torstai 13. helmikuuta 2025

YSTÄVÄNPÄIVÄ

Ihmettelin tässä vähän aikaa sitten tänään, kun yhden oviaukon päältä kuului ihmeellistä rapinaa. Katsoin ylös ja seinällä oleva koristesydän vaan heilui, kun peikkopojat roikkuivat koristeessa. Olivat tainneet juuri hypätä sinne. Ettei vaan olisi jonkinlaista ystävänpäivämeininkiä pojilla?


Mennään jo pitkällä kevättalvessa, kun ollaan jo puolivälissä helmikuuta. On jo aika keväinen tunnelma omassa päässä, vaikka täysin talvea tässä vielä elellään. Korjaus....kevättalvea elellään 😄

Ystävänpäiväterkut täältä Peikkovillasta sinne ruutujen toiselle puolelle 💗


tiistai 31. joulukuuta 2024

VUOSI VAIHTUU

Se on taas vuosi vaihtumassa. Tuntuu, että juuri vaihtui tämä vuosi. Olkoon tämä vuosi parempi kuin edellinen!!!

Tulin sisälle tuohon meidän kuistille/verannalle ja eikös siellä peikkopojat istuskelleet keskeneräisessä saaristolaiskylässä. Kuuluivat ihmettelevän, että eikös tämän kylän pitänyt olla valmis talon toisen ihmisen mukaan jo ennen joulua. Täällähän ei ole kuin tämä joulukuusi ja yksi lumiukko talon vieressä. Missä ovat kaikki kylän asukkaat ja muu rekvisiitta? Vähän näyttää tyhjältä täällä, peikot hihittelevät.

Kieltämättä peikkopojat ovat oikeassa. Kylän piti olla valmis ennen joulua ja jo hyvissä ajoin joulukuussa. Miten sitten kävikään. Hätäpäissäni tein kylän aukiolle kuusen ja koristelaatikosta nappasin yhden koristelumiukon, josta näkyy kuvassa pieni osa 👀😅 Siinä oli sitten kylän "sisustus".

No eilen tein savesta hahmoja kylään, mutta niistä tuli kyllä ihan liian isoja......Käytän niitä ehkä jossain muualla ja teen uusia hahmoja.....tai jotain. Ei hosumalla hyvä tule 😏 Mutta sen tiedän, että jossain vaiheessa tässäkin kylässä on säpinää!


Näihin kuviin ja tunnelmiin!
Oikein paljon kaikkea hyvää tulevaan vuoteen kaikille Peikkovillaan poikenneille!
Se on kohta vuosi 2025!


tiistai 24. joulukuuta 2024

JOULUKALENTERIN 24. LUUKKU

Majava johdattaa tontut ja peikot ojan varteen, missä joulupuu kimaltelee kauniisti. Onpa se kaunis, tuumaavat peikot ja tontut yhteen ääneen. Majava hymyilee tyytyväisenä.

Lumisten oksien takaa tupsahtaa paikalle muutama muukin tonttu sekä kärppä ja ilves. Ilves kysyy, että kuuluiko täältä sellainen tumbs, tumbs -ääni vähän aikaa sitten. Ääni tuntui kuuluvan täältä. Minähän se taisin olla, majava naureskelee. Hyräilin tuossa itsekseni ja samalla taputin hännällä rytmiä. Musiikki vie niin helposti mukanaan, tuumailee majava. Vähän myöhemmin voidaan pistää tanssiksi, jahka ilta vähän hämärtää. Jooooo, huutavat kaikki yhteen ääneen.

Joulupuun koristelamput alkavat kimallella himmeästi. Kaikki katsovat silmät suurina joulupuuta. Oi, kun kaunista. Kuinka ne noin kimaltelevat itsekseen, kaikki hämmästelevät.


Taitaapa olla pussillinen jylhän kiven taikaa näissä koristevaloissa. Mikään muu ei saa aikaan noin hienoa kimallusta, tuumailee parrakas tonttu ilvekselle. Ilves nyökyttelee tietävän näköisenä. Ja katso tuota ojaa. Siellä alkaa kimaltelemaan myös. Onpa kaunista!


Tyttötonttu katsoo taskuunsa, mihin on kerännyt punaiseen lankaan punaisia marjoja matkalta. Tyttötonttu laittaa marjat myöhemmin tarjolle puiden oksille ja niitä saavat kaikki halukkaat syödä.

