keskiviikko 2. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERIN 2. LUUKKU

Painokoneet seis, etusivu uusiksi!!! Kuvia hieman isonnettiin, koska eihän niistä alkuperäisistä saanut mitään tolkkua. Eli ensimmäisessä luukussa isommat kuvat ja kuvia klikkaamalla kuvia saa vielä hieman isommiksi. Ja sitten takaisin itse asiaan eli joulukalenteriin :)

Tontut Vikkelä ja Vekkuli lähtevät iloisesti höpöttäen kohti peikkojen aluetta. Molempia pikkuisen jännittää, mutta rohkeasti he puikkelehtivat metsässä eteenpäin.


Minikoira tepsuttaa kertomaan opastontulle, että tontut lähtivät matkaan.

"Olisi ollut kiva mennä mukaan." Minikoira huokaisee.
"Toisella kertaa. Sinulla on nyt täällä paljon tehtäviä. Minä käyn kohta partioreissulla ja voin samalla vähän katsoa, että missä tontut menevät." sanoo opastonttu.
"Minähän tiedän hyvät oikotiet." hymyilee opastonttu ja Minikoira heiluttaa häntää tietäen mitä opastonttu tarkoittaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti