sunnuntai 10. joulukuuta 2023

JOULUKALENTERIN 10. LUUKKU

Tyttötonttu vihelsi kimeästi ja partatonttu vastasi läheltä vihellykseen. Tontuilla on ihan oma tapansa viheltää ja ihminen ei vihellystä edes ymmärtäisi tontun vihellykseksi. Tyttötonttu hyppeli vihellyksen suuntaan ja löysi partatontun puiden alta. Punahattuinen tonttu oli juuri puussa ylhäällä oravan kanssa juttelemassa.

Kimallesammalta ei vielä ollut löytynyt. Tontut päättävät lähteä samaan suuntaan mihin tonttupojatkin lähtivät. Se suunta saattaa olla parempi. Siellä on suurimmat mahdollisuudet löytää kimallesammalta, koska pesistä sitä ei nyt näköjään löydy. Tontut hihkaisevat punahattuiselle tontulle, että tulee alas puusta ja lähdetään tonttupoikien suuntaan.


Etsintä jatkuu ja kyllä tällä tarmolla tulosta syntyy.


lauantai 9. joulukuuta 2023

JOULUKALENTERIN 9. LUUKKU

Tyttötonttu istahtaa puun oksalle ja katselee tarkkaavaisesti ympärilleen. Vielä ei ole näkynyt kimallesammaleesta pilkahdustakaan. Tonttu on käynyt läpi jo tosi monta oravien ja lintujen pesää. Pesien asukkaat lupasivat myös pitää silmänsä auki ja kertoa heti, jos kimallesammalta näkyy.


Iloisesti hyräillen tyttötonttu laskeutuu ketterästi puusta alas ja katselee näkyykö muita tonttuja lähellä.

Ja etsintä jatkuu.......😄


perjantai 8. joulukuuta 2023

JOULUKALENTERIN 8. LUUKKU

Lähistöllä metsässä tontut käyvät kurkkimassa oravien pesiin. Vielä ei ole oikeanlaista sammalta löytynyt. Oravilla on ollut oikein viihtyisän näköisiä pesiä, mutta kimallesammalta ei ole näkynyt. Tähän mennessä nähdyt oravatkin ovat sanoneet, että eivät ole keränneet kimallesammalta ollenkaan. Muutama tyttöorava on vaivihkaa kertonut, että joskus on tullut tehtyä rannekoru kimallesammaleesta. Se on niin kaunista.

Tontut kiipeävät jälleen yhteen puuhun. Punalakkinen tonttu näyttää käsillään, että on käynyt jo ainakin nääääääääin monessa puussa. Ja hupsista vaan! Tonttu tupsahtaa oksalta hankeen hassusti keikahtaen. Partatonttu hihittää partaansa ja punalakkista tonttuakin naurattaa hurjasti. Tontut eivät ole varomattomia korkeammalla puussa, mutta alaoksalla voi vähän hassutella.



Onkohan näin, että oravien pesistä ei löydy kimallesammalta? No se selviää jatkoluukuissa 👀😀




torstai 7. joulukuuta 2023

JOULUKALENTERIN 7. LUUKKU

Tonttupojat suorastaan hyppelivät kohti suurta kantoa. Ja se tosiaankin on suuri. Miten tuonne ylipäänsä on mahdollista päästä kiipeämään. Tontuille se ei näytä olevan ongelma. Sinne vaan kantoa pitkin ylös.

Tontut tarkastavat huolellisesti lumen alta näkyvää sammalta, että olisiko se kimallesammalta. Vielä sitä ei näy yhtään. Tavallista sammalta löytyy kyllä.



Mahtaakohan olla niin, että tästä paikasta ei kimallesammalta löydy. No sitten vaan seuraavasta paikasta etsimään, jos täältä ei löydy.




keskiviikko 6. joulukuuta 2023

JOULUKALENTERIN 6. LUUKKU

Tonttupojat miettivät minkä paikan tarkistavat ensin. Muut tontut lähtivät tarkastamaan ensimmäiseksi lähistön oravien pesiä. Oravat ovat saattaneet kahmaista pesäaineiksi mukaansa vahingossa kimallesammalta. Samaten peikot ovat voineet kerätä pienen määrän kimallesammalta luoliinsa. Siitä tulee mukava pieni loiste, tai paremminkin hohto, luolaan. Kiiltomadothan valaisevat luolissa hyvin ja tietyistä kivistä tulee mukava pieni valo niihin paikkoihin, missä sitä tarvitaan.


Tonttupojat päättävät tarkistaa ensimmäisenä suuren kannon sammaleet. Että siihen suuntaan töppöstä reippaasti nostellen.