Illan mittaan metsän asukkaita saapuu paikalle lisää ja majavat uivat läpi kimaltavan veden paikalle. Näky on taianomainen.


Mutta jäikö peikkojen kuulema ääni arvoitukseksi? Vai oliko äänen aiheuttaja kumminkin majava rakennuspuuhissaan? Alan kallistumaan tähän vaihtoehtoon. Mutta kyllä jylhän kiven alue on joka tapauksessa täynnä taikaa.....Ja tällä hetkellä täynnä Joulun taikaa 👀😊

Kiitos kaikille, jotka ovat taas kalenterin luukkuja availleet. Oli todella mukavaa, kun olitte mukana!!!

Oikein leppoisaa ja mukavaa Joulua joka ikiselle!!!!





maanantai 23. joulukuuta 2024

JOULUKALENTERIN 23. LUUKKU

Majavan tekemä kuusi, tai paremminkin joulupuu, on valmis ja majava lähtee ojan varteen kävelemään ja katselemaan, että vieläkö löytyisi jotain kivaa koristetta puuhun laitettavaksi. Majava höristää korviaan. Onkos tuolta tulossa joku tai joitakin?


Peikkopojat ja muutama tonttuhan sieltä on tulossa. Majava hihkaisee tervehdyksen ja peikot ja tontut tulevat ripeästi majavan luokse. Peikot sanovat, että nyt me tultiin katsomaan, että mitä sinä olet täällä tehnyt. Tontut sanovat kanssa iloisesti, että mekin kerkisimme jo tulemaan, kun ei ollut enää mitään varsinaisia tontun tehtäviä tekemättä. Nyt voi ottaa jo rennosti.


Ojan varresta kuuluu iloinen rupattelu. Tovin he istuskelevat tässä ja lähtevät sitten kohti majavan tekemää yllätystä.

Siis enää yksi luukku jäljellä!!!! Onpas aika rientänyt vauhdilla!!!!


sunnuntai 22. joulukuuta 2024

JOULUKALENTERIN 22. LUUKKU

Majava on hakenut kätköistään koristelamppusarjan. Metsän eläimilläkin voi olla koristeita. Jaa mistäkö eläimet näitä voivat saada. No tontuilta tietenkin. Nämäkin koristeet tontut jättivät majavalle jo syksyllä ja majava kätki ne huolellisesti piiloon, jotta yllätys ei paljastuisi liian aikaisin.


Mutta onpa nämä hieman hankala saada paikoilleen, majava tuumailee. Häntää apuna käyttäen lamppusarja kieputtuu kuitenkin kauniisti puiden ympärille. Tämä rakennelma on hyvin majavan näköinen. Onhan joka ikinen puu kuorittu omin hampain hienoksi ja sileäksi. Kyllä tätä kelpaa katsella.


Tämähän onkin oikea majavakuusi. Mahtavat metsän asukkaat yllättyä 😀




lauantai 21. joulukuuta 2024

JOULUKALENTERIN 21. LUUKKU

Kärppä kulkee ojan vartta ja höristää korviaan. Mikä tuolta kuuluu? Tumps, tumps, tumps.... Mikä tuon äänen pitää? Pehmeä, mutta kärpän korviin kuuluva ääni.


Ilves hypähtelee kärpän luokse ja istahtaa pehmeään lumihankeen. Mitäs sinä täällä ihmettelet, kysyy ilves kärpältä. Kuuletko tuon tumps, tumps -äänen, kysyy kärppä. Se on kuulunut nyt jo jonkun aikaa. Välillä se taukoaa ja sitten se taas alkaa. Tumps, tumps.

Ilves tuumaa, että lähdetäänkö katsomaan, koska kuulostaahan tuo tosi mielenkiintoiselta. Ja aika tarttuva rytmi tuossa on myös. Ihan alkaa tanssitassua vipattamaan. Kärppää alkaa ilveksen jutut naurattamaan. Kärppä kumminkin hihittelyn lomassa sanoo, että mennään vaan katsomaan.


No sinne lähtivät kärppä ja ilves kohti tumps, tumps -ääntä 😀

Enää muutama luukku jäljellä!! Uskomatonta!




perjantai 20. joulukuuta 2024

JOULUKALENTERIN 20. LUUKKU

Illan hämärtyessä majava aloittaa rakentamisen. Tästä nyt tulee vähän tämmöinen hassu, tuumailee majava ja hihittelee itsekseen. Mutta kyllä tämä asiansa ajaa ihan varmasti. Majava hyräilee puita tuuppiessaan ja taputtaa hännällään tahtia. Tumps, tumps, tumps....häntä tömähtelee pehmeästi lumen pintaan.


