lauantai 10. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERIN 10. LUUKKU

Tonttujen kannon luota kuuluu raapivaa ääntä. Yksi tontuista menee ovelle katsomaan, että mikä siellä oikein rapisee.

"Minikoira ja Pupuhan se siinä! Onpas mukava nähdä teitä!" tonttupoika huudahtaa.

"Heippa hei! Me kuljettiin tuosta ohi ja kuultiin, että te olette täällä. Ja täällä on kuulemma metsässä kummastusta aiheuttanut Hyppiäinenkin." Pupu vastaa.

Minikoira heiluttaa vimmatusti häntäänsä, kun on niin innoissaan tonttupojan näkemisestä. Ja kohta ovesta pörhältää Hyppiäinen pihalle. Hän oli kuullut nimensä mainittavan ja tuli uteliaana katsomaan, että kuka hänestä puhuu.


"Tässä ovat Minikoira ja Pupu. Oikein mukavia vesseleitä." tonttupoika kertoo Hyppiäiselle.

"Me ajattelimme kysyä sinulta, että haluaisitko harjoitella hyppimistä meidän kanssamme?" Pupu kysyy.

"Niin. Me tykkäämme loikkia, niin voisit lähteä meidän kanssamme tuohon ihan lähelle." Minikoira sanoo innoissaan.

"Mene ihmeessä! Mutta muista pomppia maltillisesti. Tulkaa sitten jossain kohtaa syömään." tonttupoika sanoo.


Hyppiäinen, Pupu ja Minikoira lähtevät innoissaan lähistölle leikkimään ja loikkimaan. Kyllä tässä kolmikossa riittää energiaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti