JOULUKALENTERIN 16. LUUKKU

Tonttupojat ja koira höristävät korviaan, kun kuulevat ihmisten ääntä. He kiipeävät pienen mäen päälle katsomaan, että kuinka lähellä ihmiset ovat. Sieltähän isäntä ja emäntä astelevat näkyviin. He kuuluvat ihmettelevän koiran jälkien seassa kulkevia pieniä jälkiä. Koira kun on seurannut tonttujen jälkiä nenä lumessa, niin näkyviin on jäänyt koiran jälkien lisäksi satunnaisia tonttujen jälkiä.

Isäntä ja emäntä arvuuttelevat keskenään maassa näkyviä jälkiä. Jäljet eivät näytä minkään eläimen jättämiltä. Pariskunta päättää jatkaa jälkien seuraamista, koska myös koiraa jäljet ovat selkeästi kiinnostaneet.

Onnistuukohan pariskunta nyt näkemään tonttuja? Ainakin jälkiä he ovat nyt nähneet. Sitä he eivät kumminkaan tiedä..........😊

JOULUKALENTERIN 15. LUUKKU

No todellakin lumi pöllyää, kun pariskunnan koira on livahtanut vähän omille teilleen ja tonttujen perään. Tonttupojat ilahtuvat, kun koira oli onnistunut vaivihkaa juoksemaan heidän peräänsä.

Koira kertoo tontuille, että muitakin tonttuja liikkuu nyt näissä metsissä. Ja peikkopojat myös. Eivätkä isäntä ja emäntä ole nähneet mitään, vaikka toisetkin tontut ja peikkopojat olivat todella lähellä. Ihmiset myös epäilevät, että täällä liikkuu muitakin, kuin vain metsän eläimiä. Varsinkin näin joulun aikaan.

Tonttupojat hymyilevät, että toiset ihmiset vaistoavat tontut, peikot ja muut metsän "olennot". Aina ei vaan huomaa katsoa ja kuunnella tarpeeksi tarkasti. Pitäisi malttaa pysähtyä ja jättää kiire vähäksi aikaa.

JOULUKALENTERIN 14. LUUKKU

Niin uskomatonta, kuin se onkin, mutta ihmiset eivät huomanneet tonttupoikia. Ja niin läheltä kävelivät. Joskus liikkumatonta kohdetta vaan on erittäin vaikea havaita, vaikka kohde olisi värikäskin. Niinkuin tonttujen valtavan suuret lakit ovat. Erittäin värikkäät.

Koira heidät kyllä oli huomannut. Ja koiralla oli ollut erittäin hölmistynyt ilme, kun oli huomannut tontut siinä niin lähellä.

Samassa tonttupojat kuulevat lumen pöllyämisen ääntä.......

JOULUKALENTERIN 13. LUUKKU

Isäntä ja emäntä naureskelevat hurjalle kelkkareissulle. Melkoisia mäkiä matkalle osui ja vauhti oli välillä tosi hurja. Mutta mukavaa oli kierrellä metsässä kelkan kanssa.

Koira huomaa äkkiä tonttupojat ihan lähellä. Kylläpä tontut ovatkin lähellä.

Ihmiset eivät kumminkaan näytä huomaavat tonttuja tälläkään kertaa. He vain fiilistelevät hienoja mäkiä ja upeita maisemia.

Tontut iskevät koiralle silmää ja pysyttelevät matalana. Koiran häntä pyörii innosta, kun tonttupojat ovat noin lähellä.

JOULUKALENTERIN 12. LUUKKU

Mutta äkkiä tonttupojat hyppäävät hankeen matalaksi. Isäntä ja emäntä koiransa kanssa tulivat vähän yllättäin puiden takaa esiin. Tonttupojat pysyvät matalana, mutta katselevat varovasti pienen lumikasan takaa.

Pystyvätkö tontut piilottelemaan vai paljastuvatko tällä kertaa? Onpa jännittävää 👀

JOULUKALENTERIN 11. LUUKKU

Lähellä kuljeskelevat myös tonttupojat ilman kiireen häivää. He ovat kävelemässä kohti pariskunnan taloa ja nauttivat metsän rauhasta. Heillä on ollut tapana kuljeskella talon lähettyvillä varsinkin näin joulun alla. Talossa sisälläkin ovat monta kertaa käyneet. Sieltä on saanut monesti herkullisia pipareita. Slurps!