Annetaanpas majavan jatkaa touhujaan ja tullaan myöhemmin katsomaan lisää 👀😀


torstai 19. joulukuuta 2024

JOULUKALENTERIN 19. LUUKKU

Majava on mielestään saanut jo kaikki puut kerättyä. Nyt majava vähän katselee sopivaa paikkaa rakennelmalleen. Tässä ojan varressa kyllä on ihan paras paikka. Kyllä se johonkin tähän täytyy pystyttää, tuumailee majava


Mutta kylläpä on kaunista, majava huokailee. Oja kohisee hiljakseen ja lumi on puhtaan valkoista. Tässä on mukava aina vaan olla ja ihmetellä. Majava katselee hetken vähän tarkemmin. Ihan kuin ojan vedestä nousisi pieniä, kirkkaita timantteja ilmaan leijumaan. Onpa mystistä, mutta aika hienoa, tuumailee majava.


Täytyypä itsekin katsella ulkona välillä vielä tarkemmin, jos näkisi itsekin jotain yhtä hienoa 👀


keskiviikko 18. joulukuuta 2024

JOULUKALENTERIN 18. LUUKKU

Tontut ja peikot jatkavat illan ja yön viettoa. Toisaalla majava touhuaa ahkerasti. Majava kuljettaa puita ojaa pitkin ja nostelee puut ojan varteen vähän ylemmäksi. Majava nauttii puuhastelusta eikä maisemissakaan ole moittimista.



Mitähän majava oikein rakentaa. Aika leppoisalta puuhat vaikuttavat. Ei ole kiireen häivääkään. 


tiistai 17. joulukuuta 2024

JOULUKALENTERIN 17. LUUKKU

Jostain läheltä kuuluu tonttujen vihellys, peikkopojat innostuvat. He katselevat äänen suuntaan ja kävelevät eteenpäin. Tuolla näkyy yksi tonttu, hihkaisee toinen peikoista. Peikot pistävät juoksuksi ja ovat kohta perillä.

Touhukkaasti peikkopojat kiipeävät ylös katokseen, missä tonttuja istuskelee. Peikot ovat ketteriä kiipeämään, mutta lunta on kyllä tupruttanut aika paksusti.


Onpas kiva nähdä teitä kaikkia, sanovat peikkopojat ja hymyilevät iloisesti. Onneksi satuimme näkemään teidät, kun niin touhukkaasti tuolla lumessa tarvoitte. Mihinkäs olette menossa vai oletteko vaan kävelyllä, kyselevät tontut. Olemme menossa majavan luona käymään, kun majava rakentaa jotain, minkä me haluamme nähdä. Lähdettekö mukaan katsomaan, kysyvät peikot. No ilman muuta me lähdemme majavaa katsomaan. Majava on mukava kaveri ja taitava rakentaja.


Peikkopojat ja tontut rupattelevat ja naureskelevat pitkälle yöhön ja jäävät tähän viettämään yötä. Aamulla he päättävät lähteä kohti majavan aluetta.




maanantai 16. joulukuuta 2024

JOULUKALENTERIN 16. LUUKKU

Hei katsokaapa! Tuolta tulevat peikkopojat, hihkaisee tuuheapartainen tonttu. Kutsupa peikkopojat tänne katoksen alle jutulle. Ei ollakaan nähty vähään aikaan, kuuluu vähän matkan päästä.

Tonttu viheltää kimeällä äänellä, jonka kaikki tontut tietävät, mutta myös muut metsän asukkaat tunnistavat.


Peikkopojat ovat selkeästi saaneet eväänsä syötyä ja jatkaneet matkaa. Taitavat pysähtyä seuraavaksi tähän joksikin aikaa 😊


sunnuntai 15. joulukuuta 2024

JOULUKALENTERIN 15. LUUKKU

Kylläpäs sitä lunta nyt on tupruttanutkin melkoiset kerrokset, peikkopojat ihmettelevät. Peikot ovat jo päässeet rantaan ja katselevat ympärilleen. Joka puolella on vain valkoista lunta. Ei erota ollenkaan, että missä on vettä ja missä on maata. Ehkä meidän täytyy palata takaisin majavan luo, tuumailevat tontut.

