Se on Nuutinpäivä ja meiltä lähti nyt vasta kuusi pihalle. Jäi viime viikonloppuna viemättä ja nythän se joulu vasta tavallaan päättyy. Vaikka siinä yhdessä laulussa kyllä lauletaan: Se Pääsiäiseen asti kestää......Meillä kyllä kuusi on sisällä aika pitkään. Se vaan on niin kiva kattella.
Muutama koristekuva vielä ihan omaksi iloksi. Ha haaaaa!
Tämäkin "karkkikoriste" on jo muutamat vuodet keikkunut kuusessa ja hyvin vielä toimii. Tätä en ole itse tehnyt, vaan äiskä sen on näppärin sormin askarrellut :)
Ja pihalla tietty palaa vielä pitkään lyhdyissä kynttilät. Ne tuo kivasti valopisteitä tänne pimeyden keskelle.
Ja kesää kohti tässä nyt mennään kovaa vauhtia. Pienoismaailmassa on eletty kesää jo pitkään, vaikka kyllä sielläkin joulukuusi oli. Oksaa näkyy vähän, jonka tarkasti katsomalla huomaa. Mutta melonta- ja soutelukelejä odotellessa voi fiilistellä tätä pienoissaarta tuijotellen.
lauantai 13. tammikuuta 2018
sunnuntai 31. joulukuuta 2017
VUOSI VAIHTUU
Peikkovillassa vuosi vaihtuu tähän tapaan. Tähtisadetikkuja räiskyvämpiä ilotulitteita meillä ei ole. Kyllä näilläkin aika säkenöivästi saadaan vuosi vaihtumaan :)
Peikot kiipesivät puuhun katselemaan tähtisadetikkuja. Millä ihmeellä Minikoirakin sinne meni.......? En tiedä, mutta siellä sekin on. Samassa puussa :)

MUKAVAA JA ONNELLISTA VUOTTA 2018!!!
perjantai 29. joulukuuta 2017
KELKKAILUA
Nyt on hyvät kelit lumessa peuhaamiseen, jos sellainen kiinnostaa. Peikot ja Minikoira ainakin ottavat ilon irti lumesta.
Me ihmiset ollaan kolattu ja lapiotu satanutta lunta hiki päässä, mutta nämä tyypit vaan vipeltävät pitkin penkkoja. Suotakoon se heille :)

sunnuntai 24. joulukuuta 2017
LUUKKU 24
Väkeä alkaa kerääntymään vähitellen tonttujen luolien etualalle. Illan ja yön aikana väkimäärä lisääntyy ihan huomaamatta, mutta siihen aikaan kuvaaja ei enää viitsi mennä paikalle luuraamaan :)
Melkoisia vintiöitä nämä pienimmät. Mitä lie koirankujeita niillä tälläkin hetkellä mielessään.
Pari pienimmistä tontuista lämmittelee tonttukynttilöiden lähellä. Siinä on mukavan lämmin.
Tarkasti kun katsoo, niin voi havaita pientä romanssia ilmassa. Vinkki! Tuolla ihan vasemmassa laidassa :)
Leppoisan näköistä on meininki. Tuolla kuulisi varmasti paljon mielenkiintoisia tarinoita.
OIKEIN MUKAVAA JOULUA KAIKILLE KALENTERIA SEURANNEILLE :)

lauantai 23. joulukuuta 2017
LUUKKU 23
Tonttutyttö tulee hymyssä suin rinnettä alas. Hän näkee peikkojen soittavan ja laulavan ja hyppelee heidän luokseen.
Toinen peikko soittaa taitavasti kitaraa ja toinen taputtaa tahtia ja laulu raikaa. Tonttutyttö hyräilee mukana ja nauttii musiikista.
Tarkkailijatontut eivät pääse roolistaan irti edes tonttujen luona. Aina on pakko tarkkailla millon mitäkin. No reenaus tietty tuottaa tulosta ja harvoin tarkkailijatonttuja muualla kuin tonttujen luona nähdäänkään.
Nämä tontut huutelevat muuta porukkaa koolle.
Vähitellen tämä porukka alkaa suunnitella aaton ohjelmaa. Tontut ja monet muut metsän asukit kokoontuvat yleensä viettämään Joulua yhdessä. Jotkut kyllä tykkäävät viettää Joulua ihan itsekseen tai muuten omassa porukassa. Mutta tänne ovat kuitenkin kaikki tervetulleita.
Vahtipukin saattelemana kaikki lähtevät tonttujen luolien lähelle.

