Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulahuovutettu peikko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulahuovutettu peikko. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. helmikuuta 2026

LASKIAINEN

Kuulkaas, kun talvi on jo tässä vaiheessa, että vietetään laskiaista. Onkin ollut melkoisia pakkasia, mutta luonto sitäkin kauniimpi. Vaikka on ollut kovia pakkasia, niin aurinko on jo lämmittänyt. Meillä korkeimmat pakkaslukemat ovat olleet kolmenkymmenen asteen lukemia...tai paremminkin alhaisimmat lukemat. Pohjoisessa se vasta raikasta on ollutkin. Hrrrrrr.

Peikkopojat olivat tänään ilmeisesti laskiaishuumassa ja laskettelivat kallion lumisia rinteitä alas. Vauhtia näytti riittävän 👀😁


Peikot myös katselivat jäljistä, että mitä eläimiä lähiseudulla oli liikkunut. Peikot tuntevat hyvin eläinten jäljet (Kuva vähän huono, mutta tuossa peikkojen edessä menee kyllä jäljet 👀).


Aika monta jälkeä peikkopojat kerkisivät jo löytämään lähimetsästään ja istahtavat lumisen kiven viereen asiasta juttelemaan. Joitakin outojakin jälkiä löytyi, koska lunta oli kerinnyt jälkien päälle vähän hituloimaan. Ihan tarkkaa varmuutta tällaisten jälkien tekijästä ei ollut.


Mutta kyllä lumi on nyt kaunista. Joka puolella on suorastaan taianomaisia maisemia. Vaikka kylmää välillä onkin, niin kyllä näistä maisemista pitää nauttiakin.


Leppoisaa laskiaista ja kevättalvea kaikille sinne ruutujen toiselle puolelle ja pidetäänhän varpaat, sormet ja nenä sulana ja jos jäälle menette, niin pysykää lujalla jäällä 😀








maanantai 15. joulukuuta 2025

TAKAISIN METSÄSSÄ

Peikot juoksevat innoissaan takaisin metsään. Kaikenlaisissa paikoissa on käyty, mutta että nyt osuttiin ihan vahingossa majakkajuhlien valmisteluja seuraamaan ja juhlien alkukin nähtiin. Siellä oli kyllä todella kauniita valoja. Ne valot olivat yhtä värikkäitä, kun niiden värikkäiden hahmojen vaatteet. Tosiaankin, toinen peikko vastaa ja molemmat hymyilevät.

Olipa onni, että nähtiin äsken puukiipijä puun kyljessä ruokailemassa. Puukiipijä tiesi kertoa, että tonttupojat ovat yöpyneet tässä lähellä sammalluolassa. Peikkopojat kurkkivat kaikkiin luoliin, mitä näkevät matkalla


Katsopa tuonne! Tuolla näkyy punainen hiippalakki, toinen peikkopoika sanoo. Niin onkin, toinen vastaa. Nyt äkkiä sinne! Kumpi on ensin?


Peikkopojat loikkivat sammaleiselta kiveltä toiselle taitavasti. Toinen peikoista sanoo loikkiessaan, että kylläpä tekee liikkuminen terää tuon kivien takana piileskelyn jälkeen. Toinen peikko on samaa mieltä.




sunnuntai 7. joulukuuta 2025

KÖMMÄHDYS

Haaaaaaukotus! No jopas nyt kävikin huono tuuri, tuumailevat peikkopojat. Piileskellessään kivien takana korvat ja silmät tarkkana heitä molempia oli alkanut mahdottomasti väsyttää. Linnut pitivät tasaista rupatteluääntä ja nämä kaksi värikästä hahmoa olivat jutelleet niin hiljaa ja tasaisella äänellä, että molemmat peikot olivat nukahtaneet 💤. Se siitä tarkkaavaisuudesta.

