sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

LUMISTA VAPPUSÄÄTÄ

Lunta tulvillaaaaaan, on leppoisa kevätsääääääää..........Tänään teki mieli ottaa sukset esiin ja heittää pari kierrosta pitkin pihaa. En sitä kumminkaan tehnyt. Melkoinen määrä lunta satanut yön aikana ja vielä tänään lisää. Nyt iltapäivällä on jo aurinko pilkahdellut, mutta tälläkin hetkellä lunta sataa todella sakeasti. Hmmmm.

Metsässä oli aikas mukava kävellä tänään. Aika märkää kyllä. Puista tippui lunta päälle ja välillä oli olo kuin lumiukolla. Varmaan koira ajatteli samalla tavalla.

Tässä tuumaillaan, että lunta tuolla........



............Ja lunta tuollakin.


Hieman erikoinen kuvakulma. Takapuoli näyttää jotenkin erikoiselta. He heeeee!

Aika paljon sitä lunta on tullut. Tosin nämä kuvat ovat metsästä. Aukealla lunta oli enemmän.




Nämä pistivät hauskasti silmään lumen keskeltä. Sammal oli oikein väriläiskä lumen keskellä.


Hauskaa Vappua! Kuinkahan vappupiknikit näillä keleillä nyt onnistuvat? Tosin asennekysymys. Luovuutta peliin ja vaatetta riittävästi päälle :)

maanantai 24. huhtikuuta 2017

KEVÄT

Ei voi ainakaan säätilaa syyttää tylsäksi. Sen verran vaihtelevaa säätä on viime aikoina nähty. Välillä vettä, räntää, aurinkoa, räntää, aurinkoa, rakeita, aurinkoa, lunta ja sitten vielä reipasta tuulta.

Vielä löytyy pihasta muutama lumikasa ja viikonlopulla vielä lunta tuli niin, että maa oli valkoisena. Se kyllä suli äkkiä pois.

Neulahuovutetut kissa ja koira lähtivät vähän pihalle katselemaan, että joko pian pääsisi puutarhahommiin. Näyttää siltä, että löysivät ensimmäiseksi yhden lumikasoista. Pikkuisen on vettäkin taas ilmassa. Mistäs ihmeen pilvestä tuo sade oikein tulee?


Lumikasasta on parasta juosta nopeasti kallion reunalle sammaleen päälle lämmittelemään varpaitaan.


Kissa ja koira lämmittelevät hetken ja nauttivat lintujen laulusta. Ei hassumpi paikka istuskella. Lähistöllä näkyy kiehtova ruohomätäs ja sitähän on pakko päästä liukumaan alas.



Päivän saldo on se, että vielä ei auta alkaa lapiota heiluttelemaan, koska maa on jäässä. Mutta voihan ulkona tehdä paljon muutakin. Tai ihan vaan olla ja ihmetellä :)


torstai 13. huhtikuuta 2017

PÄÄSIÄINEN OSA 4.

Miu kissa ja Reissu koira ovat aika nälkäisiä ja päättävät paistella makkarat nuotiolla kokoontumispaikan lähellä olevalla nuotiopaikalla.


Makkarat paisteltuaan Miu ja Reissu lähtevät kokoontumisjuurakkoa kohti. Matkalla he näkevät puput yhden yöpymispaikan ovella.


Puput ja Miu ja Reissu jäävät hetkeksi juttelemaan keskenään ja katselevat, kun Pääsiäisen juhlijoita saapuu pitkin metsää kokoontumisjuurakkoa kohti. Osa saapuu luudalla lentäen ja osa kävellen. Tästä se Pääsiäisen juhliminen alkaa.



Oikein mukavaa Pääsiäistä!

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

PÄÄSIÄINEN OSA 3.

Heinien seasta taapertaa kaksi suurta tipua ja yksi pienempi lintu. Isommat linnut katselevat silmät pyöreänä, kun huomaavat pääsiäismunansa kadonneen. Pienempää lintua naurattaa, että mihin tiput ovat voineet hukata niin ison munan.


Vähän alempana heinikossa Miu kissa ja Reissu koira ovat saapumassa juhlapaikalle ja huomaavat valtavan munan yhtäkkiä edessään. He ihmettelevät, että mistä tuo tuohon on ilmestynyt.


Miu ja Reissu huomaavat ylempänä muutaman ison tipun ja arvaavat heti, että munan täytyy kuulua heille. Miu ja Reissu huutelevat tipuille, että mahtaako värikäs muna kuulua heille. Ja heillehän se kuuluu. Miu ja Reissu koppaavat munan kainaloonsa ja vievät sen tipuille.


Pääsiäistarina jatkuu vielä huomenna :)

tiistai 11. huhtikuuta 2017

PÄÄSIÄINEN OSA 2.

Sieltä se tipulauma pyrähti juurakon päälle ja kylkiin iloisesti piipittäen. Tiput ovat intoa täynnä ja odottavat näkevänsä kaikki tutut jälleen ja ehkä jotain uusiakin tuttavuuksia tulee. Tipuilla on valtavasti asiaa ja kaikki puhuvat yhteen ääneen. Pupua hymyilyttää.


Tässä alkaa olla jo mukavasti ryhmää koolla, mutta lisää porukkaa on tulossa.


Mutta keitäs tuolta on tulossa? Näyttävät vähän isommilta tipuilta. Siitä lisää huomenna :)

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

PÄÄSIÄINEN OSA 1.

Pääsiäisen aikaan myös huovutetut noidat, tiput, puput ja muut hahmot kokoontuvat yhteen pitämään hauskaa. Kokoontumispaikka vähän vaihtelee eri vuosina ja paikalle löytäminen onkin aina jännittävää. Joka kerta kaikki ovat osanneet perille. Tarvittaessa noidat voisivat luudillaan lähteä etsimään eksyneitä, mutta koskaan sitä ei vielä ole tarvinnut tehdä.

Noidat ovat kerääntyneet kokoontumisjuurakon luo.


Noidat oleskelevat aurinkoisen juurakon kyljessä ja huomaavat, että värikäs tipuparvi lähestyy heitä. Yksi noidista on kissansa kanssa valmiina luudan päällä, jos tarvitsee lähteä etsimään jotakuta reitiltä eksynyttä. Luudassa roikkuu aina suuri kahvipannu, missä on aina herkullista ja piristävää noitakahvia.


Yksi pupuista kiipeää nopeasti juurakon huipulle ja huutelee tipuille: "TÄNNEPÄIN!"