Muuuuuuuu! Se on kuulkaas juhannuksen aikaa nyt. Mmmmuuuuuuh, kuinka ihana tuoksu näissäkin juhannusruusuissa on. Mmmmuuuuuuuh ja nuuuuuuh!
perjantai 19. kesäkuuta 2026
JUHANNUS
torstai 2. huhtikuuta 2026
PÄÄSIÄINEN
No kappas! Se olisi pääsiäisen aika nyt. Pihassa on enää yksi pieni lumikasa. Ellei vielä ole tuolla jossain piilossa pieniä lumikökköjä. Eikä kyllä tarvi sitten tulla enää lunta...... Tänä talvena sitä lunta ei ihan kauheesti päässyt kertymäänkään, mutta kyllä siinä ihan talvi oli ja pakkasetkin paukutti ihan kunnolla.
Muuttolintuja on jo tullut jonkin verran ja karhut verryttelevät pitkien unien jälkeen itseään. Ei tarvi meidän pihalle sitten tulla verryttelemään. Hih. Tiedä, vaikka olisivat tästäkin kulkeneet. Ainakin läheltä kulkevat välillä.......👀
Se olisi sitten vähän puuhommia tiedossa. Tässä me ollaan "tosi" intoo piukassa menossa puuhommiin. Ha, haaaaaa! Tipukin tuolla taustalla (jos erottuu) tuntuu meidän innolle naureskelevan. Näyttääkö jotenkin teennäiseltä innolta 😁 Eiköhän me nyt jotain muutakin tehdä, kun pelkkiä puuhommia.
sunnuntai 1. maaliskuuta 2026
MAALISKUU
Sanotaan, että maaliskuu maata näyttää. Kyllä pihassa jo auratuissa paikoissa kerkisi maakin näkymään. Nyt lähti tulemaan lisää lunta, että hetkeksi menee nekin kohdat piiloon. Mutta nyt ollaan jo maaliskuussa, niin kevään merkkejä jo alkaa näkymään.
Peikkopojat kuuntelevat luolansa suuaukolla luonnon ääniä. Linnut jo laulelevat selkeästi enemmän, kuin vielä vähän aikaa sitten. Öisin peikkopojat ovat välillä istuskelleet ulkona kuuntelemassa pöllöjen huhuilua. Siinä on jotain maagista.
sunnuntai 18. tammikuuta 2026
JOULUKUUSI ULKOILEE
Nyt on joulukuusi ulkona. Kyllä sen mielellään olisi vielä sisällä pitänyt, mutta eiköhän se nyt voi jo oleskella ulkonakin. Jätettiin se tuohon aika lähelle vielä, niin siitä voi käydä vielä nappaamassa kuusenkerkkiä. En alkanut niitä keräämään kuusesta. Olisihan niitä voinut vaikka pakastaa.
Eipä kauaa mennyt, kun näin ikkunasta kuusen luona liikettä. Siellähän peikkopojat jo olivat silmät kiiluen keräämässä kerkkiä. Varmaan olivat tyytyväisiä, kun kuusi oli siirretty ulos ja ei tarvinnut hiippailla sisälle ja varoa kuusesta mahdollisesti tipahtavia koristeita. Siinä olisivat äkkiä peikot paljastuneet, kun koristeet olisivat pyörineet pitkin lattiaa.
lauantai 17. tammikuuta 2026
TALVISET KELIT
Napakoita pakkasia on näilläkin seuduilla ollut, mutta nyt vähän aikaa pikkusen leudompaa. Luntakin on jonkun verran kertynyt, että talviselta näyttää.
