tiistai 1. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERIN 1. LUUKKU

On taas joulukalenterin aika. Tänä vuonna on joulukalenteriin ollut haku ja kaikki joulukalenterissa mukana olevat ovat antaneet luvan kuvata itseään kalenteriin. Riemukasta hakua valvoi tärkeänä tonttu Valpas.

"No siellähän on jo ovella ruuhkaa. Innokkaimmat ovat olleet ovella jo jonkun aikaa. Varsinaisia linssiluteita. Hih. Ja metsästä kuuluu ääniä siihen malliin, että lisää porukkaa on tulossa. Hienoa!" tuumaili Valpas.


"Ovatko vipattavat viiksikarvani ojennuksessa?" kyselee Minikoira. Muut hihittelevät ja vastaavat, että viiksikarvat ovat hienosti.

Ilmassa on jännittynyttä odotusta.



TÄSTÄ ALKAA VIRALLINEN KALENTERI.

Tonttupoika Vikkelä juoksee opastontun luokse. Opastontulla on tehtävä Vikkelälle.

"Pyysit minut tänne", Vikkelä sanoo.
"Kyllä vain. Ajattelin, että olet jo niin iso tonttu, että voisit saada ensimmäisen tehtäväsi." tuumaa opastonttu.
"Ihanko totta!?" huudahtaa Vikkelä.
"Joulupukin reen jousen vimputin jäi peikkojen luo, kun pukki kävi sitä siellä korjauttamassa. Peikot ovat taitavia korjaustöissä. Pukki ja peikot joivat sammalteetä ja vaihtoivat viimeisimmät kuulumiset. Kun pukki lähti kotimatkalle, niin reen jousen vimputin unohtui peikoille. Joten nyt sinun on aika lähteä käymään peikkojen luona. Tonttupoika Vekkuli lähtee mukaasi. Hänkään ei ole ennen käynyt peikkojen luona." juttelee opastonttu.


"Voi kun jännittävää." tuumaa Vikkelä.
"Minikoira vie sinut Vekkulin luo ja näyttää oikean suunnan. Tonttujen vaistollanne osaatte peikkojen luo. Jos tulee epävarma olo, niin pysähtykää ja ajatelkaa." opastonttu neuvoo.
"Mikä muuten on tämä ihme vimputin?" ihmettelee Vikkelä.
"Reen jousen vimputin on tärkeä osa joulupukin reen toiminnan kannalta. Sillä tasapainotetaan reki lahjojen jakamisesta johtuvan tasapainon muuttuessa." kertoo opastonttu.
"No niin tietenkin." hihittelee Vikkelä.
"Näytähän Minikoira tietä. Seikkailu kutsuu." Vikkelä hihkuu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti