torstai 31. joulukuuta 2015

HYVÄÄ VUOTTA 2016!

Peikot ovat tulleet juhlimaan vuoden vaihtumista majakalle ja muitakin saapuu paikalle vähitellen. Peikot fiilistelevät soittelemalla kitaraa ja lauleskelevat tuttuja kappaleita. Sädetikut syttyvät majakalla ja tunnelma alkaa nousta. Nyt voi juhlinta alkaa.

OIKEIN HYVÄÄ VUOTTA 2016!!




maanantai 28. joulukuuta 2015

PAKKASTA JA JÄÄPUIKKOJA

Näin Joulun jälkeen on kiva tuolla ulkona kuljeskella ja sulatella jouluruokia. Kelikin on nyt mitä parhain ulkoiluun. Pakkasta ei paljoa ole eikä tuuli tällä hetkellä käy. Eli tänään on tullut vähän kuvailtua tuolla ulkona. Jääpuikkoja on tosi paljon monessa paikassa.





torstai 24. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERIN 24. LUUKKU

Nyt on tontuilla Joulupukin reen jousen vimputin taskussa. Tontut ilahtuvat hurjasti, kun Minikoira ilmestyy peikkojen luo. Tontut pääsevät nyt ensimmäistä kertaa salaisiin käytäviin, kun Minikoira opastaa heitä. Se on tontuista jännittävää ja nyt he ehtivät varmasti ajoissa perille.

Tontut kiittelevät peikkoja ja oravaa avusta ja lupaavat tulla pian käymään uudestaan. Taskustaan tontut kaivavat jokaiselle reilut palat marjakakkua.

Nauru raikuu salaisten käytävien suuaukolla. Minikoira kutsuu peikot juhlimaan Joulua Joulupukin luo. Joulupukki oli sanonut, että pidetään niin isot juhlat, että juhlinta kuuluu naapuripitäjään asti. Peikot ovat aivan riemuissaan ja lupaavat tulla.


OIKEIN MUKAVAA JA LEPPOISAA JOULUA KAIKILLE!!!

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERIN 23. LUUKKU

Minikoira on innoissaan, kun sai tehtäväksi opastaa tonttupojat kotiin käytävien kautta. Minikoira tupsahtaa käytävästä ulos ja juoksee kohti peikkoluolaa. Minikoira tykkää peikoista ja käy peikkoluolassa aina kun ehtii. Keppukin on Minikoiran hyvä kaveri ja he näkevät toisiaan usein.

Minikoira on niin innoissaan, että häntä vispaa vimmatusti ja koira heittelee kuperkeikkoja aina välillä. Nopeasti Minikoira onkin jo perillä luolassa.




tiistai 22. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERIN 22. LUUKKU

Tontut ja peikot tulevat isoon luolaan, jossa kiiltomadot loikoilevat seinillä ja lattioilla ja tuovat taianomaista hohdetta luolaan. Pieniä peikkotulia palaa siellä täällä. Peikkoja on paikalla muutamia ja kaikki juttelevat iloisesti keskenään. Pikkupeikot opastavat tontut pikkutupaan ja tarjoavat tontuille peikkojen kuuluisaa torvijäkäläjäätelöä. Torvijäkälän päällä on hunajalla makeutettu pakkasenpurema puolukka. Peikot ja tontut herkuttelevat jäätelöllä ja saavat torvijäkälän päälle vielä lisää jäätelöä.

"Tässä voisi käyttää myös kaivattuja kurpaloita, mutta ne ovat nyt loppuneet." Veikeä sanoo.
"Ai mitä?" tontut kysyvät.
"Siis kuivattuja karpaloita." Veikeä nauraa.

Pikkutuvan parvella Keppu nukkua tuhistelee, vaikka peikot ja tontut nauraa kikattavat ja juttelevat. Tontut eivät malttaisi millään lähteä kotimatkalle, mutta vimputin on saatava Pukin rekeen aatoksi.




maanantai 21. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERIN 21. LUUKKU

"Hei vaan tontut!" Veikeä peikko sanoo.
"Tervetuloa peikkoluolaan. Minun nimeni on Veikeä." Veikeä lisää.
"Kiitos. Kyllä oli jännittävä matka tänne, mutta ensi kerralla se menee jo helpommin. Tiedämmehän jo jotain salaisista käytävistä. Niin, minä olen Vikkelä." Vikkelä puhuu innoissaan.
"Ja minä Vekkuli." Vekkuli lisää.
"Mennään pikkutupaan. Siellä saadaan rupatella rauhassa ennenkuin palaatte viemään sitä vimputinta pukille." Vintiö sanoo.
"Mennään." tontut sanovat innoissaan.