Kyllä tällä tarmolla luulisi kimallesammalta löytyvän!


tiistai 5. joulukuuta 2023

JOULUKALENTERIN 5. LUUKKU

Tontturyhmä tarpoo määrätietoisesti kohti suurta metsää. Siellä on suurin mahdollisuus löytää kimallesammalta näin talvella. Näin ainakin tontut arvelevat. Heillä on mielessään muutamia paikkoja, joissa sitä voisi vähän olla nytkin.


Tontut päättävät hajaantua vähän eri suuntiin. Se joka heistä ensin löytää kimallesammalta, niin lähettää viestin jollain tavalla heille kaikille muille.

Onpas tomera ja innokas tonttujoukko. Eiköhän tällä porukalla vähän kimallesammalta löydy 😊


maanantai 4. joulukuuta 2023

JOULUKALENTERIN 4. LUUKKU

Tonttuporukka mietti aikansa kimallesammaleen esiintymistä tähän aikaan vuodesta. Yleensä kimallesammal on tehokkaimmillaan keskikesällä. Tontut tulivat kuitenkin siihen tulokseen, että sitä voisi löytää nytkin oikeista paikoista. Eihän se olisi kivaa kulkea koko talvea hiippalakki vinossa milloin mihinkin suuntaan. Pienikin kimallemäärä saisi lakin pysymään ryhdissään keskikesään asti.

Tontut päättivät lähteä etsimään kimallesammalta porukalla. Kyllä he sitä jostain löytäisivät.


Aika hurjaa mäen laskua näyttää tontuilla olevan. Ja hiippalakkikin pysyy päässä. Toivottavasti kimallesammalta löytyy jostain tähänkin aikaan vuodesta!


sunnuntai 3. joulukuuta 2023

JOULUKALENTERIN 3. LUUKKU

Aamulla tonttupojat jatkoivat matkaansa ja törmäsivät sattumalta tonttukavereihinsa metsässä. Tontut vaihtoivat siinä viimesimmät kuulumiset, kun tyttötonttu alkoi äkkiä ihmettelemään toisen poikatontun hiippalakkia. Se keikahteli hassusti tonttupojan päässä.

Tonttupoika kertoi, että hiippalakki käyttäytyi melkoisen vallattomasti. Tontut ihmettelivät tätä asiaa ja miettivät jokainen asiaa tarkasti. Partatonttu kysyi poikatontulta, että oliko tonttu muistanut viime kesänä pyöriä hiippalakin kanssa kimallesammaleessa. Kaikki katsoivat toisiaan. Tosiaan. Kimallesammal.

Tonttupoika mietti ankarasti ja äkkiä hän muisti asian. Viime kesänä tonttupoika oli kyllä käynyt pyörimässä kimallesammaleessa, mutta hiippalakki oli tainnut tippua päästä sitä ennen. Lakki on tainnut vikuroida jo viime kesänäkin jonkin verran.


Mikähän ihmeen kimallesammal oikein on kyseessä? Se varmaan selviää meille tässä luukkuja aukoessa 😀


lauantai 2. joulukuuta 2023

JOULUKALENTERIN 2. LUUKKU

Tonttupojat kävelivät kunnes päivä alkoi hämärtymään. He saapuivat erään talon pihaan, missä talon pihavalot syttyivät palamaan liikettä havaittuaan. Tontut istahtivat pikaisesti lumipenkkaan piiloon.

Siinä istuessaan toinen tonttupoika ihmetteli hiippalakkiaan. Se kun ei tunnu pysyvän ollenkaan paikoillaan. Välillä lakki kenottaa eteenpäin ja on silmillä. Välillä hiippalakki roikkuu melkein takaraivolla. Todella outoa. Toinen tonttupoika tuijottaa mietteliäästi vikuroivaa hiippalakkia.


Mahtaakohan hiippalakki jatkaa riehumistaan? Jäämme jännityksellä odottamaan.


perjantai 1. joulukuuta 2023

JOULUKALENTERIN 1. LUUKKU

Näinhän se joulukuu tulla tupsahti aika salakavalasti jostain puskan takaa. Ei oikein vielä tajua, että todellakin alkaa jo joulukuu. Onhan se kumminkin uskottava ja kun satuin näkemään nuo hiippalakit tuolla aukeella, niin eiköhän se ole joulukalenterin paikka tässä kohtaa vuotta.

Tervetuloa seuraamaan tämän vuoden kalenteria!