Niin kiire ei kumminkaan ole, että ei ehtisi pitämään pientä evästaukoa. Peikkopojat istahtavat kaislikon reunaan suojaisaan koloon ja alkavat syömään tyytyväisinä eväitään.


Peikkopojat miettivät eväitä syödessään, että mitähän se majava oikein siellä rakentaa. Eiköhän se vielä selviä 😀


lauantai 14. joulukuuta 2024

JOULUKUUN 14. LUUKKU

Peikkopojat tarpovat reippaasti eteenpäin. Lunta toden totta alkoikin satamaan juuri niin kuin tontut haistelivat. Lumi ei kuitenkaan peikkojen etenemistä haittaa. Ranta häämöttää jo.


Mutta niin kiire ei ole koskaan, että ei kerkiäisi vähän leikkimään. Reitille osui hauska sateenvarjolta näyttävä talven törröttäjä ja sepäs sai peikot innostumaan. Toisaalta talven törröttäjä näytti valtavan hienolta joulukoristeelta. Pakkasyönä, kun kuu ja tähdet loistavat taivaalla ja valo osuu lumikiteisiin, niin törröttäjä kimaltelisi aivan uskomattoman kauniisti.


Peikot taitavat viettää tovin tässä törröttäjän juurella, että hörpätäänpä me vaikka seuraavaa luukkua odotellessa kuppi kahvia, teetä, kaakaoo, glögiä......



 


perjantai 13. joulukuuta 2024

JOULUKUUN 13. LUUKKU

Majava lähti uimaan omiin puuhommiinsa ja peikkopojat jatkoivat ranta-alueelle. Sinne ei enää ollut pitkä matka.

Lähistöllä istuskelee pari pientä tonttua. Niitäkään ei juuri ihminen huomaisi, jos ohi kävelisi. Tontut tuumailevat, että taitaa olla hieman lumen tuoksua ilmassa. Olisiko ihan kunnon lumipyry tulossa, he katselevat taivaalle ja haistelevat ilmaa. Lumitilanne onkin ollu melkoisen vaihteleva viime aikoina, juttelee toinen tonttu ja pyyhkäisee ohutta lumikerrosta kannon päällä. Onhan sitä välillä tullut paksustikin, mutta tällä hetkellä ei paljoa ole.


Mahtaakohan sieltä lunta tulla tupruttaa vai pysyykö keli vielä vähälumisena? Tontun nenä ei kyllä taida pettää, että ehkä sieltä lunta sateleepi.


torstai 12. joulukuuta 2024

JOULUKUUN 12. LUUKKU

Ojan ylitys onnistui mainiosti. Majava tuuppasi lautalla innosta hihkuvat peikot ojan toiselle puolelle. Peikkopojat ihmettelivät, kun he eivät edes kastuneet yhtään. Miten se voi olla edes mahdollista, peikot hämmästelivät silmät pyöreinä. Kyllä tässä ripaus taikaakin on mukana. Ja lautta oli vielä niin tukevan tuntuinenkin.

Peikkopojat ja majava jäivät ihastelemaan ojan virtaavaa vettä ja rupattelivat niitä näitä. Majava tuumaili, että vielä pitäisi muutama puu käydä hakemassa. Peikkopojat kysyivät, että mitä majava tällä kertaa rakentaa. Majava vastasi, että tulkaapa myöhemmällä katsomaan, niin näette.


Majavat ovat tunnetusti ahkeria, mutta mitähän majava tällä kertaa on tekemässä? Eiköhän tuokin selviä aikanaan 😄


keskiviikko 11. joulukuuta 2024

JOULUKUUN 11. LUUKKU

Majava ja peikkopojat palasivat sulan veden puolelle ja siellä majava näytti mainion tavan ylittää oja. Majava on itse valmistanut omilla talttahampaillaan koivun tuohesta todella vankan lautan. Lautta näyttää näin katsojan silmissä aika hentoiselta, mutta uskomatonta kyllä, lautta on erittäin kestävä ja tukeva. Majava tuumailee, että jospa jylhältä kiveltä virtaava vesi vahvistaa lautan rakenteita entisestään. On se jylhän kiven alue niin ainutlaatuinen ja täynnä mystiikkaa.