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERIN 20. LUUKKU

"Tuolla meidän luolamme on." Vintiö peikko näyttää ylpeänä.
"Onpa jylhän näköinen paikka! Tuolta on varmasti upeat näköalat." Vikkelä huokaa.
"Nouskaa edeltä tuonne ylös. Minä huutelen Veikeä peikon tänne." Vintiö sanoo innoissaan.

Tontut nousevat viimeisen nousun ylös tasanteelle ja ovat lopulta perillä peikkoluolan edessä.

"Me tehtiin se!" Vikkelä ja Vekkuli naureskelevat tyytyväisinä.



lauantai 19. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERIN 19. LUUKKU

Tonttupojat kulkevat tosi tarkasti kallion reunalla ja ihailevat samalla maisemia. Kalliosta kasvaa kaikkea kaunista ja tontut päättävät pian tulla takaisin peikkojen luo. Silloin he voivat paremmin tutustua alueeseen, kun ei ole niin kiire. Peikkopoika on ajatuksesta innoissaan.



perjantai 18. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERIN 18. LUUKKU

"Onpas jyrkkä kallio. Ollaanko jo lähellä peikkoluolaa?" Vikkelä kysyy.
"Ihan kohta ollaan perillä. Loppumatka onkin kiipeämistä. Teistähän on tullut jo tosi ketteriä." Vintiö kehuu tonttuja.
Tontut kiittävät ja tirskuvat tyytyväisinä.

Jos katsoo oikein tarkasti, niin joka puolella näkyy koloissa silmäpareja tarkkailemassa kulkijoita. Ovatko nämä käytävien vartijoita?



torstai 17. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERIN 17. LUUKKU

Tontut ja peikko kävelevät salaisen käytävän suuaukolta eteenpäin kohti peikkoluolaa. Tonttuja on jäänyt vaivaamaan Joulupukin salainen käytäväverkosto. Kun he ovat kävelleet jonkin matkaa, niin edessä näkyy taas kynttilöitä. Peikko kertoo, että siinä on taas käytävän suuaukko. Se on hieman erilainen kuin edellinen.

"Mitä se tarkoittaa, kun nuo kynttilät palavat?" Vekkuli kysyy.
"Se tarkoittaa sitä, että vartija hyväksyy tulijat ja päästää heidät käytäviin." Vintiö vastaa.
"Missä se vartija on? En näe ketään missään." Vekkuli ihmettelee.
"Vartijat eivät näyttäydy." Vintiö virnistelee.


keskiviikko 16. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERIN 16. LUUKKU

Tontut ja peikko lähtevät nuotiopaikalta aamulla aikaisin. Kaikki ovat virkeitä ja intoa täynnä. Vintiö vie tontut matkan varrella olevan ison kiven luo. Tontut katsovat hämmästyneinä kiven alta paljastuvaa luolaa ja sen edessä palavia kynttilöitä.

"Nuohan ovat Joulupukin kynttilöitä!" Vikkelä huudahtaa.
"Miksi ne ovat tuossa?" Vekkuli kysyy.
"Teille ei ole taidettu vielä kertoa Joulupukin salaisista käytävistä? Niitä saavat käyttää kaikki, joille siihen on lupa annettu. Ne nopeuttavat matkantekoa erittäin paljon." Vintiö opastaa.
"No nyt ymmärrän monta asiaa." Vikkelä sanoo nauraen.
"Saammeko me käyttää noita käytäviä?" Vekkuli kysyy.
"Uskon, että olette jo valmiita käyttämään käytäviä, koska kynttilät palavat." Vintiö vastaa.


tiistai 15. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERIN 15. LUUKKU

"Olipas se valtavan pitkä mäki. En ole koskaan laskenut noin pitkään liukurilla." Vikkelä tuumaa.
"Oli tosi hauskaa. Montakohan kertaa me kaaduimme matkan aikana? Vekkuli hihittelee ja puistelee lunta parrastaan.
"Nyt on kiva viettää yö tässä nuotiolla. Aamulla lähdemme tosi aikaisin jatkamaan matkaa." Vintiö sanoo.