JOULUKALENTERI 2023

Tonttupojat kahlasivat pehmeässä puuterilumessa tarmokkaasti eteenpäin. Taaimmainen tonttu hieman jupisi kulkiessaan ja nosti hiippalakkia pois silmiltä vähän väliä. Toinen tonttu ihmetteli, että mitä kummaa siellä takana oikein tapahtuu.

Taaimmainen tonttupoika alkoi ääneen ihmettelemään, että onkohan hänen hiippalakissaan jotain vikaa. Lakki ei käyttäydy nyt ollenkaan niin kun sen pitäisi.....


Kylläpäs nyt kalenterin alku vaikuttaa erikoiselta. Päästäänköhän tässä kalenterissa nyt mihinkään, jos tontun hiippalakkikin alkaa oikutella.


torstai 11. toukokuuta 2023

CHA, CHA, CHAAAAA

Euroviisuhuuma on villinnyt viisuihmiset ja aika hauskaa, kuinka moni on innostunut tekemään asuja kuka mistäkin materiaalista ja kaikkea muuta vihreää 😃💚

Tuumailin eilen, että kyllähän meidänkin viisukatsomossa pitää vähän cha, cha, chaata olla ja tein pikaisen huovutuksen hommien jälkeen 😜


Että tällästä tällä kertaa. Nyt jännitetään, että jaksaako itse katsoa kisat vai nukahdanko hirmuisesti kuorsaten kisakatsomoon 😂 Vähän univelkaa.........

maanantai 1. toukokuuta 2023

VAPPU

Vappuaattona kurkistettiin aamulla ikkunasta ulos ja siellähän oli maa valkosena. No sitä tiesi odottaakin. Kävin siinä aamusella tekemässä vappu-ukkelin lumesta. He, heeee.


Lumet sulivat kyllä päivän aikana, mutta meillä on vielä vanhaakin lunta, niin se vielä pysyy. Koko ajan kyllä lumi vähenee, että kohta saa tynkäsukset viedä johonkin kuistilta pois. Siinä ne vieläkin töröttää. Pääsishän tossa pihassa pientä ympyrää hiihteleen......😄


Kummasti se talvi siinä hurahti, kun nyt ollaan jo Vapussa. Tuntuu ihan oudolta, kun lumi on jo melkein sulanut ja kesä edessä 👀 Ei osaa vielä oikein asennoitua. Tarvii kääntää kevätasetus itsessä päälle.


sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

PÄÄSIÄINEN

Kyllä nyt on säät suosineet pääsiäisen aikana. Lunta vielä riittää runsaasti, mutta ulkona on voinut juoda kahvit joka päivä. Pöytä ja penkit ovat kyllä kinosten keskellä, mutta kyllä sinne jo mahtuu istumaan. Heh. Välillä on viety pienet retkituolit jonnekin hankeen ja istua törötetty siinä kahvikuppiemme kanssa. Grillikausikin on jo avattu. Jippiiiiii!


Keli on ollut mainio myös "tynkäsukseiluun" eli niillä liukulumikengillä hiihtelyyn. Kuumahan siellä ihan tulee, kun on niin lämmin keli. Nyt täytyy hiihdellä niin kauan, kun tuota lunta riittää.


Lepposaa Pääsiäisen jatkoa!

sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

PÄÄSIÄISNOITA

Taas tämä aika vuodesta, kun saa varoa luudalla lenteleviä noitia. Niitä liikkuu näihin aikoihin eniten. Toki niihin voi törmätä muulloinkin.

Tämäkin noita lenteli luuta suhisten metsikössä puita väistellen ja hurjasti hihkuen ja nauraen tömähti pihassamme olevaan lumipenkkaan. Pehmeä tömähdys oli, mutta kyllä siinä lumi pöllysi. Kissa vispasi häntäänsä innoissaan ja selkeästi nautti kyydistä. Noitien kissat ovat tottuneet vauhdikkaisiin tilanteisiin.

Satuimme olemaan paikalla ja menimme vähän auttamaan noitaa, jotta pääsee hangesta paremmin taas liikkeelle.

Lunta ainakin on vielä erittäin riittävästi, niin kelpaa lumikasoihin humpsahdella. Ihan täysi talvikeli. Mutta auringonpaiste lämmittää jo mukavasti ja eiköhän siitä lumikin saa kohta kyytiä. Tuntuu, että meidän tontilla talvi kestää aina toooooosi pitkään, mutta mikäs kiire tässä 😎

Lepposaa kevättalven/kevään jatkoa!

lauantai 18. maaliskuuta 2023

LUMIUKKO

Tuuli heitteli räntäsadetta villisti, kun kävelin saunan ohitse vaatteet sateesta märkänä. Ihan kiva keli omasta mielestäni. Tykkään tämmöisestä kelistä. Pirtee keli ulkoiluun.