perjantai 22. joulukuuta 2017
LUUKKU 22
Sieltähän tulevat peikot kitara olalla tonttujen luona käymään. Peikoilla ja tontuilla on tapana vierailla toisillaan. Apua myös annetaan puolin ja toisin. Aina voi olla jotain, mitä toiset osaavat ja toiset eivät.
Vahtipukkikin jo kerkisi peikkoja vastaan ja toinen peikoista loikkaa pukin kyytiin. Pukki kävelee niin vakaasti, että selässä on kiva istua.
Jokohan pikkutontut kerkisivät syömään? Ja ketä muita paikalla mahtaa jo olla?

torstai 21. joulukuuta 2017
LUUKKU 21
Pieni tonttujoukko löhöilee mahat pulleana ja erittäin tyytyväisenä lumella. Vahtipukki jää syömään ja juttelemaan tonttujoukon kanssa. Pitkäpartainen tonttu ja pikkutontut juttelevat myös hetken tonttujoukon kanssa ja siirtyvät sitten valtavan suuren puun alle. He istahtavat toviksi ihan vain katselemaan maisemia.
Puun alta tulvii ihanat ruoan tuoksut. Tonttujen valtavaan keittiöluolaan pääsee tämän puun alta.
Vahtipukki menee harvoin keittiöluolaan. Kaikki vahtipukit syövät yleensä ulkona, koska eivät kauheasti viihdy sisällä. Niillä on niin lämmin turkki ja sisällä tulee liian kuuma.
Pitkäpartainen tonttu ja pikkutontut sujahtavat keittiöluolaan syömään. Annetaan tonttujen syödä rauhassa ja katsotaan, että mitä seuraavaksi tapahtuu.

keskiviikko 20. joulukuuta 2017
LUUKKU 20
Pikkutontut, vahtipukki ja pitkäpartainen tonttu kulkevat henkeäsalpaavan kauniin jäätikköalueen läpi tonttujen kokoontumisalueelle. Jäätikköalueella on joka kerta pysähdyttävä katsomaan jääpuikkojen loistetta.
Reipas tontturyhmä ja vahtipukki ovat ihan tuossa tuokiossa perillä ja kohta he pääsevät syömään. Samalla he ihmettelevät, että päivät menevät niin nopeasti, että Joulukin on ihan muutaman yön päässä.
Siellähän näyttää olevan muutakin tonttuporukkaa paikalla. Kovin niillä näyttää olevan mahat pullollaan. Ovat selkeästi käyneet jo syömässä. Mutta tämän näemme seuraavassa luukussa :)

tiistai 19. joulukuuta 2017
LUUKKU 19
Pikkutontut juttelevat vahtipukille, että missä he olivat juuri käyneet ja ketä olivat nähneet. Vahtipukki kuuntelee kiinnostuneena tonttujen juttuja.
Kuusien välistä heidän luokseen loikkaa tonttu, jolla on pitkä parta. Myös pitkäpartainen tonttu on käynyt vähän kiertelemässä ja kova nälkä on hänelläkin. Eli koko porukka suuntaa syömään.

maanantai 18. joulukuuta 2017
LUUKKU 18
Pikkutontut laskivat pitkän mäen alas pipot vipattaen ja nyt heillä on edessään kaatunut puu, mikä on yksi monista tonttujen alueelle johtavista reiteistä. Tontut kävelevät taitavasti lumista puuta pitkin ja ovatkin kohta toisella puolella. He kuulevat kilinää läheltä.
Ja kappas! Tonttujen alueen vahtipukki olikin sopivasti paikalla. Pukilla on niin valtavan pehmeä karva ja kimaltavat koristeet ympärillään. Ja tietenkin kulkunen kaulassa.
Vahtipukki lähti heidän seurassaan kulkemaan jonkun matkaa. Pukki ajatteli käydä hieman syömässä välillä. Niin koko porukka tepasteli hymyssä suin eteenpäin.
Minnekähän tontut tästä menevät?