Tontut ja peikko rupattelevat pitkälle yöhön ja nukahtavat lopulta nuotion lämpöön. Olli Orava on kiivennyt puuhun valtavan käpylastin kanssa ja rouskuttaa käpyjä oksallaan.


maanantai 14. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERIN 14. LUUKKU

Hörö hirvi sattuu olemaan päiväunilla ison kuusen alla ja herää tonttujen, peikon ja oravan nauruun ja huudahduksiin.

"Mitä ihmettä täällä tapahtuu?" Hörö hirvi mutisee.
"Jaahas! Siellä mennään juuri mukkelis makkelis nurin mäessä. Ja hauskaa niillä näkyy olevan. Hö, hö, höööö! Taidanpa jatkaa vielä hetken uniani ja sitten lähden mutustamaan evästä Hihi hirven kanssa. Ihan kävellen. En liukurilla. Hö, hö, hööö!" Hörö juttelee itsekseen ja kiepauttaa itsensä vielä hetkeksi kuusen alle.


sunnuntai 13. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERIN 13. LUUKKU

Tontut ja peikko jättävät pyöränsä ison kuusen alle ja jatkavat matkaa kävellen. Alueella on satanut lunta, niin peikko ehdottaa mäenlaskua. Tontut naureskelevat, että vauhdikas matkanteko jatkuu.

Peikko kaivaa lumen alta pitkän liukurin ja niin he kaikki hyppäävät innoissaan kyytiin.

"Aivan mahtavaa!" huutavat tontut.
"Pitäkää tiukasti kiinni!" peikko nauraa.
"Katsokaa! Oravakin tulee mukaan." peikko huomaa.

Ja niin alkaa hurja mäenlasku ja nauru raikuu kauas metsään.





lauantai 12. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERIN 12. LUUKKU

"Onpa hurjaa menoa! Sinne katosi rinteen taakse viimeinenkin hiippalakki. Näitkö Rento, kuinka hassusti tontut ajoivat pyörillä?" huutelee Riiviö peikko ja loikkaa puusta alas.
"Näin ja kuulin. Ei sitä nyt niin kauheasti tarvitsisi hosua. Kävellenkin pääsisi perille." tuumaa Rento peikko leppoisaan tapaansa.
"Mutta noilla pyörillä on niin hauska ajaa ja se surina kuulostaa niin kesäiseltä." haaveilee Riiviö.
"On niillä kiva välillä ajella." myöntää Rento.
"Lähdetään mekin luolalle. Haluan nähdä tontut paremmin." innostuu Riiviö.
"Mennään vaan, mutta ei pyörillä. Käytetään oikotietä. Pikkutontut eivät oikoteistä näköjään vielä tiedä mitään." sanoo Rento ja hyppää saarelta rantaan.




perjantai 11. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERIN 11. LUUKKU

Vintiö ajaa pyöränsä tonttujen viereen ja juoksee lähimmän kuusen alle. Kohta Vintiö tuo kuusen alta ensin yhden pyörän ja sitten toisen.

"No niin. Ottakaahan tontut tästä pyörät ja lähdetään matkaan." Vintiö naureskelee.
"Voi apua! Kuinkahan tässä käy?" Vikkelä huokailee.
"Eikun menoksi. Huiiiiiiiiiiiiii! Ha haaaaaa! Onpa hauska laite." Vekkuli nauraa.
"Ei sinne! Tämähän menee ihan mihin sattuu." Vikkelä huutaa.
"Hah hah hah haaa. Kyllä te äkkiä opitte niitä ohjaamaan. Yrittäkää seurata minua. Tulkaa tännepäin!" Vintiö nauraa vedet silmissä.

Mutkitellen matka alkaa kohti peikkoluolaa ja nauru raikuu metsikössä.



torstai 10. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERIN 10. LUUKKU

Tonttupojat pääsevät turvallisesti peikkojen alueelle ja kiipeävät varovasti rinnettä rannasta ylöspäin. Jalat lipsuvat, mutta puiden juurista saa hyvin otettua tukea ja kiipeäminen käy ripeästi. Lopulta tontut ovat ylhäällä ja katselevat uteliaina ympärilleen. On aivan hiljaista. Tontuista tuntuu ihan siltä, kun heitä tarkkailtaisiin.

Jostain alkaa kuulua outoa ääntä. Ääni kuulostaa ihan mehiläisparvelta.

"Mikä ääni tuo on?" Vekkuli kysyy silmät pyöreinä ja korvat höröllä.
"En tiedä." vastaa Vikkelä ja kuuntelee myös oikein tarkasti.

