Sitä vaan toivoi, että puut pysyvät pystyssä. No yksi kaatui pihatielle ja sehän täytyi käydä heti sahaamassa poikki, että sai tien auki. Täytyi siinä samalla vahtia, että ei muut puut päätä kaatua samaan paikkaan.

Venetsialaiskynttilöitä ja -lyhtyjä ei nyt pystynyt polttamaan ulkona. Täytyi tyytyä sisäkynttilöihin ja "sähkökatkoslyhtyyn". Ilta meni rattosasti transistoriradioo kuunnellessa ja vain myrskyä ihmetellessä. Radiosta sattui tulemaan jonkinlainen toiveradio ja se jotenkin sopi fiilikseen. Ihmiset myrskyn keskeltä soittelivat radioon ja höpisivät niitä näitä ja toivoivat kappaleita. Näin tulee kuunneltua vielä sellasta musiikkia, mitä ei välttämättä muuten kuuntelisi.





sunnuntai 14. elokuuta 2016

PEIKOT PUUTARHAKIERROKSELLA

Peikot ja Minikoira ovat tänään temmeltäneet tuolla pihalla melkein koko päivän. Olen vaivihkaa toisella silmällä seurannut niiden puuhia. Hauskaa niillä siellä näkyi olevan.

Jossain vaiheessa peikot kiipesivät köynnöstukena olevaan risusykkyrään, jota atomiksi sanon. Näyttivät ihmettelevän lopulta ylös asti noussutta kukkasta.




Jossain vaiheessa peikot keikkuivat puisen portintapaisen poikkipuilla ja ihmettelivät siellä köynnöksen kasvua.



Alhaalla Minikoira hoputti peikkoja alas, koska joku eläin tepastelee sen ympärillä eikä Minikoira uskalla katsoa, että mikä se on.


Peikot tulivat vikkelästi alas Minikoiran luo ja huomasivat, että pieni sammakkohan se Minikoiran vieressä kuljeskelee. Peikot ja Minikoira menivät naureskellen kivelle istuskelemaan ja Minikoira kertoi, että sammakko tuntui sellaiselta hassun märältä tassun päällä.




Äkkiä peikot ja Minikoira päättivät alkaa leikkimään piilosta. Kaikki ryntäsivät kukkien sekaan piiloon. Aikansa piilossa oltuaan koko porukka tajusi, että eihän heitä etsi kukaan. Ja taas nauru raikui pitkin pihaa.



Päivää on mukava jatkaa kalalammikon reunalla istuskellen. Kalalla on aina hauskoja juttuja ja siinä onkin mukava istuskella vaikka kuinka pitkään.


sunnuntai 7. elokuuta 2016

PIHALLA SILMÄ TARKKANA

Päivä on lyhentynyt jo huomattavasti. Nyt pääsee majakan valoakin katselemaan useammin. Kiva se kyllä on sekä päivällä että illalla. Tämä pieni on tehty kukkapurkeista, mutta olisipa kiva tehdä oikein iso majakka. Hmmmm. Siinäpä hyvä ajatus :)



Tein tuollaisen omituisen puutarhasykerön oksista keväällä. Atomiksi sitä olen sanonut. Sitä pitkin kiipeää köynnös, mutta aika nihkeästi köynnös on kasvanut. Ei ole kovin multava paikka.



Juu ja huomasin, että tuolta harmaiden lautojen ja puiden seasta näkyi hahmo ja sillä oli selkeästi jotain asiaa. Ainakin minun mielestäni.


Osa herneistä on kasvanut lähinnä koristeena muiden köynnösten seassa. Herneenpalot ovat hauskoja noin läpivalaistuina :)



Kelit ovat mainioita ulkoiluun, tuumailee myös koiramme. Tosin sateeseen saa varautua, jos pidemmälle lähtee. Mutta eipä anneta haitata.