Hyvänen aika sentään tätä ajan kulumista. Nyt ollaan jo joulukuun ensimmäisessä päivässä. Ihan uskomatonta! Eihän tässä meinaa perässä pysyä, kun kuukaudet viuhuu sellaista vauhtia eteenpäin.
Mutta sehän tarkoittaa sitä, että Peikkovillassa on aika alkaa availemaan joulukalenterin luukkuja. Sama juttu, kuin muinakin vuosina. Ihan itseäkin jännittää, että mitä niistä luukuista paljastuu. Täyttä yllätystä itsellenikin 😁 Täällä asustelee kaikenlaista vipeltäjää, että eihän niiden touhuista aina etukäteen tiedä.
Mutta tästä se joulukalenteri alkaa! Mukavaa joulukuun alkua kaikille!
PEIKKOVILLAN JOULUKALENTERI ALKAA TÄSTÄ:
Talon pariskunta on monesti miettinyt, että talon ympärillä ja lähimetsissä taitaa tapahtua kaikenlaista näin joulun aikaan. Sen oikein aistii. Ja sen aistii välillä ihan talossa sisälläkin. Onnistuisikohan mitään erikoista näkemään, jos oikein yrittäisi olla tarkkana ja vähän katselisi tavanomaista paremmin ympärilleen. Pariskunnan koira ei tähän kommentoi mitään, mutta häntä alkaa heilumaan pelkästä ajatuksesta.
He istuskelevat sillan kaiteella ja miettivät, että mistä heidän oikein pitäisi alkaa etsiä ja mitä he oikein etsivät.
Koira hyppää ensimmäisenä kaiteelta häntä heiluen alas ja siirtyy jäätikön viereen. Pariskunta seuraa perässä.
Tässä kuussa pidetään kyllä silmät ja korvat tarkkana. Ihan varmasti me onnistutaan jotain näkemään, kun oikein yritetään, pariskunta tuumailee.
No nyt on pariskunnalla kovat tavoitteet. Kuinkahan tässä oikein mahtaa käydä? Nyt kyllä jännittää!