sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

HUOVUTETTU PAPUKAIJA

Nyt on ollut niin lämpöisiä kelejä, että papukaijakin on voinut pyrähdellä ulkona. Tietysti valvottuna. Ettei liian kauaksi lähde. Onneksi nämä huovutetut papukaijat ovat tottelevaisia :)


Sinne se taas lennähti kärhön alkujen sekaan. Tuntuu olevan sen lempipaikka. Sieltä on varmaankin turvallista tarkkailla aluetta.


Tarvittaessa papukaija pääsee lennähtämään turvaan kukkien sekaan. Mutta eipä sillä hätää ole, kun me ihmiset ollaan lähellä.


Lämpöiset kelit tuntuvat jatkuvan, että papukaija voi näillä näkymin ulkoilla jatkossakin.

perjantai 20. heinäkuuta 2018

KEPPIHEVONEN

Nyt on ensimmäinen keppihevonen tehtynä ja karautti jo uudelle omistajalleen. Se meni nimpparilahjaksi siskon tytölle.

Siitä tuli vähän isompi, kuin mitä sen piti olla. Naureskeltiin, että ei tuolla taideta paljon esteitä hypätä. Mutta maastoon ja heinän syöntiin se on ihan sopiva. Työhevosena toimisi varmaan hyvin :)
No seuraavan teen sitten vähän pienemmän.

Tämän ensimmäisen kanssa oli vähän ongelmia, että kuinka tekee sisustan järkevästi. Tässä laitoin vanulevyä (onko se sen nimistä) alimmaiseksi tiukahkosti kepin ympärille. Laitoin liimaa keppiin, jotta vanulevy pysyisi paikoillaan ja kieputin vielä juuttinarua vanun ympärille, että vanu ei karkaa. Sitten lisäsin vielä tavallista vanua ja muotoilin hevosen muodon paremmin.

Tässä keppari ilman villaa.


Korvia tuolla vanuhevosella ei ole, koska ne huovutin erikseen, jotta niistä tuli tiiviit.

Tässä sitten pari kuvaa valmiista kepparista.



Tuo harja on tehty lampaan kiharasta villasta. Se oli mukavan villin näköistä.

Riimu oli oikeastaan ihan hauska tehdä. Tein sen keinonahasta, koska sitä oli helppo ommella. Seuraavalle keppihevoselle teen ehkä aidosta nahasta riimun ja laitan siihen oikein soljet, jotta sen saa halutessaan irrotettua. Koska itse olen ratsastanut joskus eeeeeeerittäin kauan sitten ja silloinkin vain vähän, niin täytyi etsiä netistä kuvia riimuista, jotta osasin tehdä edes jonkinlaisen version kepparille. Omasta mielestäni se onnistui ihan kohtuullisesti. Vähän täytyy itseään kehua :)

Tuota olisi täytynyt tikuttaa neuloilla ihan mahdottomasti, että tuosta olisi saanut oikein kestävän. Märkähuovutuksella saisi kestävämmän pinnan. Että nyt jään odottamaan, kuinka tuo kestää. Tarvittaessa menen neulojeni kanssa korjaamaan kepparia. Villa saattaa vähän lähteä karkuteille ratsastusreissuilla :)

Kepparin sisäpuolenkin teen seuraavaksi varmaan erilailla. Siinä voisi käyttää vaahtomuovia. Sitä olen käyttänyt joissain muissakin eläinhahmoissa.

Seuraavaksi taidan viimeistellä pöydällä olevan papukaijan. Siitä seuraavalla kerralla.

perjantai 6. heinäkuuta 2018

SAMMAKOT KASVIHUONEESSA

Onpas tässä vähän vierähtänyt aikaa viime postauksesta. Ei vaan kerkiä olemaan paljon sisällä, kun ulkona menee kaikki aika. Pikaisesti käy illalla koneella ja sitten täytyykin mennä jo nukkumaan :) Sehän se kesässä onkin parasta, että on kaikenlaista tekemistä enemmän kuin talvella.

Olen silleen hassu, että olen laittanut meillä pitkin pihaa eri paikkoihin sammakoille pieniä vesiastioita. Erilaisia. Saa niissä linnutkin käydä ja mitkä lie muutkin. Varsinkin nyt, kun oli tosi kuuma ja kuiva kausi, niin eläimet varmaan tykkäsivät vesiastioista.

Meillä on kasvihuoneessakin pari vesikippoo. Siellä nimittäin vipeltää sammakoita joka vuosi. Ei montaa, mutta kumminkin. Tänään huomasin sammakon kasvihuoneessa ja otin siitä kuvan ja poistuin siitä samantien ulos. Jossain vaiheessa menin kasvihuoneen ohi ja näin avonaisesta ovesta, että se samainen sammakko köllöttelee toisessa vesiastiassa. Oli pakko ottaa kännykän zoomilla kuva siitä kauempaa ja lähtee sitten heti pois. Sinne se jäi nautiskelemaan. Kuva ei ole kovin hyvä, mutta selvän siitä saa.

Tässä kuvassa ei vielä sammakkoa näy.


No tässä jo näkyykin :)



On se kiva, kun nuo eivät ole vain koristeena tuolla. Yhdellä toisellakin vesiastialla pihalla käy säännöllisesti yksi isompi sammakko. Loikkii aina pois vedestä, kun saavun paikalle.

Pölkkyukkokin on muuttunut talven aikana aika charmantiksi metsäläiseksi :) On sentään pysynyt pystyssä!


Sitten muutama kesäinen kukkakuva tähän lopuksi. Pioni alkoi lopulta kukkimaan.



Ja samalla sävyllä jatketaan. Kruunuvuokko on myös alkanut kukkimaan.


Kesäisiä teitä ja polkuja on kiva kuljeskella ja nautiskella luonnosta.


Kun kulkee silmät kunnolla auki, niin löytää kaikenlaisia herkkuja :)


Pirtsakkaa kesän jatkoo :)