Peikkopojat naureskelevat keskenään, että toivottavasti me emme ole kuorsanneet. Silloin voi helposti paljastua. Ei kai me nyt sentään ja molemmat hihittelevät.


Peikot kaivavat vähän evästä taskuistaan ja alkavat syömään. Torkahtaessa kerkisi tulla hieman nälkä.

Ei tainnut peikoille värikkäiden hahmojen jutut kovin paljoa kirkastua, mutta on peikoilla ainakin herkullisia eväitä, niin niiden voimin jaksaa taas ihmetellä 👀😀


lauantai 2. elokuuta 2025

METSÄMANSIKOITA

Eipä ole peikkopoikia näkynyt pitkään aikaan. Ovat taitaneet pysyä suuren kallion luolissa suurimman osan ajasta. Niin lämmintä on kyllä viime viikkoina ollut. Peikot ovat todennäköisesti liikkuneet enemmän illasta aamuun metsissä ja rannoilla. Mikäs sen mukavampaa. Järvien vedet ovat kyllä olleet lämpöisiä, mutta suuren kallion luolista löytyy vilpoisia vesialtaita, jos viilennystä kaipaa. Sellaisen uinnin jälkeen kyllä varmasti haluaa hetkeksi aurinkoon lämmittelemään 😁

Mutta tänään huomasin peikot tuossa yhdellä terassilla metsämansikoita syömässä. Istuivat siinä pitkän tovin ja söivät mansikoita tyytyväisinä. Näyttivät ottavan niitä siitä vielä mukaansakin. No ei mikään ihme. Ovathan nuo ihan super herkullisia!


Pistäkäähän marjoja poskeen! Niitä on nyt puskat täynnä. Nam ja slurps!


torstai 19. kesäkuuta 2025

JUHANNUS

Näin sitä vaan on päästy jo juhannukseen asti ihan tosta noin vaan. Peikkopojatkin katselevat huokaillen luonnon kukkien väriloistoa. Sieltä ne kukat aina tupsahtavat esiin ja puskevat kukkia valtavalla innolla. Pörriäiset ja muut ötökät tykkäävät.


Peikkopojat napsaisivat yhden kukan mukaansa ja kiipesivät "peräpihan" penkille. Eiköhän kerätä iso kimppu kukkia nyt samalla reissulla juhannuksen kunniaksi, tuumailivat peikot.


Oikein mukavaa Juhannusta kaikille täältä Peikkovillan porukalta 😀



 

sunnuntai 13. huhtikuuta 2025

LUMIKIIPEILYÄ PALMUSUNNUNTAINA

Jaahas! Pihan yhdessä lumikasassa näkyi liikettä ja siellähän ne peikkopojat kipusivat kasaa ylös. Kuuntelin tarkasti mitä peikot juttelivat. Nyt kuulemma olivat viime hetket harrastaa jäävuorikiipeilyä. Tämäkin lumikasa sulaa kohta ja sen jälkeen saadaankin tyytyä kalliokiipeilyyn.

Sinne ne peikkopojat jäivät harrastamaan hurjaa jäävuorikiipeilyä. Mukavalta puuhalta tuo näytti.


Tänään olikin lämmin päivä, vaikka tuuli taas vähän puhkuikin. Täydellinen ulkohommapäivä.....ja jäävuorikiipeilypäivä!

Mitähän peikot seuraavaksi puuhaavat 👀


torstai 13. helmikuuta 2025

YSTÄVÄNPÄIVÄ

Ihmettelin tässä vähän aikaa sitten tänään, kun yhden oviaukon päältä kuului ihmeellistä rapinaa. Katsoin ylös ja seinällä oleva koristesydän vaan heilui, kun peikkopojat roikkuivat koristeessa. Olivat tainneet juuri hypätä sinne. Ettei vaan olisi jonkinlaista ystävänpäivämeininkiä pojilla?


