tiistai 16. kesäkuuta 2020

SAMMALKORISTEITA

Kyllä on ollut aurinkoiset lomailmat tähän asti. On kyllä tarjennut. Ei ole tarvinnut pitkiä kalsareita enää vedellä jalkaan. Tai itse asiassa viime yönä, kun nukuin riippumatossa. Heh. Varmuudeksi puin silleen reilummin, ettei tule yöllä vilu. Aamuyöstä aina vähän raikastuu.

En meinaa päästä pihahommista millään irti. Pakonomaisesti teputan pitkin "tiluksia" ja puuhaan sitä sun tätä ja tekeminenhän ei lopu kesken. Tykkään kyllä puuhastella ja siksi sitä ei meinaa malttaa lopettakaan.

Mutta sitten kun alan tekemään jotain muuta käsilläni, niin sitten saa pihahommat jäädä. Näihin sammalhahmoihin hurahdin yhtenä päivänä ihan totaalisesti. Ruohonleikkuri jätti isot kasat sammalta, jotka mies haravoi kottikärryyn ja toi minulle sillä tarkotuksella, että jos tarvitsen sammalta johonkin. Siitä se ajatus sitten lähti ja karkasi vähän käsistä.

Kaivoin kanaverkot esiin ja ensin aloin tekemään tuollaisia tontun hattuja. No minä ja mieheni ollaan niitä tonttuja. Sitten täytyi vielä tehdä koira 😁


Koirasta tuli minun mielestäni aika hauska. Tomeran näköinen tapaus.


Vielä oli yhtenä päivänä hirveä vimma tehdä jotain kanaverkosta ja sammaleesta. Tuli mieleeni Kamalan luonnon Kettu. Siitä sarjakuvasta siis. Samaistun itse jotenkin tuohon Kettuun. Nooooooo! Ei siitä nyt ihan sen näköinen tullut, mutta yritystä oli. Siinä se nyt heiluttelee ohi kulkeville tai mitä sitten tekeekään. Ketusta kun ei koskaan tiedä.....


Kun olin tehnyt tuon ja seuraava aamu koitti, niin tajusin unohtaneeni Ketulta hännän. He, heee. Eikun heti aamupalan jälkeen anivarhain häntää tekemään ja viemään sitä Ketun takapuoleen kiinni. Siinä se nyt sitten komeilee. Hännän päässä on vuohenputken kukkaa.


Aikasemmin tehdyt kanaverkkolinnut ovat myös jälleen pellolla. Heinäseiväskin on vielä jollain tapaa kuosissaan.


Seuraavaksi vuoroon pääsee muotoilubetoni. Päässä on monta vaihtoehtoa, että mitä siitä teen. Täytyy se vielä päättää ja sitten muotoilubetonin kimppuun.

Viime kesänä äiskäni kanssa tehtiin muotoilubetonista juttuja ja siitä tuli kyllä hyvät naurut. Nyt osaa vähän paremmin ajatella, että kuinka se kannattaa tehdä. Tai katsotaan nyt, että mitä siitä tulee.

Se on Juhannuskin kohta. Vähän erilaiset juhannuskuviot tänä vuonna, kun täytyy pitää tuo korona mielessä. Mutta jonkinlaista juhlintaa kumminkin.

Lepposaa kesän jatkoo ja mukavaa Juhannusta!

20 kommenttia:

  1. ihanat!!!!
    niin hauskat,koira todella tomeran näköinen ,:))paljon muistuttaa teidän koiruutta;))
    Tuo kettu on huikea,tuollaisen minäkin haluaisin takapihalleni.
    kastelitko sammaleen,?
    Sinun blogissa vierailu saa AINA suu-pielet ylöspäin .KIITOS!🐕🐿🦔🐺🐶😊👍
    'Mukavaa kesäistä viikkoa, Aurinkoista ja Kaunista JUhannusta;🍓🍨🌼😎) Sinulle Peikkovilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun suupielet nousee ylöspäin. Se kuulostaa hyvältä!!!! Sammalta ei ole kasteltu. Tiiviisti tumpattu verkon sisälle. Mukana vähän heinääkin. Ketun häntää kävin jo vähän korjaamassa, kun vuohenputken kukinnot olivat alkaneet kutistua. Tarvii keksiä sinne jotain muuta valkoista. Tupasvilla olisi aika kivaa. Hmmm. Metsäretki kutsuu :) Tai sitten keksin jotain muuta. Aurinkoista (sään ja pään sisäistä) Juhannusta ja kesän jatkoa! Halaukset!

      Poista
  2. Kiitos:))

    Halaukset!,Sinulle myös!

    VastaaPoista
  3. Hauskoja sammalkoristeita! Tuollaisia on mukava värkkäillä, eikä maksa paljon. Saas nähdä, millaisia betonijuttuja tänne ilmaantuu. Hyvää juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo ovat kyllä halpoja tehdä. Tarvitaan vain kanaverkkoo ja jotain täytettä sisälle. Ja hanskat on hyvät tuossa puuhassa, ettei ole kädet verillä. Koukuttavaa puuhaa. Mukavaa Juhannusta :)

      Poista
  4. Kivoja juttuja olet tehnyt, taitoa on. Mukavaa juhannuspäivän jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa Juhannuksen jatkoa sinnekin suuntaan :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo hyväntuulisuus on juuri se ajatus. Jos ne ilahduttaa jotain ohikulkijaa, niin kiva juttu :)

      Poista
  6. Onpa veikeitä koristeita... oikein ihanaa kuluvaa kesää sinulle.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saan aina kaikenlaisia inspiraatioita :) Leppoisaa kesän jatkoa!!

      Poista
  7. Jestas että on hauskannäköisiä nämä sinun tekemät sammaljutut. Hyvin mies tiesi että sinä saatat tarvita johonkin 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä mies hyvin tiesi, että käyttöä voi olla. Noita on kyllä todella koukuttavaa tehdä. Ei meinaa malttaa lopettaa ollenkaan :)

      Poista
  8. Kyllä on hauskoja sammalkoristeita! Sait tosiaan helteiset lomakelit, toista on nyt... No, eipä parane valittaa, tekemistä keksii sateellakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä hyvät lomakelit. Mutta eipä tuo sadekaan haittaa. Puuhailen töiden jälkeen pihalla, vaikka sataisikin. Tosin tietyt puuhat odottavat kuivia kelejä. Ja kyllä se vielä paistaakin varmaan :)

      Poista
  9. Sammalkoristeet ovat aivan ihana idea, hieno toteutus. Tuo ketun häntä on upea, hyvä keksintö nuo koiranputket siihen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo putkien kukat eivät sitten kumminkaan siinä kauaa valkoisena pysy. Täytyy sinne aina uutta valkoista tuputtaa. Mutta ei se mitään :)

      Poista
  10. Niin ihania sammalkoristeita! Olet sinä vaan näppärä♥ Mukavaa päivää ja ihanaa kesän jatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Noita on hauska aina välillä tehdä. Pirtsakkaa kesän jatkoa myös :)

      Poista