maanantai 28. syyskuuta 2015
HUOVUTETTU PÖLLÖ
Huovutin pöllön ja senhän piti heti päästä pörhistelemään itseään pihalle. Ei voi sanoa, että pörhistelemään sulkiaan vaan tässä tapauksessa villojaan. Hmmmm. Käyhän se näinkin. Koiramme piti vahtia, että pöllö ei liian kauaksi karkaa. Ja lopulta tultiin kaikki sisälle yhtenä ryhmänä.
maanantai 21. syyskuuta 2015
HUOVUTETTU MINIKOIRA JA SUMU
Tänään oli pitkälle päivään aikamoinen sumu. Minikoira nautiskeli sumuisesta päivästä ja katseli, kun linnut pyrähtelivät puusta puuhun. Jossain joku lintu naputteli puun kylkeä.
perjantai 18. syyskuuta 2015
MINIKOIRA
Kokeilin huovuttaa minikoiran alkuperäisen mallin mukaan. Eli kun tarkasti katsoo, niin koiran edessä penkillä seisoskelee minikoira. Voi tarvita kyllä suurennuslasia, jotta sen löytää. Mutta hieman isompi kuva seuraa alla, joten ei tarvitse hakea suurennuslasia :) Koiramme olisi sen mielellään ottanut omiin leikkeihinsä, mutta koska se ei sopinut minulle, niin tyytyi poseeraamaan naama peruslukemilla. Mitä lie päässä liikkunut??
maanantai 14. syyskuuta 2015
KIMALAINEN NAUTTII KELISTÄ
Kyllä vaan on hieno ilma. Aamulla, kun herää, on sumua ja todella raikas ilma. Mutta sitten sää selkiää ja lämpiää ja kimalaisetkin vielä pörräävät kukissa. Ja joitakin perhosiakin näkyy. Siitä innostuneena huovutin kimalaisen ja se sai lennellä kukasta kukkaan pihalla.
sunnuntai 13. syyskuuta 2015
AURINKOINEN VIIKONLOPPU
Kylläpä oli mukavan aurinkoinen viikonloppu. Kaikenlaista pörriäistä vielä lentelee ja tietenkin niitä "iki-ihania" hirvikärpäsiä. Äyks!
torstai 10. syyskuuta 2015
PEIKOT JA KAVERIT
Päivällä seikkaillaan pitkin metsiä ja pihoja. Kotikolossakin piipahdetaan välillä. Nämä peikot asustelevat kaikki saman kallion luolissa. Myös Keppu kettu asuu näissä luolissa.
Pikkuisen pirpanan pitäisi jo mennä nukkumaan, mutta eihän se malta millään. Kikattelee vaan luolan suuaukolla. Keppu yrittää saada unta ja tarkkailee toisella silmällä nuotiolla istuvaa peikkoa.
Jossain kauempana, missä jo on lunta, pöllö istuskelee oksalla ja nautiskelee raikkaasta säästä. Hu hu huuuuu!
tiistai 8. syyskuuta 2015
maanantai 7. syyskuuta 2015
VILLAPEIKOT VILLINÄ
Huovutuspöydältäni karkasivat peikot riehumaan pitkin pihaa. Mokomatkin vintiöt! Ainakin niillä näyttää olevan kivaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)