Mennään jo pitkällä kevättalvessa, kun ollaan jo puolivälissä helmikuuta. On jo aika keväinen tunnelma omassa päässä, vaikka täysin talvea tässä vielä elellään. Korjaus....kevättalvea elellään 😄

Ystävänpäiväterkut täältä Peikkovillasta sinne ruutujen toiselle puolelle 💗


maanantai 23. joulukuuta 2024

JOULUKALENTERIN 23. LUUKKU

Majavan tekemä kuusi, tai paremminkin joulupuu, on valmis ja majava lähtee ojan varteen kävelemään ja katselemaan, että vieläkö löytyisi jotain kivaa koristetta puuhun laitettavaksi. Majava höristää korviaan. Onkos tuolta tulossa joku tai joitakin?


Peikkopojat ja muutama tonttuhan sieltä on tulossa. Majava hihkaisee tervehdyksen ja peikot ja tontut tulevat ripeästi majavan luokse. Peikot sanovat, että nyt me tultiin katsomaan, että mitä sinä olet täällä tehnyt. Tontut sanovat kanssa iloisesti, että mekin kerkisimme jo tulemaan, kun ei ollut enää mitään varsinaisia tontun tehtäviä tekemättä. Nyt voi ottaa jo rennosti.


Ojan varresta kuuluu iloinen rupattelu. Tovin he istuskelevat tässä ja lähtevät sitten kohti majavan tekemää yllätystä.

Siis enää yksi luukku jäljellä!!!! Onpas aika rientänyt vauhdilla!!!!


tiistai 17. joulukuuta 2024

JOULUKALENTERIN 17. LUUKKU

Jostain läheltä kuuluu tonttujen vihellys, peikkopojat innostuvat. He katselevat äänen suuntaan ja kävelevät eteenpäin. Tuolla näkyy yksi tonttu, hihkaisee toinen peikoista. Peikot pistävät juoksuksi ja ovat kohta perillä.

Touhukkaasti peikkopojat kiipeävät ylös katokseen, missä tonttuja istuskelee. Peikot ovat ketteriä kiipeämään, mutta lunta on kyllä tupruttanut aika paksusti.


Onpas kiva nähdä teitä kaikkia, sanovat peikkopojat ja hymyilevät iloisesti. Onneksi satuimme näkemään teidät, kun niin touhukkaasti tuolla lumessa tarvoitte. Mihinkäs olette menossa vai oletteko vaan kävelyllä, kyselevät tontut. Olemme menossa majavan luona käymään, kun majava rakentaa jotain, minkä me haluamme nähdä. Lähdettekö mukaan katsomaan, kysyvät peikot. No ilman muuta me lähdemme majavaa katsomaan. Majava on mukava kaveri ja taitava rakentaja.


Peikkopojat ja tontut rupattelevat ja naureskelevat pitkälle yöhön ja jäävät tähän viettämään yötä. Aamulla he päättävät lähteä kohti majavan aluetta.




sunnuntai 15. joulukuuta 2024

JOULUKALENTERIN 15. LUUKKU

Kylläpäs sitä lunta nyt on tupruttanutkin melkoiset kerrokset, peikkopojat ihmettelevät. Peikot ovat jo päässeet rantaan ja katselevat ympärilleen. Joka puolella on vain valkoista lunta. Ei erota ollenkaan, että missä on vettä ja missä on maata. Ehkä meidän täytyy palata takaisin majavan luo, tuumailevat tontut.

Niin kiire ei kumminkaan ole, että ei ehtisi pitämään pientä evästaukoa. Peikkopojat istahtavat kaislikon reunaan suojaisaan koloon ja alkavat syömään tyytyväisinä eväitään.


Peikkopojat miettivät eväitä syödessään, että mitähän se majava oikein siellä rakentaa. Eiköhän se vielä selviä 😀


lauantai 14. joulukuuta 2024

JOULUKUUN 14. LUUKKU

Peikkopojat tarpovat reippaasti eteenpäin. Lunta toden totta alkoikin satamaan juuri niin kuin tontut haistelivat. Lumi ei kuitenkaan peikkojen etenemistä haittaa. Ranta häämöttää jo.


