sunnuntai 6. syyskuuta 2020

SYKSYISIÄ KUVIA

Se on nyt jo pakko myöntää, että eiköhän tässä syksy jo ala olla ja onhan se. Ainakin hirvikärpästen mukaan. Äyks! Niistä en sitten tykkää yhtään. Kävin vähän puolukoita keräämässä ja ilman hirvikärpästakkia en sinne lähtenyt. Sen verkon läpi on kyllä ilkee kattella. Satunnaisia hirvikärpäsiä on kyllä ihan tässä piha-alueellakin.......

Mutta illalla kuulin pitkästä aikaa tervetulleen eläimen äänen. Menin yhdentoista aikaan illalla tuonne lähimetsikköön koiran kanssa. Kun tultiin sieltä takaisin, niin alkoi kuulua huhuilua. Voi vitsi! Viirupöllöhän se siellä huhuili. Koira kuunteli sitä korva tarkkana. Sanoin sille, että pöllö se siellä vaan huutelee. Lähemmäksi pihaa kävellessämme huomasin, että kuu nousee metsän takaa ja taivas oli ihan tähtiä täynnä. Aika hieno ilta ja huhuilut siihen päälle. Seisottiin vielä pihassa jonkun aikaa kuuntelemassa. Nyt olisi ollut kiva nukkua riippumatossa ja kuunnella metsän ääniä.

Yksi auringonkukista ehti kukkimaan. Hyvä, kun edes yksi. Tänä vuonna ei oikein auringonkukat onnistuneet jostain syystä.


Nämä ovat niin kesäisiä kukkia ja kukkivat vieläkin.


Köynnös on päättänyt lähteä myös vähän veneilemään 😁


Nyt kukkivat kivikkokasvit pistävät parastaan. Kaunista katseltavaa!


Nämä sammakot ovat halunneet olla tuolla koko kesän ja eivät vieläkään suostu tulemaan pois tuolta ruukusta. Nuo ovat oikeasti ruukkumullan kastelijoita. Vähän jo värit haalistuneet, mutta ei haittaa menoa yhtään.


Mystinen ovi jää mukavasti kukkien taakse.....


Nämä sammalheinähemmot ovat selvinneet kesästä ihan hyvin. Täytyy ne ennen pakkasia tuoda tuonne yhteen ilmavaan aittaan talveksi. Näyttävät kuvissa vähän laikukkailta ja vähän sitä kyllä ovatkin. Mutta luonnossa ehkä vähän paremman näkösiä......ehkä 😂


Tämä näyttää ihan siltä kuvassa, kun siltä olisi ajeltu karvat pois. He, heeeee!


Jospa ehtisi vähän enemmän täällä blogimaailmassakin viettää aikaa nyt, kun pihahommat alkavat vähän hellittää. Vapaa-aika melkein on mennyt ulkona puuhaillessa ja onhan noita hommia vielä tekemättäkin. Hulvatonta syksyn jatkoa täältä Peikkovillasta!

14 kommenttia:

  1. Hienot kuvat♥ Kyllä tosiaan äkkiä taas kesä sujahti:) Täälläkään ei hirvikärpäsistä tykätä:) Jospa ensi kesänä olisi parempi auringonkukka vuosi! Sisaren pihalla auringonkukkia kasvaa ja ne on kyllä upeita! Hienoja nuo sammalheinähemmot:) Mukavaa alkanutta syyskuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä meni kyllä taas ihan liian nopeasti. On niin kiva tassutella paljain jaloin ulkona ja sisällä. Nyt villasukkaa tiukasti jalkaan. Heh.

      Poista
  2. Upeat kuvat!
    Nyt moni kukka,,huonosti kasvanu(krassi,samettiruusukin kuulemma,paikoin?)
    Sinun kokemus /tunnelma /näkemys,uskomattoman ihana:pöllö ,kuu ja tähtitaivas,voiko ihminen muuta toivoe,EI!!;))
    Miniän ja pojan luona huhuilee harva se ilta/yö pöllö,oikeen pöllöistä seutua;).
    Sammakoiden ulko näkä on tois seikka,tehtävä on joka ratkaisee.
    no hyvinhän nuo sammal-kaverit on kesästä selvinneet...;)
    ulkohommat ne ei tekemällä lopu;))))))
    kIITOS!
    Hulvatontapa syksyä ;)hyvinkin voi toivottaa!..Sinne Peikkovillaan !👹👹🦔🐶

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau! Siellä on sitten pöllöt virkeellä päällä, kun huhuilevat niin paljon. Nyt vaan reippain mielin kohti syksyä, vaikka hampaat irvessä. Heh.

      Poista
  3. Minä kasvatin matalaa auringonkukkaa ja siemeniä ei montaa ollut mutta kaikki itivät ja tekevät kukkaa. Siitähän voisi kerätä siemenet talteen ❓Nyt on hirvikärpäsiä tännekin tullut. Inhottavia ovat ja sieneen pitäisi vielä mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matalat auringonkukat voisivatkin ehtiä paremmin kasvamaan kesän aikana. Joskus niitä meillä olikin ruukussa ja kasvoivat kyllä. Täytyy niitä laittaa ensi vuonna kasvamaan oikein paljon :)

      Poista
  4. Kukapa hirvikärpäsistä tykkäisi, en minä ainakaan. Surahdus vaan käy korvan juuressa, kun ne lentää hiusten sekaan eikä niitä sieltä löydä millään. Pihassasi on vielä kauniita kukkia. Toivotaan, että säilyvät vielä tovin, niin saat nauttia niiden kauneudesta. Mukavaa alkanutta syksyä Peikkovillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirvikärpäset ovat kyllä in-hot-ta-via!!!! Täällä onneksi vielä moni kukka kukkii. Ja on syksyssäkin paljon kaunista ja maisemat ihanan värikkäitä :)

      Poista
  5. Syksy tulee, mutta minusta saa jo tullakin. Odottelen oikein, että saa sytyttää takkaan valkean. Hirvikärpäsistä en kyllä minäkään välitä. Kauniita syysjuttuja pihassanne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takan lämpö on kyllä ihanaa. Meillä on jo muutamina päivinä poltettu takassa tulta, kun alko olla jo niin vilposta sisällä. Lyhdyt täytyy myös kaivaa kohta esille.

      Poista
  6. --🐭🐰🦓🐕‍🦺🐿🐇🦔🐓-- jokos metsän väki on ensimmäisen "joulukalenteri-kokouksen pitänyt?? Mukavia syystouhuja,,,,sinne Peikkovillaan !! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä :) Kyllä joulukalenterin tiimoilta on pidetty jo kokousta kovasti ja mietintämyssy on ollut päässä tiukkaan. Vielä ei olla lopullisesta ideasta päästy yksimielisyyteen. Heh. Mutta eiköhän se ennen joulukuuta selviä. Täällä on vähän kiirettä pitänyt enkä ole oikein ehtinyt blogin puolella piipahdella. Mutta Joulua kohti mennään ja täälläkin porukka skarppaantuu :) Pirtsakkaa syksyn jatkoa!

      Poista