keskiviikko 12. joulukuuta 2018

JOULUKALENTERIN 12. LUUKKU

Kettu, vanha tuttumme, höristää korviaan. Tonttupojathan sieltä ovat tulossa. Kettu vinkkaa lähistöllä seisoskelevalle minikoiralle, että tonttupojat ovat tulossa.


Minikoira loikkii ketterästi partiotonttujen luo ja kertoo tonttupoikien tulevan. Partiotontut alkavat heti kaivamaan syötävää ja juotavaa esiin, sillä rupattelu on mukavinta, kun samalla pistää herkkuja poskeensa.


Minikoira hypähtelee tonttupoikia vastaan innoissaan ja kertoo, että täällä on muitakin tonttuja pitämässä taukoa. Tonttupojat kaivavat myös taskuistaan pipareita ja joulutorttuja, joita taskuista löytyy vielä runsaasti. Tontuillahan on tunnetusti pohjattomat taskut. Niihin mahtuu vaikka mitä, mutta ulospäin taskujen sisältöä ei pysty edes huomaamaan. Taitaa olla melkoisia tonttutaikoja noissa taskuissa.


Kyllä näillä vesseleillä on varmasti mukava rupattelutuokio tuolla metsän siimeksessä.

Ja jälleen uutta luukkua odottamaan 😄

8 kommenttia:

  1. Kappas vaan, minikoirakin on läytänyt paikalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minikoira todellakin tupsahti sinne jostain. Kenenkähän mukana on ollut?

      Poista
  2. Siis löytänyt, ei läytänyt:)

    VastaaPoista
  3. Ompas suloinen kettu;),kyllä kaverin kanssa on mukavempi herkutella,ja rupatella kuulumisia,ihana tuokio:)))
    ...mutta saispa tuollaisen "pohjattoman/rahapussiin,:)eipä viihtyis :)matti kukkarossa.
    ja tuo minikoira,aivan uusi "metsäkoira-rotu",sulonen:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaselle pohjattomalle rahapussille olisi kyllä täälläkin käyttöä!! Ja kun se pohja vielä aina itsekseen täyttyisi.......Heh.

      Poista
  4. just.just:) sitä tarkotin "itsestään täytyvä rahapussi:

    VastaaPoista