Mutta niin kiire ei ole koskaan, että ei kerkiäisi vähän leikkimään. Reitille osui hauska sateenvarjolta näyttävä talven törröttäjä ja sepäs sai peikot innostumaan. Toisaalta talven törröttäjä näytti valtavan hienolta joulukoristeelta. Pakkasyönä, kun kuu ja tähdet loistavat taivaalla ja valo osuu lumikiteisiin, niin törröttäjä kimaltelisi aivan uskomattoman kauniisti.


Peikot taitavat viettää tovin tässä törröttäjän juurella, että hörpätäänpä me vaikka seuraavaa luukkua odotellessa kuppi kahvia, teetä, kaakaoo, glögiä......



 


torstai 12. joulukuuta 2024

JOULUKUUN 12. LUUKKU

Ojan ylitys onnistui mainiosti. Majava tuuppasi lautalla innosta hihkuvat peikot ojan toiselle puolelle. Peikkopojat ihmettelivät, kun he eivät edes kastuneet yhtään. Miten se voi olla edes mahdollista, peikot hämmästelivät silmät pyöreinä. Kyllä tässä ripaus taikaakin on mukana. Ja lautta oli vielä niin tukevan tuntuinenkin.

Peikkopojat ja majava jäivät ihastelemaan ojan virtaavaa vettä ja rupattelivat niitä näitä. Majava tuumaili, että vielä pitäisi muutama puu käydä hakemassa. Peikkopojat kysyivät, että mitä majava tällä kertaa rakentaa. Majava vastasi, että tulkaapa myöhemmällä katsomaan, niin näette.


Majavat ovat tunnetusti ahkeria, mutta mitähän majava tällä kertaa on tekemässä? Eiköhän tuokin selviä aikanaan 😄


keskiviikko 11. joulukuuta 2024

JOULUKUUN 11. LUUKKU

Majava ja peikkopojat palasivat sulan veden puolelle ja siellä majava näytti mainion tavan ylittää oja. Majava on itse valmistanut omilla talttahampaillaan koivun tuohesta todella vankan lautan. Lautta näyttää näin katsojan silmissä aika hentoiselta, mutta uskomatonta kyllä, lautta on erittäin kestävä ja tukeva. Majava tuumailee, että jospa jylhältä kiveltä virtaava vesi vahvistaa lautan rakenteita entisestään. On se jylhän kiven alue niin ainutlaatuinen ja täynnä mystiikkaa.


Uskottava se on, että kyllä tuo lautta kuljettaa peikkopojat turvallisesti ojan toiselle puolelle. Onhan siinä ripaus jylhän kiven taikaa mukana 😊


maanantai 9. joulukuuta 2024

JOULUKALENTERIN 9. LUUKKU

Peikkopojat kävelivät todella varovasti kohti ojaa, missä vesi virtasi melkoisen reippaasti. He hiipivät puiden oksien alta kivelle ojan varteen. Tässä on hyvä tarkkailupaikka, tuumailivat peikot. Peikot makasivat kiven päällä ja katselivat joka suuntaan todella tarkasti. Kuuluuko mitään....näkyykö mitään?? Ei mitään.

Pojat katselivat ojan toiselle puolelle ja miettivät, että kuinka pääsisi helposti ojasta yli. Sieltä näkisi vielä paremmin isommalle alueelle. Ja heidän täytyisi muutenkin päästä ylittämään oja, koska heidän reittinsä jatkuisi ojan toisella puolella. Peikkopojat päättivät lähteä kiertämään jäätikön kautta.


