sunnuntai 8. joulukuuta 2019

JOULUKALENTERI LUUKKU 8

Tuuli on ollut melkoisen kova. Tuuli on myös tuonut mukanaan mahdottoman lumisateen. Valtaisan isoja lumiräntähiutaleita sataa valkoisenaan maahan. Tontut ja peikot ovat kallion suojassa ja he eivät vielä ole edes huomanneet lumisadetta.

Äkkiä lähistöllä pöllö alkaa huhuilemaan kumealla äänellään.


Myös kettu hiipii kallion kolosta esiin ja katselee tarkkaavaisena ympäristöä. Kettu miettii, että mitä asiaa sillä pöllöllä nyt on. Pöllöllä on kantava ääni ja se kuuluu todella pitkälle. Kettu kyllä sattui olemaan ihan muutaman kymmenen metrin päässä pöllöstä. Ääni siis kuului todella selkeästi.


Sieltähän loikkii jänöpupu. Kovin näyttää tykkäävän lumisateesta. Jänöpupu loikkii piiiiiitkiä loikkia ja jää aina katsomaan aikaansaamiaan jälkiä.


Jänis näyttää loikkivan tonttujen ja peikkojen luokse. Onkohan jänöpupu yksin liikenteessä vai onko mukana joku muukin? Ainakin jänöpupu kurkistaa aina välillä taakseen sen näköisenä, että sieltä voi olla tulossa joku muukin.

6 kommenttia:

  1. onpa mukava että lumi valoistaa metsän eläimille:)
    Pöllön huhuilut kanntautuukin kauas,oisko ilmoitus asiana,tavata koko metsän väki ,eläimet tontut ja peikot yhteen
    nythän tämä ihanan jännäksi menee...
    voi miten suloiset kettu,ja jänis,sekä herra-pöllö!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöllön huhuilu kuuluu kyllä kauas. Mitä sillä olikin asiaa, niin varmasti kaikki sen kuulivat :) Sulla on hyviä arvauksia!!

      Poista
  2. Juokse pikku-pupu juokse, emojänön luokse, hän se sulle selittää, miksi jäljet jälkeen jää. Tai voihan sen tontut ja peikotkin selittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuopa oli hauskasti sanottu :) Pienellä pupulla riittää ihmeteltävää :)

      Poista
  3. Siellä ne metsän eläimet odottavat joulua <3 Hyvää 2. adventtia sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulua odotetaan metsässäkin kovalla innolla. Mukavaa viikon alkua sinne suuntaan :)

      Poista