maanantai 7. maaliskuuta 2016

LUMILINTUJA JA LUMIKOIRA

Nyt on kyllä jonkinlainen lumiukkokärpänen päässyt puremaan, kun on koko ajan kauhea vimma tehdä jotain lumesta. Näin kyllä yhtenä päivänä hangella kärpäsen.......olisko ollut sitten se?

No ensin tuonne pihan laidassa olevaan häkkiin ilmestyi lintu. Näyttää kuulemma pingviiniltä. Sillä oli kolme munaa.


Pikkuisen alkoi jo yhdestä munasta kuulua ääntä. Koirammekin kävi sitä ruopasemassa, että jotain sieltä oli tulossa. Itse lintukin näytti olevan kovin odottelevalla kannalla.


Jonkin ajan päästä menin häkkiin katsomaan, niin olihan sieltä yksi poikanen kuoriutunut. Näyttävät nyt molemmat odottelevan, että josko muistakin munista jotain kuoriutuisi.



Yltyvä lumisade sai ilmeisesti kaksi muutakin poikasta kuoriutumaan ja kohta häkissä tuijotteli silmät pyöreenä kolme poikasta. Siellä ne nyt ihmettelevät lumista maisemaa ja napsivat lumihiutaleita nokkiinsa.



Lumiukkokärpäsen vaikutus jatkuu. Lumia kolailtiin pihassa ja piti sisälle mennä. En vaan päässyt millään sisälle, kun oli ihan pakko alkaa pyörittämään lumipalloa. Mietin, että mitä ihmettä siitä teen ja kasasin lunta pallon päälle. Ja jonkinlainen koirahan siitä sitten syntyi. Nyt on lumi kyllä just sopivaa tollaseen puuhasteluun.


2 kommenttia:

  1. Voi valtava miten ihania!! Kyllä Sinulla on mielikuvistusta;)

    VastaaPoista
  2. Hih. Kiitos vaan! Juu. Omistan kyllä aika vilkkaan mielikuvituksen ;)

    VastaaPoista