Ihme ja kumma! Niin se joulukuu vaan taas tulla tupsahti melkosen yllättäin ja pitkällisen pähkäilyn jälkeen joulukalenteri taitaa ilmestyä tänäkin vuonna. Tänäkään vuonna en ole ihan varma, että mitä kalenteri tulee pitämään sisällään. Tulee siis joka luukku itsellenikin yllätyksenä. Pitääköhän ihan huolestua 😁
JOULUKALENTERIN 1. LUUKKU
Siellähän tutut naamat ovat lähteneet pihapiiristä vähän kauemmaksi. Isäntä ja emäntä koiransa kanssa ovat lähteneet alustavasti katselemaan joulukuusia tontiltaan. Yksi sopivan kokoinen kuusi pitäisi jouluksi saada, mutta minkä kokoinen. Ei saisi olla liian iso, mutta ei liian pienikään. Sopivan kapeakin olisi aika mukava, mutta silti riittävästi oksia. No siinä heillä riittääkin mietittävää. Onneksi jouluun on vielä aikaa.