Peikkopojat ovat lähteneet leppoisalle metsäkävelylle ja olen varma, että peikoilla oli taskut täynnä kuusenkerkkiä. Näin nimittäin pienet jäljet meidän talon vierustalla ja kuusesta oli selkeästi viety aika paljon kuusenkerkkiä. Meillä töröttää vielä kuusi, koska ei olla vielä raaskittu viedä sitä ulos, koska siihen alkoi kasvamaan ihan hurjasti kerkkiä. Ehkä kuusi kumminkin huomenna pääsee ulkoilemaan. Peikkojen ja halukkaiden metsän eläinten on helppo sitten halutessaan syödä kerkät kuusesta.
torstai 1. tammikuuta 2026
VUOSI 2026
Johan oli tässä melkoinen myteri joitakin päiviä sitten ja tuuli jatkoi puhkumistaan vielä parina päivänä varsinaisen myrskyn jälkeenkin. Tietää taas mitä tekee tänä(kin) vuonna....... puutöitä...... No ei siitä sen enempää.
Ovatkohan peikkopojat käyneet nappaamassa meidän kuusesta joulupallon vai mistä lie sen napanneet? Siellä pallo keikkui pienen kuusen oksalla ja peikot ilakoivat kuusen oksilla paukkuvasta pakkasesta välittämättä.
Tämä tapahtui siis eilen illalla. Oli rapsakka pakkanen (niinkuin tänäänkin) ja lähellä oleva järvi paukkui ja vonkui aina välillä. Myöhemmällä, kun oli pimeää, niin oli hienoa kävellä ulkona. Kuu mollotti melkein täytenä taivaalla, järvi piti ääntä, joka paikka kimalteli kuun valosta. Aika hienoa, kun oli riittävästi vaatetta päällä.
keskiviikko 24. joulukuuta 2025
JOULUAATTO
Peikot jäivät makustelemaan sitä tonttujen vahingossa sanomaa töttöstä toisen eteen. He alkoivat rallattelemaan, että töttöstä toisen eteen, niin kohta osuu juhlavuori meidän eteen. Tontutkin innostuivat rallattelemaan tätä ja kohta he kaikki tanssivat pienen männyn ympärillä.
tiistai 23. joulukuuta 2025
MATKALLA VUORELLE
Reippaasti tonttu- ja peikkopojat lähtivät kulkemaan kohti vuorta, missä tämän vuoden metsän asukkaiden joulujuhla vietetään. Maasto on vaihtelevaa, niin matkalla ei pääse pitkästymään. Kuljetaan välillä metsän itse muodostamien siltojen yli ja ali. Välillä täytyy nousta mäkiä ylös ja hetken päästä taas toisia mäkiä alas. Ei pääse matkalla pitkästymään.
Matkalla näkee myös paljon muita metsän asukkaita, jotka myös ovat jo lähdössä kohti juhlapaikkaa. Toisilla eläimillä matkaan menee vähän enemmän aikaa, kun taas esimerkiksi linnut lentävät juhlapaikalle todella nopeasti. Heistä onkin paljon apua juhlavieraiden opastuksessa, koska ehtivät nopeasti paikasta toiseen ja näkevät ylhäältä joka ikisen kulkijan. Kukaan ei siis vahingossakaan pääse eksymään. Kaikki halukkaat pääsevät perille.
maanantai 22. joulukuuta 2025
JOULUJUHLAA KOHTI
Tämä reipas sakki on herännyt nokosiltansa ja näyttää taas meno maistuvan. Peikot ja tontut ovat viettäneet aika tovin peikkojen alueella ja tuumailevat, että jokohan pitäisi lähteä kohti metsän joulujuhlapaikkaa.
Meidän täytyy lähteä tuonnepäin, toinen tontuista sanoo ja katsoo kohti kaukana siintävää vuorta. Metsän joulujuhla vietetään tänä vuonna tuolla. Se on mukava paikka. Siellä on kaikenlaisia mukavia oleskelupaikkoja vaikka kuinka paljon.
