Bongasin peikot puun oksalta keikkumassa. Keikkumassa siksi, että tuuli oli melkoisen kova ja peikot pitivät oksista kiinni ja nauroivat lehtien läpättäessä välillä naamalle ja oksan keikkuessa hurjasti. No näyttihän tuo tosi hauskalta. Melkein teki mieli itsekin kiivetä puun oksalle tuulesta nauttimaan. En sitä kumminkaan tehnyt, kun pihatyöt kutsuivat.
lauantai 11. lokakuuta 2025
TUULINEN SYYSPÄIVÄ
lauantai 25. syyskuuta 2021
SYKSYISET KELIT
Kappas vaan, kun aika on vierähtänyt kuin siivillä. Kesä meni ja olikin tosi lämmin. Alkukesän hyttysparvet ovat vielä kyllä hyvin mielessä. Ensimmäisen kerran tein pihatöitä alkukesällä monesti hyttyshattu päässä. Muuten ei olisi hommista tullut mitään.
Kesällä myös eräs poikasiaan ahkerasti vahtiva rastas tähtäsi tarkasti ja tipautti kaksi kertaa peräkkäin mustikkakakat meikäläisen päähän. Tuli kunnon satsi tavaraa päähän. Se oli sellainen erilainen kokemus. Tuntui aika erikoiselta. Näin vaaleehiuksisena tuli kiire sisälle ja hiuksia pesemään, ettei loppukesän värisävy olisi hiuksissa ollut sininen. Heh. Yritin rastaalle kyllä sanoa, että ei minusta tarvitse välittää. Kastelen vain kukkia. Ei se uskonut minua. No ymmärrän kyllä rastasta......
Tällä hetkellä ruskan värit ovat todella upeat. Kyllä syksy on ihan hienoa aikaa sekin. Miinuksena nuo hirvikärpäset, jotka rajoittavat metsässä kulkua. Naureskelinkin, että isommat villieläimet eivät metsään menoa juurikaan rajoita, mutta pienet hirvikärpäset saavat meikäläisen ihan sekaisin.
Puolukoita on ollut tänä syksynä aika mukavasti. Puolukoiden kerääminen on aina ollut ihan lempipuuhaa, mutta hirvikärpästen takia täytyy vähän katsoa, että missä kerää. Eli vähän puolukoiden keräämisen into on laantunut. Kerään silti 😊
Nyt täytyy taas heräillä blogihorroksesta ja alkaa pyöriä täällä aktiivisemmin. Tänä viikonloppuna olen jonkin verran seuraillut Kässämessuja netin kautta. Siellä on paljon kaikkea kivaa ja ainakin näkee kaiken, mitä haluaa. Tavallisilla messuilla monesti on niin hirvee tungos, että ei juuri näe mitään, ellei ole heti aamusta paikalla. Eli nettimessut on melkosen kätevä systeemi!
Nautitaan syksystä!




