sunnuntai 25. helmikuuta 2018

LUMITAIDETTA

Lumi tekee hauskoja taideteoksia nyt joka puolelle. Välillä oikein jää ihmettelemään, että kuinka lumi jossain kohtaa oikein edes pysyy.

Tämä lumiportti on minusta hauskan näköinen. Ihan kuin portissa olisi kuohkeat verhot :)

Tästä portista ei ollut minua ennen kulkenut kuin pupujussi. Eipä ollut pitkäkorva onneksi löytänyt tuolta mitään, kun kaikki syötävä on lumen alla. No jotain kyllä on jäniksen hampaisiin muualla pihassa jäänyt. Onneksi ei ihan hirveästi ole VIELÄ mitään syöty.



Portin vierellä vartioi aina niin iloinen romuista tehty hahmo. Valtavaa lumikasaa näyttää kantavan toisessa kädessään. Eipä näytä tuntuvan paino missään. Vahva kaveri!


lauantai 17. helmikuuta 2018

LUMITILANNE

Tänä talvena, kun tota lunta on tullut sillain ihan reilustikin, niin aloin katsomaan viime vuoden kuvia vertailun vuoksi. Viime vuonnahan ei lunta paljoa ollut. Näistä kuvista eron näkee selkeästi. Viime talven kuvat on otettu näihin samoihin aikoihin.

Eli kuva viime vuonna ja tänä vuonna.



Seuraavista kuvista lumitilanteen näkee vähän paremmin.




Että on tota lunta vähän enemmän, kun viime vuonna :) Kivahan tuolla lumessa on koirankin riehua.

perjantai 2. helmikuuta 2018

ULKOTULI

Mahotonta lumipyryä ollut muutamana päivänä. Nyt todellakin on vaihteeksi sellainen luminen talvi. Pystyypä hiihteleen metsässä pitkästä aikaa ihan kunnolla. Umpihangessa rämpiminen sopii mulle :) Tykkään kulkee omia polkujani. Heh!

Meillä palaa lyhdyissä kynttilät jatkuvasti. Näin viikonlopulla voi poltella ulkotuliakin.


Meidän koira tykkää kuunnella ja haistella, että mitä naapureihin kuuluu. Varsinainen kyylä siis. He heee! Sanonkin sille aina, jos se jää liikaa kuuntelemaan naapureiden ääniä, että: "älä kyttää". Sitten se toviksi lopettaa "kyttäämisen", kunnes taas muka kuuluu jotain kiinnostavaa :) Naapuruston eläimet varsinkin ovat kiinnostavia.


Pirteetä viikonloppua!