Täältä näkee sinne vielä paremmin, toinen peikoista sanoo ja roikkuu puun oksassa. No niin varmaan, muut toteavat ja hihittelevät.
sunnuntai 21. joulukuuta 2025
PÄIVÄUNET
Peikkopojat ja tontut ovat touhunneet niin kauheasti jääpuikkoseinämällä, että nälkähän siinä tuli. He söivät pientä välipalaa ja päättivät ottaa pienet nokoset. He tuumailivat, että kohta on joulu ja sillon juhlitaan yötä myöten, niin voihan sitä vähän nukkua varastoon. Eikä meillä ole mitään kiirettä, niin ihan hyvin voidaan hetkeksi torkahtaa.
lauantai 20. joulukuuta 2025
VIIME TALVI
Peikot ja tontut laskivat pitkää jääpuikkoa muutamia kertoja alas ja sen jälkeen vähän pienempiä puikkoja pitkin. Kun he saivat jääpuikkolaskuista tarpeekseen siltä erää, niin he alkoivat muistelemaan edellisen vuoden lumitilannetta.
Muistattekos, kun viime vuonna majava rakensi hienon joulupuun ja lunta oli melkoisesti. Oli aivan eri näköistä, kun tänä vuonna. Nyt ei ole lunta ollenkaan. Olihan sitä jonkun aikaa, mutta se suli jo pois. Niin ne vuodet vaihtelee ja kyllä sitä lunta tännekin varmasti kohta tulee, tuumailevat peikot ja tontut mietteliäinä. Ja onhan niitä lumettomia jouluja ollut ennenkin näillä leveysasteilla, he jatkavat tuumailujaan.
perjantai 19. joulukuuta 2025
JÄÄPUIKKOA ALAS
Säätilat ovat olleet niin vaihtelevia viime aikoina, että jääpuikkotilanne vaihtelee tosi paljon. Nyt kumminkin jääpuikkotilanne näyttää hyvältä kuvista päätellen.
Aamulla peikkopojat ja tontut katselevat ympärilleen ja miettivät, että miltähän pitkät jääpuikot nyt näyttävät. He kaikki kurkistavat varovasti alas ja onhan siellä mahtavia jääpuikkoja. Toinen peikkopojista hihkaisee, että minä menen ensin. Tulkaa te muut perässä. Ja niin peikko kulkee taitavasti suuren jääpuikon luo ja lähtee laskeutumaan sujuvasti alas.
torstai 18. joulukuuta 2025
JÄÄPUIKKOSEINÄMÄ
Peikot ja tontut kävelivät maanalaisia reittejä aika tovin. Matkalla he näkivät tyytyväisenä kuorsaavan karhun. Karhu kyllä raotti silmiään tontut nähdessään ja sanoi, että luultavasti tulee metsän joulujuhlassa käymään. Sen verran jaksaa talvellakin olla hereillä, karhu tuumasi.
Muitakin metsän eläimiä nukkui tai muuten vaan oleskeli pienissä luolissa ja syvennyksissä. Tunnelma oli mukavan rauhallinen.
Lopulta peikot hihkaisevat, että täällä on jäätä! No niinpä on, muutkin hämmästelevät. Nyt on ollut niin leutoa, että ihme kun jääseinämä on näinkin upea. Tämähän onkin teidän yksi lempipaikkanne, tontut tuumaavat peikoille. No niin on, peikot sanovat silmät loistaen. Voitaisiin huomenna laskea tuonne alas jääpuikkoa pitkin, peikot innostuvat. No sehän me tehdään, tontut naureskelevat.
keskiviikko 17. joulukuuta 2025
OIKOREITTI
Peikkopojat ja tontut istuskelivat pitkään ja juttelivat tietenkin majakalla tapahtuneista asioista ja paljon kaikesta muustakin. Tontut ja peikot nimittäin eivät käytä mitään kännyköitä ja muita hilavitkuttimia, niin kaikki asiat jutellaan ihan perinteisellä tavalla aina kohdatessa. Sillon sitä juttua riittääkin aina paljon kerralla.