Miten satuinkin huomaamaan kannon nokassa jotain, mikä ei siihen kuulunut normaalisti. Peikkopojathan ne siinä yrittivät olla liikkumatta, mutta eivätpä jääneet minulta huomaamatta. Peikkopojat virnistelivät tekemänsä lumiukon, tai paremminkin lumipeikon, vieressä. Kovin on näköinen lumipeikko. Hih.

Tällä kelillä kyllä onnistuu lumiukkojen teko mukavasti. Melkein aloin itsekin jotain lumesta pyörittelemään, mutta jätin sen kumminkin tällä kertaa.


 Peikot jäivät vielä puuhailemaan kannon nokkaan, kun lähdin jatkamaan matkaani. Ehkäpä sinne ilmestyy lisää lumipeikkoja 👀

Pirteätä kevättalven jatkoa!

tiistai 14. helmikuuta 2023

YSTÄVÄNPÄIVÄ

Kevättalvessa mennään jo näin pitkällä, että on jo Ystävänpäivä. Vaikka mielestäni Ystävänpäivä on joka päivä. Mutta kiva tällainen varsinainen Ystävänpäivä on.

Itse tykkään liikkua paljon luonnossa ja luontokin on eräänlainen ystävä. Ja koska tykkään myös käsillä tekemisestä, niin Ystävänpäivän sydän on muotoiltu lumikököstä. Tiukkaa tavaraa tämä kökkö. Sitten nappasin yhden oksan ja kieputtelin siitä ripustuslenkin. Lenkki jopa pysyi sydämessä ja sain sen roikkumaan kuusen oksaan. Jipii!

En kyllä jättänyt sitä tuohon roikkumaan, ettei joku viaton luontokappale saa sitä päähänsä alta kulkiessaan. Ei olisi ollut takeita, että kauanko tuo tuossa roikkuu.


Leppoisaa Ystävänpäivää ja pirteää kevättalvea!


lauantai 31. joulukuuta 2022

VUOSI VAIHTUU

Siinä se vuosi singahti ja kohta aletaan opettelemaan uutta vuosilukua. Hyvä, kun edellisen oppi muistamaan. Nippa nappa!

Säätila ei suosi ainakaan meidän nurkilla ulkosalla juhlijoita. Vettä, räntää ja tuultakin riittää. Ja aikalailla jäinen maakin paikotellen antaa haastetta etenemiseen. Rohkeasti vaan konttaamaan, jos muu tapa arveluttaa 😁 Tosin säätilahan on vaan asennekysymys. Itse tykkään olla ulkona kelillä kun kelillä. Tosin en tänään, koska joku aika sitten sairastettu korona vielä pitää meikäläisenkin mieluummin sisätiloissa.

Siksipä delegoin ulkoilun näille meidän reippaille huovutetuille hahmoille. Niitä ei säätilat haittaa. Sinne ne viuhtoivat kallion kupeeseen tähtisadetikut kainalossa intoo piukassa. Ja kyllä ne tikut siellä kivalta näyttivät. Ja kallion koloissa asuvat eläimet ja peikotkaan eivät moisista tähtisateista ole moksiskaan, koska näistähän ei kuulu juuri mitään ääntä. Kauniita hetken aikaa ja tällä kelillä ei mikään syty varmasti palamaankaan.


Oikein mukavaa vuoden vaihtumista ja siitä sitten kohti tulevaa vuotta 2023!


lauantai 24. joulukuuta 2022

JOULUKALENTERIN 24. LUUKKU

Metsänväen joulujuhla alkaa virallisesti tänään. Juhlan tuntu suorastaan väreilee metsän yllä. Metsästä lähestyy juhlapaikkaa koko ajan lisää kaikenlaista juhlijaa. Osa tulee lentämällä ja osa maata pitkin. Kukin omalla tyylillään.


Orava ja pöllö yrittävät saada koristenauhasotkua jälleen siistimmän näköiseksi. Pöllö antaa ohjeita ja orava yrittää hihitellen saada koristenauhat jollain tavalla edustavan näköisiksi.


Pöllö huhuilee samalla metsänväelle juhlaa alkavaksi. Huhuilujen välissä pöllö aina tarkistaa, että miltä oravan työ näyttää.


Orava tuumailee, että mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, niin tämä on hetken päästä taas ihan samannäköinen. Monia vetää puoleensa kaikenlainen kimallus. Ja tässä kimallusta on välillä suorastaan häikäisevän paljon.


