Se alkaa kohta olla toukokuu ja pihassakaan ei ole enää kuin kaksi lumikasaa jäljellä ja nekään eivät enää ole isoja. Linnut laulaa mahottomasti. Äsken huomasin, että kasvihuoneen seinässä köllötteli rantahämähäkki. Toivottavasti muuttaa pikkusen kauemmaksi, ettei tipahda niskaan jossain vaiheessa 😀. En viitsinyt kuvata. Onhan se ihan kaunis, tanakkajalkainen vesseli, mutta pidän etäisyyttä niinkun kaikkiin hämähäkkeihin. Jotenkin en tule juttuun niiden kanssa, vaikka ne hyödyllisiä ovatkin. Paniikki iskee, jos sellanen tulee liian lähelle. Heh.
Rakastan keisarinpikarililjojen tuoksua. Nekin ovat jo hienosti alkaneet nousta maasta. Niitä on tuolla yhdellä alueella aika paljon. Joka päivä on pakko käydä monta kertaa nuuskimassa siellä. Kaikki eivät siitä tuoksusta tykkää, mutta minulle tulee niistä aina mökkiajat mieleen. Sinnekin niitä aikoinaan istutin ja pakkohan niitä oli sitten tännekin saada. Ja olen huomannut, että myyrät ja hiiret pysyy kauempana kasveista, jos keisarinpikarililjan sipuleita on vieressä.
Nyt vietetään Vappua ja tuntuu se hienolta, kun kelit vihdoinkin ovat keväiset. Vaikka vielä kylmiä kelejä tulee, niin tuskin enää kumminkaan valtavia lumikinoksia...........Toivoo minä.........Eihän sitä koskaan tiedä.
Näiden kuvien myötä mukavaa Vappua!
tiistai 30. huhtikuuta 2019
lauantai 13. huhtikuuta 2019
HUOVUTETTU PÄÄSIÄISNOITA
Oli taas aika päästää huovutetut pääsiäishahmot liikkeelle. Melkoinen vipellys tuossa kävikin, kun hahmot alkoivat etsiä sopivaa oleskelupaikkaa. Ulos meinasivat ensin mennä, mutta siellä oli niiden mielestä ihan liian paljon lunta.....vieläkin. Niinpä oleskelupaikaksi kelpasi ikkunan edusta, josta on mukava katsella pihalla liikkuvia metsän eläimiä.
Tämä noita jumittui lennellessään naruihin, mutta totesi, että siinähän on mukava paikka ja jäi siihen. Kissa totesi myös, että paremmin näkee ikkunastakin, kun pysyy paikallaan eikä lentele holtittomasti sinne sun tänne.
Vintiömäinen noitatyttö on villillä päällä. Huutelee kaikille ohitse lentäville pikkulinnuille kevätterveisiä ikkunan läpi.
Kultakutrinen noitatyttö huomasi kameran ja ei voinut olla poseeraamatta. Kylläpä sillä onkin keväisen pirteät vaatteet päällä.
Siellä ne tyytyväisinä aloittelevat Pääsiäisen viettoa. Kyllähän sen nyt jo voi aloittaa.
Pääsiäispuput ovat varanneet vähän porkkanoita mukaan. Tosin kyllä ne saavat niitä lisää ihan niin paljon kuin haluavat.

Kiharapäinen lintu katselee ikkunasta ja sanoo tomerasti lumen sulavan viikossa.
Isommat tiput katsovat silmät pyöreänä ja tuumailevat, että mahtaakohan ihan viikossa tuo määrä sulaa.
Mutta kyllä nuo lumet saavat kyytiä lähiaikoina, kun lämpötila alkaa pysyä enemmän plussan puolella. Ja siihen ei mene kauaa.
Nyt on vielä mahdollisuus tehdä vaikka lumitipuja ulkona 😊
Pirtsakkaa Pääsiäistä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)