sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

PÄÄSIÄISPUPUT

Aivan upea ilma ollut tänään. Tosin tuuli on melkoisen kylmää, mutta vaatetta riittävästi, niin hyvin tarkenee. Itselläni oli ihan liikaa vaatetta, mutta eipä ainakaan palellut. Jotenkin nyt sitä varoo entistä enemmän, että ei vilustuisi.......Tavallista flunssaakaan ei nyt kyllä halua.......

Nuo huovutetut puput katselevat keittiön ikkunasta, että ulos tekisi mieli. No ulkoilma on parin oven avauksen päässä, että eikun menoksi.


Kuistilla puput saavat houkuteltua kanan mukaansa. Ja mikäs sen mukavampaa, kun vimmatun pomppimisen jälkeen saa loikata kanan selkään istuskelemaan. Kana tepsuttelee hissuksiin pitkin pihapiiriä ja puput katselevat muuttolintujen touhuja. Mahdoton sirkutus kuuluu joka puolelta.


Tänään olisi virpomispäivä, mutta tänä vuonna ei virpominen onnistu. Tai itse ei nyt tietenkään missään ole käyty virpomassakaan....ha, ha, haaaa. Ollaan jo ihan kunnolla aikuisia ihmisiä. Mutta meidän koira on joskus virponut sukulaisia kyllä ja tehokkaasti sen tekikin 😁

Aika keväinen ilma nyt ja jotain sipulikukkiakin jo pukkaa esiin sieltä, missä lunta ei enää ole. Nautitaan keväästä!

16 kommenttia:

  1. Voi miten söpöläiset puput! Tulee ihan mieleen Kristiina Louhen kuvittamat lastenkirjat noista :) Mukavaa pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Puput kiittävät myös :) Aurinkoista pääsiäisviikkoa sinnekin suuntaan!

      Poista
  2. Söpöt puput ja lintujen konsertti on mökillä aikamoinen. Siellä sen havaitsee paremmin kun muuta ääntä ei ole kuin luonnon omat äänet. Virpomiset on ollut ja mennyt poikien kasvamisen myötä. Mutta jotain pääsiäisen suklaata voisi kyllä ostaa pyhiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin jo tänään pääsiäissuklaata. Nammmm! Säästyyköhän Pääsiäiseen asti....Toivottavasti. Illalla kuulin ekan kerran kurjen ääntä ja tänään taas. Kyllä linnunlaulua kohta riittää :)

      Poista
  3. Suloisia pääsiäispupuja olet huovuttanut.💜
    Linnut laulavat täälläkin, kuin viimeistä päivää. Ihana niitä on kunnella.💜Hyvää pääsiäisviikkoa sinulle. 💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On kyllä upea lintukonsertti meneillään ja lisää lintuja tulee koko ajan. Rentoa pääsiäisviikkoa sinnekin!!!

      Poista
  4. ihania pupuja....kokoontuuko koko metsän väki teille pääsiäisen viettoon?:)
    Ilo on otettava auringosta ja niin kauniista lintukonsertista....
    no just..harmi :))ettet Sinäkään päässy virpomaan...minä ajatelin kans,harmituksena,...mutta hammaspeikko ..kiittää:)
    Oikein ihanaa rentouttavaa pääsiäistä !Sinulle ihana positiivinen Peikkovilla:))

    VastaaPoista
  5. Täällä ei näytä ihan hirmuista hulinaa olevan. Muutama lintu ja puput ovat tuolla ikkunalla touhuilemassa. Peikot ovat talossaan...mikä on vielä osittain talviasussa. Heh. Jokainen hengailee omissa puuhissaan. Itse ollaan tehty puuhommia ja kyllä rentoudutaankin. Leppoisaa Pääsiäistä :)

    VastaaPoista
  6. Ihania pupusia🐇🐇🐇 Kivaa pääsiäistä🐤🐤🐤🐤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti! Mukavaa Pääsiäistä sinnekin :) Täällä on tänään ollut taas maa valkoinen.

      Poista
  7. Somia pupuja, kerro niille terveiset Purulaarista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveiset menee pupuille heti, kun astelen tuonne keittiön puolelle :) Pirteätä viikon jatkoa!

      Poista
  8. Voi, miten söpöt puput!!
    Valoa ja aurinkoa päivääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) Ihanaa viikon jatkoa sinnekin suuntaan!!

      Poista
  9. Ehtiväisiä ja söpöjä pupuja teillä. Me koristelimme virpomisoksat ihan omaksi iloksi. Nythän ne saisi höyhenet purkaa takaisin jo pussiin talteen ensi vuodeksi. hyvvä huhtikuun lopppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpomisoksat on kivoja koristeena. Itse olen sellainen, että olen säästänyt saamiamme virpomisoksia ja laitan niitä kuistille esille pääsiäisen aikaan. Tosin tänä vuonna en laittanut, kun ne on jossain kadoksissa vintin uumenissa....Pirteetä kevään jatkoa :)

      Poista