Äkkiä heidän eteensä surahtaa peikko jonkinlaisella pyörällä.

"No hei vaan! Minä jo odottelinkin teitä. Minun nimeni on Vintiö ja olen peikko." Vintiö sanoo iloisena.
"Me olemme Vekkuli ja Vikkelä." tontut vastaavat.
"Mikä tämä laite on? Siitä kuului outo ääni." Vekkuli kysyy peikolta.
"Tämä on mehiläispyörä eli mp. Mp kulkee surinavoimalla. Kesäisin mehiläiset käyvät kukissa pyörien vieressä ja mp:t imevät surinaa itseensä. Näin pyörät kulkevat helposti ympäri vuoden." peikko kertoo.
"Minulla on varattuna kuusen alla teillekin omat mp:t, niin voidaan mennä osa matkasta ajaen. Olette varmaan tulossa peikkoluolaan, eikö vaan?" Vintiö hymyilee.
"No sinne me olemme menossa. Se Joulupukin vimputin jäi sinne." tontut kikattavat.


"Miten tuota ajetaan?" tontut ihmettelevät.
"Minä näytän. Katsokaa!" Vintiö huudahtaa.
"Voi hurja. Osataankohan me? Tästä tulee hauskaa." tontut tirskuvat.

Se selviää huomisessa luukussa!



keskiviikko 9. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERIN 9. LUUKKU

Opastonttu kertoi kodalla tonttupojille, että heidän täytyy kävellä joelle ja ylittää joki pienellä lautalla. Peikkojen alue alkaa heti joen takaa.

Tonttupojat lähtivät hiippalakit innosta tutisten kohti jokea.

"No siinä se joki nyt on. Ajattele! Tuolla toisella puolella on paljon peikkoja ja ties mitä kaikkea." rupattelee Vekkuli.
"Tuolla kyllä liikahti joku. Ihan varmasti." jatkoi Vekkuli.
"Mennään äkkiä etsimään se lautta, niin päästään toiselle puolelle." sanoo Vikkelä ja lähtee etsimään lauttaa.


"Täällä se on! Tule tänne!" huutaa Vikkelä.
"Hui, kuinka kiikkerä se onkaan. Nyt täytyy edetä tosi tarkasti. Kova tuulikin täällä käy. Toivottavasti tämä ei haukkaa vettä. Me pikkutontut ei oikein vielä osata näppäriä taikojakaan." Vekkuli mutisee.
"Hyvin se menee. Ja taiat me opimme myöhemmin. Nyt mennään vaan rohkeasti eteenpäin." Vikkelä kannustaa.
"Mutta on tämä jännittävää ja hauskaa." huokaisee Vekkuli.
"Niin on! Kiva, kun päästiin hakemaan sitä ihmeen vimputinta." Vikkelä hihkaisee innoissaan.


Tonttupojat nauravat ja tuuli tuivertaa ja kuljettaa tonttujen venettä tasaisesti ja turvallisesti eteenpäin.


tiistai 8. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERIN 8. LUUKKU

"No nyt ne tontut lähtevät sieltä kodalta ja kyllä pikkutontut ovat tulossa tänne. Voi kun mahtavaa! Kiva tutustua uusiin tonttuihin. Kohta pääsen esittelemään tontuille tätä peikkojen aluetta. Kohta pidetään hauskaa!" iloitsee Vintiö ja hyppii riemusta kaatuneella puunrungolla ja melkein tipahtaa veteen.
"No hupsis. Täytyypä varoa, ettei tule kylmä kylpy." hihittelee peikko itsekseen.


maanantai 7. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERIN 7. LUUKKU

Tonttupojat eivät aavista ollenkaan, että Vintiö peikko tarkkailee heitä koko ajan. Opastonttu kyllä tietää, että Vintiö on lähellä. Vintiö keikkuu talon pihassa olevissa valoköynnöksissä ja katselee tonttujen puuhia. Hän miettii, että ovatko tontut tulossa peikkojen alueelle. Vintiö jää tarkkailemaan tonttuja.


sunnuntai 6. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERIN 6. LUUKKU

Opastonttu ja tonttupojat juttelevat ja nautiskelevat kodan lämmöstä. Tonttupojat ihmettelevät edelleen kodan valtavaa kokoa. Siellä mahtuisi järjestämään isot juhlat.