Tonttupojat miettivät, että missähän isäntä, emäntä ja koira ovat tällä hetkellä. He päättävät olla todella tarkkaavaisia, että heitä ei vain huomattaisi. Koira kyllä täytyy taas nähdä, he tuumailevat.

JOULUKALENTERIN 10. LUUKKU

Perheen koira livahtaa kelkan perästä suuren kiven taakse ja ryntää tonttujen ja peikkojen luokse. Koira tervehtii tosi riehakkaasti kaikkia ja tontut ja peikot rapsuttavat kilpaa koiraa.

Pariskunta jatkaa laskuaan tietämättömänä siitä, että heidän koiransa on juuri ilakoimassa tonttujen ja peikkojen kanssa ihan pienen matkan päässä. Laskeminen vaatii keskittymistä, koska vauhti on kova. Isäntä on nostanut jalkansakin ilmaan niin, että vauhtia on varmasti riittävästi ja jalat eivät jarruta yhtään.

Koira tervehtii tonttuja ja peikkoja vain pikaisesti ja ryntää äkkiä takaisin isännän ja emännän perään. Kelkan vauhti alkaa hiljentyä sopivasti. Koiraa naurattaa itsekseen se, että isäntä ja emäntä menivät vauhdilla tonttujen ja peikkojen ohi. Todella läheltä.

Tontut ja peikot katselevat kelkkailijoiden perään vähän aikaa ja lähtevät sitten iloisina jatkamaan matkaansa.

Ja sitten seuraavaa luukkua odottamaan 😊

JOULUKALENTERIN 9. LUUKKU

Tontut ja peikkopojat pysähtyvät suuren kiven viereen. Ihmisten ja koiran äänet kuuluvat nimittäin todella läheltä. Toinen peikkopoika kehottaa kaikkia olemaan hipihiljaa.

Viuh vaan kelkka viuhahtaa mäkeä alas suuren kiven takana. Ihmiset ovat niin keskittyneet hurjaan vauhtiin, että eivät huomaa tälläkään kertaa yhtään mitään. Mutta perheen koirapa onkin tällä kertaa tarkkana ja kuulee tonttujen ja peikkojen supatuksen kiven takaa.

Taisi ihmisiltä mennä taas tilaisuus ohi nähdä jotain sellaista, mitä ovatkin etsimässä.

JOULUKALENTERIN 8. LUUKKU

No siinähän ne viheltäjät seisovatkin. Partatonttu ja tyttötonttu oikaisevat monesti peikkojen alueen kautta ja peikkopojat sattuivat sopivasti olemaan paikalla.

Peikkopojat ja tontut ilahtuvat toistensa näkemisestä aina. Tontut kehuvat peikkopoikien laskettelupaikkaa mahtavaksi. Toinen peikoista alkaa innoissaan kertomaan, että millä eri tavoilla oli jo kerinnyt mäkeä alas laskemaan.

Juttua riittää valtavasti. Tontut ja peikkopojat lähtevät yhdessä kävelemään kallion alareunaa eteenpäin. Jostain metsästä kuuluu edelleen ihmisten ja koiran äänet. Tontut ja peikkopojat kuuntelevat ääniä, mutta juttelevat rennosti samalla keskenään.

JOULUKALENTERIN 7. LUUKKU

Peikkopojat ilahtuvat, kun jäätikko on kasvanut todella paljon. Eikä kauan mene, kun peikkopojat jo laskevat mäkeä. Tässä saakin mukavat liu'ut.

Lähistöltä kuuluu kimeä, lyhyt vihellys. Peikkopojat kääntyvät katsomaan vihellyksen suuntaan. Tämäpä mukava yllätys.

Seuraavasta luukusta varmaankin selviää viheltäjä......

JOULUKALENTERIN 6. LUUKKU

Vähän matkan päässä kallion kielekkeellä kaksi peikkopoikaa katselee ja kuuntelee tarkkaavaisesti. He ovat sujahtaneet luolan suuaukosta juuri ulos. Jostain kaukaa kuuluu ihmisten ja koiran ääntä. Ihmiset ja koira ovat kyllä aika kaukana.

Aikansa katseltuaan ja kuunneltuaan peikkopojat laskeutuvat suuaukolta alas ja lähtevät kuljeskelemaan kallion vierustaa kohti jääputouksia. Peikot miettivät, että ovatkohan jääputoukset kasvaneet viime aikoina.

