Muuuuuuuu! Se on kuulkaas juhannuksen aikaa nyt. Mmmmuuuuuuh, kuinka ihana tuoksu näissäkin juhannusruusuissa on. Mmmmuuuuuuuh ja nuuuuuuh!
perjantai 19. kesäkuuta 2026
JUHANNUS
torstai 2. huhtikuuta 2026
PÄÄSIÄINEN
No kappas! Se olisi pääsiäisen aika nyt. Pihassa on enää yksi pieni lumikasa. Ellei vielä ole tuolla jossain piilossa pieniä lumikökköjä. Eikä kyllä tarvi sitten tulla enää lunta...... Tänä talvena sitä lunta ei ihan kauheesti päässyt kertymäänkään, mutta kyllä siinä ihan talvi oli ja pakkasetkin paukutti ihan kunnolla.
Muuttolintuja on jo tullut jonkin verran ja karhut verryttelevät pitkien unien jälkeen itseään. Ei tarvi meidän pihalle sitten tulla verryttelemään. Hih. Tiedä, vaikka olisivat tästäkin kulkeneet. Ainakin läheltä kulkevat välillä.......👀
Se olisi sitten vähän puuhommia tiedossa. Tässä me ollaan "tosi" intoo piukassa menossa puuhommiin. Ha, haaaaaa! Tipukin tuolla taustalla (jos erottuu) tuntuu meidän innolle naureskelevan. Näyttääkö jotenkin teennäiseltä innolta 😁 Eiköhän me nyt jotain muutakin tehdä, kun pelkkiä puuhommia.
sunnuntai 1. maaliskuuta 2026
MAALISKUU
Sanotaan, että maaliskuu maata näyttää. Kyllä pihassa jo auratuissa paikoissa kerkisi maakin näkymään. Nyt lähti tulemaan lisää lunta, että hetkeksi menee nekin kohdat piiloon. Mutta nyt ollaan jo maaliskuussa, niin kevään merkkejä jo alkaa näkymään.
Peikkopojat kuuntelevat luolansa suuaukolla luonnon ääniä. Linnut jo laulelevat selkeästi enemmän, kuin vielä vähän aikaa sitten. Öisin peikkopojat ovat välillä istuskelleet ulkona kuuntelemassa pöllöjen huhuilua. Siinä on jotain maagista.
sunnuntai 15. helmikuuta 2026
LASKIAINEN
Kuulkaas, kun talvi on jo tässä vaiheessa, että vietetään laskiaista. Onkin ollut melkoisia pakkasia, mutta luonto sitäkin kauniimpi. Vaikka on ollut kovia pakkasia, niin aurinko on jo lämmittänyt. Meillä korkeimmat pakkaslukemat ovat olleet kolmenkymmenen asteen lukemia...tai paremminkin alhaisimmat lukemat. Pohjoisessa se vasta raikasta on ollutkin. Hrrrrrr.
Peikkopojat olivat tänään ilmeisesti laskiaishuumassa ja laskettelivat kallion lumisia rinteitä alas. Vauhtia näytti riittävän 👀😁
sunnuntai 18. tammikuuta 2026
JOULUKUUSI ULKOILEE
Nyt on joulukuusi ulkona. Kyllä sen mielellään olisi vielä sisällä pitänyt, mutta eiköhän se nyt voi jo oleskella ulkonakin. Jätettiin se tuohon aika lähelle vielä, niin siitä voi käydä vielä nappaamassa kuusenkerkkiä. En alkanut niitä keräämään kuusesta. Olisihan niitä voinut vaikka pakastaa.
Eipä kauaa mennyt, kun näin ikkunasta kuusen luona liikettä. Siellähän peikkopojat jo olivat silmät kiiluen keräämässä kerkkiä. Varmaan olivat tyytyväisiä, kun kuusi oli siirretty ulos ja ei tarvinnut hiippailla sisälle ja varoa kuusesta mahdollisesti tipahtavia koristeita. Siinä olisivat äkkiä peikot paljastuneet, kun koristeet olisivat pyörineet pitkin lattiaa.
lauantai 17. tammikuuta 2026
TALVISET KELIT
Napakoita pakkasia on näilläkin seuduilla ollut, mutta nyt vähän aikaa pikkusen leudompaa. Luntakin on jonkun verran kertynyt, että talviselta näyttää.
Peikkopojat ovat lähteneet leppoisalle metsäkävelylle ja olen varma, että peikoilla oli taskut täynnä kuusenkerkkiä. Näin nimittäin pienet jäljet meidän talon vierustalla ja kuusesta oli selkeästi viety aika paljon kuusenkerkkiä. Meillä töröttää vielä kuusi, koska ei olla vielä raaskittu viedä sitä ulos, koska siihen alkoi kasvamaan ihan hurjasti kerkkiä. Ehkä kuusi kumminkin huomenna pääsee ulkoilemaan. Peikkojen ja halukkaiden metsän eläinten on helppo sitten halutessaan syödä kerkät kuusesta.
torstai 1. tammikuuta 2026
VUOSI 2026
Johan oli tässä melkoinen myteri joitakin päiviä sitten ja tuuli jatkoi puhkumistaan vielä parina päivänä varsinaisen myrskyn jälkeenkin. Tietää taas mitä tekee tänä(kin) vuonna....... puutöitä...... No ei siitä sen enempää.
Ovatkohan peikkopojat käyneet nappaamassa meidän kuusesta joulupallon vai mistä lie sen napanneet? Siellä pallo keikkui pienen kuusen oksalla ja peikot ilakoivat kuusen oksilla paukkuvasta pakkasesta välittämättä.
Tämä tapahtui siis eilen illalla. Oli rapsakka pakkanen (niinkuin tänäänkin) ja lähellä oleva järvi paukkui ja vonkui aina välillä. Myöhemmällä, kun oli pimeää, niin oli hienoa kävellä ulkona. Kuu mollotti melkein täytenä taivaalla, järvi piti ääntä, joka paikka kimalteli kuun valosta. Aika hienoa, kun oli riittävästi vaatetta päällä.