sunnuntai 17. joulukuuta 2017
LUUKKU 17
Pikkutontut laskeutuvat kannolta alas ja lähtevät kävelemään loivaa, lumista rinnettä ylöspäin. Kun he pääsevät ylös, niin aurinko on juuri laskemassa.
He jatkavat nyt mäkeä alaspäin, mutta ensin on ylitettävä puunrunko. Jalat uppoavat lumihankeen ja puun ylitys ei meinaa heti onnistua. Tonttuja tämä naurattaa kovasti.
Kyllähän he siitä ylitse pääsevät ja naureskellen hyppäävät rinteeseen ja laskettavat pyllyillään mäen alas asti.

lauantai 16. joulukuuta 2017
LUUKKU 16
Tuuli käy vieläkin aika reippaasti, mutta tontut lähtevät liikkeelle. He huomaavat lähellä toooodella korkean kannon ja päättävät kiivetä kannon päälle. Sieltä näkisi pitkälle.
Kovasti on lunta tuiskuttanut kannon juurelle. Kyllä lumi upottaa tonttujenkin jalkojen alla, mutta tontut ovat tottuneita kulkemaan lumessa. Ja tarvittaessa kaveria autetaan.
Vähäsen on loppunousu hankala, mutta hyvin molemmat tontut pääsevät kannon päälle. Ja sieltä todella näkyy pitkälle.
Tonttujen tarkat silmät erottavat joitakin metsän eläimiä ja pari tonttuakin vilahtaa puiden takana. Tontut katselevat tyytyväisinä maisemia.

perjantai 15. joulukuuta 2017
LUUKKU 15
Pikkutontut ovat jatkaneet matkaa nuotiopaikalta ja todella kova tuuli on alkanut käymään. Tontut päättävät jäädä toviksi tuulensuojaan, koska eihän heillä ole mihinkään kiire. Joskus on kiva vaan olla ja kuunnella, kun tuuli pyörii puissa ja lumi pöllyää.
Kynttilästä he saavat sopivasti lämpöä ja tunnelmaa. Kynttilässä on sen verran taikaa, että se ei kovallakaan tuulella sammu.
Huomenna katsotaan, että mihinkäs tontut seuraavaksi menevät.

torstai 14. joulukuuta 2017
LUUKKU 14
Nyt siirrytään seuraamaan toviksi ihan toista tonttua. Kyseessä on tarkkailijatonttu. Tämä tonttu on pieni ja huomaamaton. Tonttu liikkuu todella vikkelästi paikasta toiseen ja harvoin sitä kukaan onnistuu näkemään. Ehkä pienen vilauksen joku voi joskus nähdä.
Kevytkin tonttu on. Talventörröttäjässä on helppo keikkua.....Tosin helppo sieltä on tupsahtaa alaskin. Tarkkailijatonttu on kumminkin erittäin ketterä liikkeissään.
Eipä moni pihallaan huomaa, jos tonttu aidalla istuskelee.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017
LUUKKU 13
Tontut jatkoivat metsässä eteenpäin ja edessä on hauska kiekura. Että voi puusta pudonnut oksakin olla upea. Tätä ei voi tylsäksi sanoa.
Kyllä metsässä vaan on mukavaa. Ja kun pitää silmät auki ja hiljentää vauhtia, niin pienetkin asiat ehtii huomaamaan. Ja tontuilla on aina eväät mukana. Niitä täytyy aina muistaa pysähtyä syömään. Mielellään usein. Ja taas on aikaa ihastella luontoa.
Että eikun kaikki luonnosta nauttimaan. Vaikka kuumaa glögiä termariin mukaan ja jotain sopivaa naposteltavaa sen kaveriksi :)

tiistai 12. joulukuuta 2017
LUUKKU 12
Jätetään tämä tonttuporukka vielä rupattelemaan salaiselle nuotiopaikalle. Peikotkin lähtivät välillä omiin puuhiinsa.
Mennään hieman kauemmaksi metsään. Sieltä löytyy lisää tonttuja.
Nämä tontut kuljeskelevat metsässä ihailemassa luonnon kauneutta. Siihen he eivät kyllästy koskaan. Ja aina löytyy jotain uutta ihmeteltävää, vaikka paljon kaikkea hienoa ovatkin jo nähneet.
Niinkuin nyt nämäkin upeat luonnon muovaamat helmet. Eivätkö vaan olekin kauniita!
No nuohan ovat aivan upeita! Tontut ihastelevat helmiä aikansa ja jatkavat sitten matkaansa kohti seuraavaa ihmeteltävää.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)