Toinen peikoista sanoo pakkasen olevan nyt niin purevaa, että putoukset ovat nyt ainakin jäätyneet kunnolla.

Siispä kohti jääputouksia!

JOULUKALENTERIN 5. LUUKKU

Ja seuraava päivä koittaa. Emäntä houkuttelee isännän ja koiran jälleen metsään mukaansa. Isäntä ottaa puukelkan seinustalta ja kehottaa emäntää hyppäämään kyytiin. Ja niin sitä mennään. Vauhti on niin hurja, että emäntä tipahtaa jo kerran kyydistäkin. Ihan lumisina he jatkavat matkaa ja nauraa hekottavat mennessään. Koira on innoissaan ja juoksee lumi pöllyten heidän ympärillään.

Mutta eivätkö ihmiset huomaa lumessa riehuessaan olla tarkkaavaisia? Nimittäin läheisen puskan seassa näkyy jotain, mikä heitä saattaisi kiinnostaa.

Tonttupojathan ne siinä. Katselevat pariskunnan ja koiran menoa ihan kaikessa rauhassa. Ja liikkumattomia tonttuja on kyllä erittäin vaikea huomata. Tällä kertaa edes koira ei huomaa tonttuja, koska pyörii ja pomppii niin innoissaan höttöisessä lumessa.

Näin niitä tonttuja voi olla ihan lähellä ja niitä ei vaan itse huomaa..........

JOULUKALENTERIN 4. LUUKKU

Emäntä tulee innoissaan sisälle. Hän alkaa heti kertomaan isännälle ja koiralle, että metsässä saattoi joku seurata heitä. Että kyllä nyt kannattaa olla tosi tarkkana.

Koira haukahtaa innoissaan. Ihmiset eivät voi ymmärtää, että koira tietää jo paljon enemmän. Koiran nenä ja kuulo on tarkka. Mutta koirapa ei kerro mitään. Katselee ja kuuntelee vain kiinnostuneena ihmisiä ja antaa heidän etsiä ihan itse. 

Pariskunta alkaa keittelemään kahvia ja suunnittelee seuraavan päivän touhuja.

JOULUKALENTERIN 3. LUUKKU

Aikansa metsässä kuljettuaan talon väki saapuu omalle pihalleen. Isäntä ja koira menevät jo sisälle. Talon emäntä kiipeää vielä ennen sisälle menoa vähän ylemmäksi katselemaan sinne suuntaan, mistä he juuri olivat tulleet. Mitä nyt? Lunta tippuu puun oksalta ja oksa jää heilumaan rauhallisesti hetkeksi. Menikö siellä joku vai tippuiko lumi puusta itsekseen? Nyt on kyllä aika kova pakkanen, että ei se lumi itsekseen kyllä tipu, emäntä tuumailee.

Emäntä yrittää katsoa silmä tarkkana metsään, mutta ei näe mitään. Seurasikohan meitä joku vai mikä siellä meni....., miettii emäntä silmät pyöreänä.

JOULUKALENTERIN 2. LUUKKU

Aikansa jäätä ja jään pinnalle syntyneitä lumikuvioita katseltuaan he päättivät lähteä metsän läpi takaisin talolle. Matkalla he kuuntelivat ja katselivat, jos jotain erilaista näkyisi metsässä. Mitään ei näy eikä kuulu.

Kaikenlaisia jälkiä kyllä lumessa näkyy. Osa jäljistä on tuttuja metsän eläinten jättämiä jälkiä. Joitakin vähän oudompiakin jälkiä lumessa näkyy. Mutta kyllä ne ovat eläinten jälkiä. Näissä jäljissä ei taida olla mitään erikoista. Joidenkin jälkien päälle on kyllä vähän jo satanut lunta, että niistä ei saa ihan kunnolla selvää.

Mahtoivatkohan he jo nähdä tietämättään jotain mielenkiintoista? Siinäpä kysymys.

JOULUKALENTERIN 1. LUUKKU

Hyvänen aika sentään tätä ajan kulumista. Nyt ollaan jo joulukuun ensimmäisessä päivässä. Ihan uskomatonta! Eihän tässä meinaa perässä pysyä, kun kuukaudet viuhuu sellaista vauhtia eteenpäin.