Uskottava se on, että kyllä tuo lautta kuljettaa peikkopojat turvallisesti ojan toiselle puolelle. Onhan siinä ripaus jylhän kiven taikaa mukana 😊


tiistai 10. joulukuuta 2024

JOULUKALENTERIN 10. LUUKKU

Peikkopojat hyppelivät hipi hiljaa ojan vartta niin pitkälle, että ojassa alkoi olla vahvaa jäätä. Rannassa oli puinen kelkka ja pojat eivät voineet vastustaa kiusausta hieman kurvailla jäällä. Siinä kohtaa ympäristön tarkkailu kyllä hetkeksi unohtui ja peikot vähän hätkähtivät, kun edessä seisoi äkkiä majava.

Hui kauhistus, kun me vähän säikähdettiin, hihkaisivat peikot. Majavaa nauratti peikkojen hieman säikähtänyt ilme. Majava ihmetteli, että mitenkäs peikot nyt niin säikkyjä tänään ovat. Peikkopojat kertoivat, että ovat menossa vielä pidemmälle rantaan. Peikot kertoivat myös äänestä, minkä olivat kuulleet lähtiessään jylhältä kiveltä.

Majava kertoi kyllä olleensa sillä suunnalla ja heittäneensä muutaman hienon puukepin veteen, jotka sitten vei ojan varteen. Peikkopojat alkoivat nauraa ja sanoivat, että taisi jylhän kiven mystisyys saada vähän mielikuvituksen lentoon jopa heiltä.


Majava ehdottaa peikoille toista ojan ylityspaikkaa. Tässä on kuulemma niiiiiiin liukasta, että parempi ylittää oja ihan vettä pitkin.


maanantai 9. joulukuuta 2024

JOULUKALENTERIN 9. LUUKKU

Peikkopojat kävelivät todella varovasti kohti ojaa, missä vesi virtasi melkoisen reippaasti. He hiipivät puiden oksien alta kivelle ojan varteen. Tässä on hyvä tarkkailupaikka, tuumailivat peikot. Peikot makasivat kiven päällä ja katselivat joka suuntaan todella tarkasti. Kuuluuko mitään....näkyykö mitään?? Ei mitään.

Pojat katselivat ojan toiselle puolelle ja miettivät, että kuinka pääsisi helposti ojasta yli. Sieltä näkisi vielä paremmin isommalle alueelle. Ja heidän täytyisi muutenkin päästä ylittämään oja, koska heidän reittinsä jatkuisi ojan toisella puolella. Peikkopojat päättivät lähteä kiertämään jäätikön kautta.


Katsokaahan sitten tarkasti, mistä kohtaa paikkopojat ojan ylitätte, että ei tule kylmää kylpyä!


sunnuntai 8. joulukuuta 2024

JOULUKALENTERIN 8. LUUKKU

Ja taas takaisin peikkopoikien matkaan. Pojat ovat hiipineet jo lähelle isompaa ojaa ja pitivät pienen evästauon vanhassa, ontossa kannossa. Sieltä oli hyvä tarkkailla ojalle samalla, kun naposteli maittavia eväitä.

Peikkopojat eivät ole vielä nähneet mitään, mikä olisi voinut aiheuttaa äänen. Heitä kumminkin kiinnostaa kovasti, että mikä tai kuka äänen sai aikaiseksi. He nousevat kannosta varovasti pois ja tarkkailevat samalla ojan vartta. Hitaasti hipsutellen peikot lähtevät kulkemaan kohti ojaa.


Varokaahan pojat, että ette astu risujen päälle....raks ja riks.....Nyt ei saa paljastua 😏




lauantai 7. joulukuuta 2024

JOULUKALENTERIN 7. LUUKKU

Ja jotta jännitys säilyisi, niin siirrytäänpä seuraamaan tonttutytön puuhia 😁 Siellähän hän keikkuu jälleen punaisten marjojen keskellä. Todellakin näyttää tykkäävän jouluisen punaisesta väristä. Tonttutytöllä ei näytä olevan minnekään kiire. Pieni heleä hyräily kuuluu pensaikosta. Ohikulkija ei edes pientä tonttua huomaisi, vaikka vierestä kävelisi. Niin hyvin tonttu maastoutuu marjaisan pensaan keskelle.


Mutta mitähän kuuluu peikkopojille? Se nähdään taas seuraavassa luukussa 😀