Tästä opastontulle tulee mieleen, että lähellä olevan talon vieressä on paljon ruusunmarjoja. Niistä saa tehtyä paljon jouluherkkuja. Vikkelä ampaisee heti juoksuun ja kerää posket innosta hehkuen mehukkaita ruusunmarjoja taskuihin. Ruusunmarjoja on niin paljon, että niistä riittää kaikille halukkaille.

Tonttujen taskut ovat siitä jännittävät, että niihin mahtuu paljon kaikkea ja taskuissa se kaikki muuttuu pieneksi ja painottomaksi. Näin metsissä kulkiessaan tontut eivät välttämättä tarvitse reppua. Toki sitä välillä käyttävät.


lauantai 5. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERIN 5. LUUKKU

Orava jää syömään saamaansa marjakakun palaa oksalle ja tontut jatkavat matkaa eteenpäin. Orava oli kertonut tontuille, että lähistöllä on kota, mikä on koristeltu hauskasti. Siellä kannattaisi kuulemma poiketa. Ja näinhän tontut tekevät. Tontut juoksevat vauhdilla eteenpäin ja kohta korkea kota kohoaa edessä.

"Onpa jännittävä paikka." tuumailevat tontut.

Äkkiä tontut oikein säikähtävät, kun yksi koristetontuista liikahtaa.

"Opastonttu!!" huudahtavat tontut yhteen ääneen.
"Miten sinä voit olla täällä?" tontut ihmettelevät.
"Lähdin partioreissulle ja tiesin, että tulette tänne. Minulla on vähän ylimääräistä aikaa, niin voidaan tässä vähän aikaa syödä ja rupatella. Ottakaahan palat marjakakkua" opastonttu sanoo.



perjantai 4. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERIN 4. LUUKKU

Tontut pääsivät lopulta kallion yli ja nyt he huomaavat kauhukseen erittäin huteralta näyttävän riippusillan.

"No nyt on pahalta näyttävä silta. Minä menen edeltä varovasti." sanoo Vekkuli.
"Mene todella varovasti. Hih, hih! Sinun jalkasi tutisevat niin paljon, että tämä silta ihan tärisee." nauraa Vikkelä.


"Hui!!" kiljahtavat tontut yhteen ääneen, kun orava tupsahtaa heidän eteensä.

Orava on katsellut tonttujen touhuja oksaltaan ja päätti tulla hieman auttamaan.

"Olen Olli Orava. Asun tässä lähellä puussa. Näin teidän epävarman menonne ja päätin tulla auttamaan." Orava sanoo.
"Voi kun kivaa! Miten me pääsemme täältä turvallisesti alas?" kysyvät tontut.


"Ottakaa turkistani tiukasti kiinni, niin vien teidät alas." Orava ehdottaa.
"Onpa hieno tunne, kun on maata töppösten alla. Kiitos Olli!" huokaisevat tontut.


"Me olemme matkalla peikkojen luo. Onko sinne vielä pitkä matka?" kysyvät tontut uteliaina.

Orava loikkaa oksalle muutamalla ketterällä pompulla ja huutelee oksalta: "Minä melkein näen täältä oksalta peikkojen alueelle. Ei teillä ole enää pitkä matka. Minä käyn siellä usein, koska peikkojen luona on aina niin hauskaa."


torstai 3. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERIN 3. LUUKKU

Tänään opastonttu laittaa taskut täyteen tonttujen rakastamaa marjakakkua ja lähtee partioreissulle. Marjakakku on niin ravitsevaa, että pienellä palalla pärjää pitkään. Tosin tontut syövät sitä mielellään paljon. Ihan liian paljon.

Opastonttu tuumailee ja kuuntelee hetken kivellä ja lähtee sitten varmoin askelin metsään. Matkalla on monta paikkaa tarkistettavana ja kyllä hän tonttupoikiakin käy katsomassa. Opastonttu tietää jo nyt, että missä Vikkelä ja Vekkuli menevät. Kun tarkasti kuuntelee, niin metsä kertoo asioita.


Vikkelä ja Vekkuli ovat kulkeneet jo aika kauas. Maasto on ollut tähän asti helppoa, mutta nyt edessä on korkea kallio.

"Kestävätköhän nämä tikapuut?" kysyy Vekkuli.
"Aikamoisen ritinän ja kitinän ne pitävät, mutta hyvin näyttävät kestävän. Kiipeä ylös vaan! Minä tulen perässä." vastaa Vikkelä.

Ja näin tonttujen matka jatkuu.