Lopulta peikot ja tontut jatkavat matkaa yhdessä kohti peikkojen aluetta. Tontut haluavat tulla käymään siellä ennen varsinaista joulun juhlintaa. He kaikki tietävät hyvän oikotien ja toinen peikoista sujahtaa kallion koloon ensimmäisenä. Maan alla, kallioiden uumenissa, kulkee paljon erilaisia reitistöjä, joita käyttävät niin tontut, peikot kuin monet metsän eläimetkin. Siellä talvehtiikin paljon eläimiä ja heille annetaan ilman muuta oma rauha.
tiistai 16. joulukuuta 2025
TONTTUPOJAT LÖYTYIVÄT
Siinähän ne tonttupojat jo ovatkin. Tontut ovat myös huomanneet peikot ja katselevat iloisina heidän tuloaan. Kylläpäs peikoilla on kova vauhtia päällä, tontut naureskelevat.
maanantai 8. joulukuuta 2025
TARKKAILU JATKUU
Kylläpä eväät maistuvat pienten nokkaunien jälkeen. Toinen peikkopojista on jo virkeänä tarkkailemassa mystisten hahmojen touhuja, mutta toinen peikko vielä mutustaa eväitään.
Kyllä on herkullista, huokailee eväitään vielä syövä peikkopoika.
Toinen peikoista naureskelee, että kohta täällä ovat nuo kaikki värikkäät hahmot syömässä meidän eväitä, jos vielä huokailet noin antaumuksella.
Molempia peikkoja naurattaa ja toinenkin peikko alkaa laittamaan loppuja eväitään takaisin taskuihin.
torstai 4. joulukuuta 2025
KILPIKONNIA
Kivien takana peikkopojat katselevat hämmästyneinä pieniä, vihreitä eläimiä. Näkevätkö silmämme oikein vai ovatko nuo kilpikonnia? Ja voi kuinka monta pientä kilpikonnaa seuraa perässä. Kilpikonnat kävelevät rytmikkäästi värikkäiden hahmojen laulaman joululaulun tahtiin. Kilppareilla on selkeästi rytmi veressä.
tiistai 2. joulukuuta 2025
PEIKKOPOJAT UTELIAINA
Mitäs, mitäs? Kun tulin kotiin, niin kuistin läpi kulkiessa kuului pienen pientä supatusta. Vähän aikaa pyörittelin päätäni, että mistä se oikein kuuluu. No sitten huomasin......Peikkopojat piilottelivat kuistilla olevan pienoistalosysteemin kivien takana.
Peikkopojat ovat tulleet varmasti samaa reittiä, mitä tontutkin käyttävät. Saas nähdä kauanko viihtyvät tuolla kuistilla. Jäävätkö ihan yöksi!?
torstai 17. huhtikuuta 2025
MUKAVAA PÄÄSIÄISTÄ!
Kylläpä oli mukava ilta keltaisessa linnassa, peikot vielä kiittelevät pupua ja kissaa. Pupu ja kissa ovat samaa mieltä. Pupu ehdottaa peikkopojille vielä pientä leikkiä. Peikkopojat ovat heti mukana. Minkälainen leikki, peikot kysyvät virnistellen.
Pupu sanoo, että peikkopoikien pitäisi nyt lähteä pieneksi ajaksi jonnekin metsikköön. Vähän pidemmäksi ajaksi kuin pieneksi ajaksi. Sepäs selkeätä, hihittelivät peikot. Pupu ja kissa sanovat, että he kertovat sitten, että minkälainen leikki on kyseessä, kun peikkopojat palaavat takaisin metsästä.
keskiviikko 16. huhtikuuta 2025
KELTAINEN LINNA
Peikkopojat lähtivät metsän laidasta risujen yli hyppien ja kieppuen kuin parhaatkin telinevoimistelijat. Peikoilla tuntui olevan hauskaa.
Tuolla on keltainen linna, huudahtaa toinen peikko. Siellä jo pupu ja kissa odottelivat peikkopoikia. Ai että, kun teillä on täällä mukavaa, hihkaisivat peikot. Pupu ja kissa hihittelivät tyytyväisinä. Peikot istahtivat linnan pihalle muiden seuraan ja kohta linnan pihamaalla raikui nauru. He istuivat pihalla hämärän tuloon asti ja siirtyivät sitten linnaan sisälle. Sinne en onnistunut kuvaamaan ja olisi erittäin epäkohteliasta mennä ikkunasta kuvailemaan.



