Nimittäin joulun aikaan metsässä, juhlapaikalla ja sen läheisyydessä, vallitsee vahva joulun taika. Kaikki metsän asukkaat näkevät juhlapaikalta jo pitkälle näkyvän kimalluksen. Ihmiset sitä eivät pysty näkemään.


Mutta poikkeus vahvistaa säännön tai jotain sellaista. Tässäpä tämä pariskunta on lähtenyt pienelle joulukävelylle ennen saunaa. Kummasti tämä alue vetää magneetin lailla puoleensa. Isäntä ja emäntä eivät mene lähelle, mutta äkkiä emäntä osoittaa kuusikkoon kauemmaksi. Hän näyttää isännälle, että näetkö tuolla taas tuota kimallusta. Silmät pyöreänä emäntä tuijottaa kuusikkoon. Ja hämmästys ja kummastus! Isäntä katsoo hämmästyneenä ja sanoo näkevänsä myös kimallusta. Molemmat katselevat lumoutuneena kuusikkoon pitkän tovin, kunnes lähtevät oikein onnellisina takaisin pihapiiriin saunaa lämmittämään. Koira myhäilee vieressä tyytyväisenä. Koirahan toki kimalluksen näkee ja tietää metsän metkut. Koira on iloinen, että myös isäntäväki pystyy tämän taian näkemään.


Sitähän ei tiedä, vaikka siellä ruudun toisellakin puolella olisi kalenterilla seuraajia, jotka kimallusta voisivat nähdä. Uskon niin! Kaikki on mahdollista ja onhan joulussa ihan varmasti taikaa.

Tällainen kalenteri tänä vuonna. Kiitos, kun availitte luukkuja kanssani ja jännititte kimalluksen arvoitusta. Kiitos ihanista kommenteista! Etähalauksia täältä Peikkovillasta 😍💖

Oikein leppoisaa ja kimaltavan ihanaa Joulua ja mukavaa loppuvuotta!












perjantai 23. joulukuuta 2022

JOULUKALENTERIN 23. LUUKKU

Juhlapaikan edustalla alkaa olla vilskettä ja vipinää. Tontut, peikot ja retkeilijäkoira (joka on ehtinyt ihan ajoissa paikalle) katselevat koristenauhan korjaamista. Nauha on hieman repsahtanut yhdestä kohtaa ja kasaantunut toiselle oksalle. Nauhan luona on käynyt paljon ketteriä hypistelijöitä ja nauha on vähän kokenut kovia. Tämä ei ole ensimmäinen kerta eikä viimeinen, kun näitä nauhoja korjataan. Mutta kyllä se silti näyttää kauniilta, kaikki tuumailevat.


Sammakko ryömii hihitellen kohti kahta tonttua, joilla on meneillään tuijotuskilpailu. Tarkoituksena on mennä röhnöttämään tonttujen väliin kumpareelle. Jos vielä sittenkin onnistuvat tuijottamaan, niin ovat kyllä aikamoisia.


Juhlapaikalla tuntuu olevan hilpeä tunnelma. Ajatelkaa! Enää yksi luukku jäljellä! Ja se mystinen kimallus......hmmmm............Vielä se yksi luukku 👀😄






torstai 22. joulukuuta 2022

JOULUKALENTERIN 22. LUUKKU

Tyttötonttu ottaa rennosti juhlapaikan suuaukon lähellä. Siinä samassa paikalle pomppii pitkäkorvainen pupu, mikä näyttää hieman oudolta. Tyttötonttu tervehtii pupua ja hihkaisee, että ihan kuin sinulta puuttuisi jotain. Pupu pyörittelee päätään hämmästyneenä ja kiljaisee. Talvihousut jäivät kotimetsään!!!


Paikalle tulee muitakin jo juhlapaikan alueella olevia hämmästelemään puuttuvia housuja. Nyt täytyy keksiä jotain. Keppu kettu keksii, että joku linnuistahan lentää äkkiä hakemaan talvihousut pupun kotimetsästä.


Eikä mene kuin hetki, kun reipas närhi lennähtää ohi ja hihkaisee mennessään, että ei mene kauaa. Housut ovat jo melkein täällä.


Pupua naurattaa ihan mahdottomasti moinen kömmähdys. Olikin vähän sellainen outo olo, kun tuolla metsissä pompin. Kaikenlaista sitä sattuukin. Niin innoissaan sitä juhliin lähtee, että housutkin unohtuvat 👀😁

No näitä sattuu.....itse kullekin.........Heh......Mutta vielä olisi muutama luukku jäljellä 😊