Mutta sehän tarkoittaa sitä, että Peikkovillassa on aika alkaa availemaan joulukalenterin luukkuja. Sama juttu, kuin muinakin vuosina. Ihan itseäkin jännittää, että mitä niistä luukuista paljastuu. Täyttä yllätystä itsellenikin 😁 Täällä asustelee kaikenlaista vipeltäjää, että eihän niiden touhuista aina etukäteen tiedä.

Mutta tästä se joulukalenteri alkaa! Mukavaa joulukuun alkua kaikille!

PEIKKOVILLAN JOULUKALENTERI ALKAA TÄSTÄ:

Talon pariskunta on monesti miettinyt, että talon ympärillä ja lähimetsissä taitaa tapahtua kaikenlaista näin joulun aikaan. Sen oikein aistii. Ja sen aistii välillä ihan talossa sisälläkin. Onnistuisikohan mitään erikoista näkemään, jos oikein yrittäisi olla tarkkana ja vähän katselisi tavanomaista paremmin ympärilleen. Pariskunnan koira ei tähän kommentoi mitään, mutta häntä alkaa heilumaan pelkästä ajatuksesta.

He istuskelevat sillan kaiteella ja miettivät, että mistä heidän oikein pitäisi alkaa etsiä ja mitä he oikein etsivät.

Koira hyppää ensimmäisenä kaiteelta häntä heiluen alas ja siirtyy jäätikön viereen. Pariskunta seuraa perässä.

Tässä kuussa pidetään kyllä silmät ja korvat tarkkana. Ihan varmasti me onnistutaan jotain näkemään, kun oikein yritetään, pariskunta tuumailee.

No nyt on pariskunnalla kovat tavoitteet. Kuinkahan tässä oikein mahtaa käydä? Nyt kyllä jännittää!

SYKSYISET KELIT

Kappas vaan, kun aika on vierähtänyt kuin siivillä. Kesä meni ja olikin tosi lämmin. Alkukesän hyttysparvet ovat vielä kyllä hyvin mielessä. Ensimmäisen kerran tein pihatöitä alkukesällä monesti hyttyshattu päässä. Muuten ei olisi hommista tullut mitään.

Kesällä myös eräs poikasiaan ahkerasti vahtiva rastas tähtäsi tarkasti ja tipautti kaksi kertaa peräkkäin mustikkakakat meikäläisen päähän. Tuli kunnon satsi tavaraa päähän. Se oli sellainen erilainen kokemus. Tuntui aika erikoiselta. Näin vaaleehiuksisena tuli kiire sisälle ja hiuksia pesemään, ettei loppukesän värisävy olisi hiuksissa ollut sininen. Heh. Yritin rastaalle kyllä sanoa, että ei minusta tarvitse välittää. Kastelen vain kukkia. Ei se uskonut minua. No ymmärrän kyllä rastasta......

Tällä hetkellä ruskan värit ovat todella upeat. Kyllä syksy on ihan hienoa aikaa sekin. Miinuksena nuo hirvikärpäset, jotka rajoittavat metsässä kulkua. Naureskelinkin, että isommat villieläimet eivät metsään menoa juurikaan rajoita, mutta pienet hirvikärpäset saavat meikäläisen ihan sekaisin.

Puolukoita on ollut tänä syksynä aika mukavasti. Puolukoiden kerääminen on aina ollut ihan lempipuuhaa, mutta hirvikärpästen takia täytyy vähän katsoa, että missä kerää. Eli vähän puolukoiden keräämisen into on laantunut. Kerään silti 😊

Pihlajanmarjojakin on ollut ihan mahdottomasti. Upeen näköistä, kun pihlajat notkuu marjoja.

Omenoitakin on tullut joka puolella hyvin. Nämä ovat saatuja. Meidän oman vanhan puun omenat eivät ole kovin hyviä. Puu on muuten tosi kiva ja kukkii aina upeasti. Pari uutta puuta onkin nyt tulossa, niin niistä toivottavasti joskus saa omenoita.

Tässä oli yhtenä aamuna tällä viikolla jo muutamia asteita pakkasen puolella. Enpä ole ennen joutunut raapimaan skootterin tai moottoripyörän sivupeilejä. Nyt oli skootterin peilit niin jäässä, että täytyi käydä hakemassa jääraappa. Heh. Kokemus tuokin.