Katsokaahan sitten tarkasti, mistä kohtaa paikkopojat ojan ylitätte, että ei tule kylmää kylpyä!


sunnuntai 8. joulukuuta 2024

JOULUKALENTERIN 8. LUUKKU

Ja taas takaisin peikkopoikien matkaan. Pojat ovat hiipineet jo lähelle isompaa ojaa ja pitivät pienen evästauon vanhassa, ontossa kannossa. Sieltä oli hyvä tarkkailla ojalle samalla, kun naposteli maittavia eväitä.

Peikkopojat eivät ole vielä nähneet mitään, mikä olisi voinut aiheuttaa äänen. Heitä kumminkin kiinnostaa kovasti, että mikä tai kuka äänen sai aikaiseksi. He nousevat kannosta varovasti pois ja tarkkailevat samalla ojan vartta. Hitaasti hipsutellen peikot lähtevät kulkemaan kohti ojaa.


Varokaahan pojat, että ette astu risujen päälle....raks ja riks.....Nyt ei saa paljastua 😏




perjantai 6. joulukuuta 2024

JOULUKALENTERIN 6. LUUKKU

Peikkopojat saapuivat purolle, mutta päättivät nousta purolta pikkuisen ylös rinteeseen, jotta pystyisivät paremmin tarkkailemaan vähitellen levenevää puroa. Puro muuttuisi kohta isommaksi ojaksi, jota pitkin pääsee kulkemaan isolle järvelle. Peikkopojat halusivat tarkkailla vesialuetta ylempää ja etsiä äänen aiheuttajaa huomaamatta. Mahtaakohan se onnistua? Eiväthän he tiedä, mikä tai kuka äänen aiheutti.....


Onpas jännää! Kun nyt eivät tulisi yllätetyiksi 👀

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!


torstai 5. joulukuuta 2024

JOULUKALENTERIN 5. LUUKKU

Hetken pienen puron solinaa kuunneltuaan peikkopojat jatkoivat puroa seuraten matkaansa. Jonkun matkaa kuljettuaan he poikkesivat pikkuisen reitiltä. Täällä hieman sivussa, isojen puiden siimeksessä, on nimittäin jylhä kivi. Jylhä kivi kohoaa mystisesti keskeltä hyvin pientä lampea.

Peikkopojat huokaisevat ihastuksesta ja istahtavat lammen rannalle. Täällä tunnelma on ainutlaatuinen. Ilmassa tuntuu leijuvan jotain mystistä, mitä ei voi mitenkään selittää. Peikot istuvat lammella pitkän tovin aivan haltioissaan ja lopulta toteavat, että tänne täytyy tulla jälleen uudelleen lähiaikoina.

Peikot lähtevät kävelemään takaisin puron varteen, kun he kuulevat kauempaa kummallisen äänen. Ihan kuin joku olisi heittänyt kepin tai jotain vastaavaa veteen. Mikähän tuon äänen aiheutti, peikot tuumailevat mietteliäinä.


Mikäs kumman ääni se oikein mahtoi olla? Tuskin nyt mikään hirmuisen pelottava kumminkaan... 👀😀




tiistai 3. joulukuuta 2024

JOULUKALENTERIN 3. LUUKKU

Peikkopojat innostuvat niin kovasti veden äärelle menosta, että pistävät ihan hölkäksi. Pehmeät sammaleet joustavat mukavasti jalan alla ja peikot suorastaan lentävät eteenpäin. Ei nyt ihan sentään, mutta sellainen tunne peikoilla itsellään on. Ja ovathan peikot toki hirmuisen ketteriä.

Pyrstötiaisilta matka taittuu helposti, mutta peikoilla matkaan kuluu enemmän aikaa. Ja mikäs kiire peikoilla on. Metsässä on mukava kulkea korvat höröllä ja nenä tarkkana. Ja silmätkin kannattaa pitää auki 👀 Metsä on hieno paikka ja täynnä kaikkea mielenkiintoista.


Sinne ne peikot kirmaavat. Katsotaan ovatko huomiseen mennessä päässeet kuinka pitkälle.