Nyt täytyy taas heräillä blogihorroksesta ja alkaa pyöriä täällä aktiivisemmin. Tänä viikonloppuna olen jonkin verran seuraillut Kässämessuja netin kautta. Siellä on paljon kaikkea kivaa ja ainakin näkee kaiken, mitä haluaa. Tavallisilla messuilla monesti on niin hirvee tungos, että ei juuri näe mitään, ellei ole heti aamusta paikalla. Eli nettimessut on melkosen kätevä systeemi!

Nautitaan syksystä!

PÄÄSIÄINEN PEIKKOVILLAN TAPAAN

Sieltähän se Pääsiäinen tulla tupsahti. Melkein pääsi yllättämään. Niin vauhdilla nämä päivät ja viikot ja kuukaudet tuntuvat menevän. Eihän tässä perässä pysy.

Lunta piisaa tällä tontilla vielä, mutta metsässä alkaa jo paljasta maata olla aika paljon esillä. Kyllä se kevät siitä kunnolla pääsee vielä vauhtiin. Joitakin muuttolintuja jo on näkynyt ja se jos mikä on selkeä kevään merkki.

Yksi varma kevään merkki on myös muljuvat, reikäset ja töyssyset tiet. Ja paikotellen vielä liukkaatkin. Pysyy "virkeenä" ratissa, kun tuolla pitkin poikin ajelee.

Mutta kyllä se vaan se pupu on, joka pääsiäismunia tuo. Ainakin täällä Peikkovillassa. Katseltiin tuolla kalliolla jääpuikkoja ja eikös sieltä pölähtänyt sekalainen joukko meitä vastaan innosta hihkuen. Siinä oli kaikenlaisia iloisia tirpusia ja muutama reipas ja pirteä pupu. Ja pupuilla oli mukanaan pääsiäismunia. Nyt se on todistettu, että puput ne niitä munia tuo. Mutta kuka ne munat munii.......Suklaatipuko???? Sellaista ei ole täällä näkynyt 👀

Leppoisaa Pääsiäistä ja kevään jatkoa sinne ruutujen toiselle puolelle 💓

ILTAPÄIVÄLENKKI

On ollut kyllä komeita päiviä. Napakkaa pakkasta kyllä on riittänyt. Lumi narskuu kivasti kävellessä kenkien alla.

Joitakin kertoja on lähdetty koiran kanssa yhdessä pienelle mettälenkille. Lunta on vaan niin valtavasti, että ei kovin paljoa viitsi siellä riehua. Mutta hyvään vauhtiin pääsee välillä, kun koira oikein innostuu menemään.

Tässä kuvassa tarkistetaan välineitten kunto ja sitten eikun matkaan.

Jäätiin vähäksi aikaa ihmettelemään pimenevää maisemaa ja pieni kuu näkyi sopivasti taivaalla. Sitä voisi tuijottaa vaikka kuinka kauan. Tosin näillä keleillä ei kauaa viitsi seisoskella.

Mukavan rauhallinen ilta. Tosin pieni episodi oli matkalla, kun hevosen tuotokset kiinnostivat vähän sallittua enemmän......koiraa siis. Tosin kyllähän ne kukkapenkkeihinkin kelpaisivat 😁 Mutta leppoisa matkanteko jatkui tämän episodin jälkeen jälleen.

Leppoisaa helmikuun jatkoa!

HYVÄT HIIHTOKELIT

No nyt on talvikelit kohdillaan. Lunta riittää ja pakkanenkin on paukkunut. Vähän ristiriitaiset tunnelmat kyllä. Toisaalta talvessa on paljon hyviä puolia, mutta toisaalta sitten taas en tykkää kylmästä yhtään ja lumikin aiheuttaa työtä ihan riittävästi.

Mutta tämä on se yksi hyvä puoli. Tynkäsukset esiin ja eikun sinne minne suksenkärjet näyttää. Omat reitit on niitä ihan parhaita!

Mikähän siinä on, että kun on laskenut jostain, niin on pakko kääntyä katsomaan laskujälkiä melkein aina 😀

En kaatunut laskussa vaan nousussa. Ylös rämpiminen olikin sitten ihan oma juttunsa.......😄

Pirteetä talven jatkoa! Kohta kevätaurinkokin alkaa lämmittämään!