perjantai 25. joulukuuta 2020

MUKAVAA LOPPUVUOTTA

Ihme ja kumma! Jouluksi saatiin maa kunnolla valkoiseksi. Ei hassumpaa! Ulkoiluunkin keli on oikein mainio, kun ei ole edes kovin kylmä.


Leppoisaa Joulun jatkoa ja loppuvuotta!

torstai 24. joulukuuta 2020

JOULUKALENTERIN 24. LUUKKU

Koska metsän väki ei päästänyt meitä seuraamaan heidän joulujuhlaansa, niin nyt täytyy tyytyä talon väen juhlintaan.

Tänä vuonna juhlinta on erilaista, kuten nyt niin monessa paikassa. Emme kokoonnu syömään ja oleskelemaan yhdessä. Nyt vietämme Joulua tällä kokoonpanolla mitä kuvissa näkyy.

Ei meillä sentään näin kylmä ole, että ulkovaatteet päällä tarvitsee sisällä olla. Jotenkin kummasti vain jäi ulkovaatteet päälle 😁


Kuvista poiketen meillä on takka ja leivinuuni. Ei pönttöuunia, vaikka se ihana olisikin. Ja kuusikin on aito, juuri tuosta pihan laidasta haettu, ja tuoksuu aivan mahdottoman hyvältä. En tiedä, että mihin se kaadettu kuusi näiltä tyypeiltä hukkui, kun tuossa nyt on tuo tehty kuusi. Hmmmmm.


Ihme ja kumma, mutta maassa on jälleen lunta. Eli valkoinen Joulu tuli sitten kumminkin.....Ainakin vähäksi aikaa.

Toivotamme oikein ihanaa Joulua kaikille! Kiitos kalenterin seuraamisesta 💖 Sitä oli jälleen hauska tehdä. Täällä kun nyt sattuu liikkumaan kaikenlaisia outoja otuksia, niin niitä on kiva kuvailla 😀

keskiviikko 23. joulukuuta 2020

JOULUKALENTERIN 23. LUUKKU

Nuotion ääressä istuskellaan edelleen, mutta vähitellen kaikki alkavat siirtymään varsinaiselle juhla-alueelle. Koko ajan metsän väkeä tulee paikalle lisää. Osa sujahtaa varsinaiselle juhlapaikalle jo suoraan.



Peikkopojat kipaisevat pikaisesti kotiluolastossaan ennen juhlapaikalle siirtymistä.


Toinen peikoista kurkistaa, että kukaan ei vaan nähnyt heitä. Peikkojen luolista pääsee maanalaisia käytäviä pitkin suoraan juhlapaikalle. Kaikki peikot menevätkin sitä reittiä juhlimaan. Kiiltomadot valaisevat luolastoa mukavasti, niin siellä on helppo kulkea.


Täällä ollaan jo juhlapaikan vieressä. Tontut katselevat ihaillen Möhkötonttua, joka seisoskelee katselemassa saapuvaa juhlaväkeä. On aika kunnioitusta herättävä tonttu.


Juhlapaikan suuri metsäinen portti on suoraan edessä. Sinne ei valitettavasti kuvaaja voinut mennä. Eli jälleen kerran metsän väki saa juhlia rauhassa, mikä on tietenkin ihan oikein.


Mutta vielä on yksi luukku jäljellä. Se onkin sitten jo aatto. Hyvänen aika sentään!


tiistai 22. joulukuuta 2020

JOULUKALENTERIN 22. LUUKKU

Tonttutyttö miettii, että pitäisikös ottaa vähän kimaltavia heiniä mukaan juhlapaikalle. Tästä niitä saisi kivasti mukaan ison nipun. Sulamaan alkanut lumi on jäätynyt kimaltaviksi jäätimanteiksi heiniin.


Tonttuja, peikkoja ja muuta metsän väkeä alkaa kerääntymään juhlapaikan lähelle. Koko ajan metsästä vilahtaa esiin uusia juhlijoita. Moni heistä pysähtyy tähän nuotiopaikalle rupattelemaan.



Minne tämä porukka tästä oikein siirtyy juhlimaan? Selviääköhän se seuraavista, jäljellä olevista luukuista?

maanantai 21. joulukuuta 2020

JOULUKALENTERIN 21. LUUKKU

Tontut ja peikot ovat päässeet lähelle metsänväen juhlapaikkaa. Paikka on hyvin piilossa ja sitä ei helposti löydä. Metsän asukkailla onkin monia tapoja saada kaikki halukkaat juhlijat paikalle.


Yksi hyvä tapa on pöllön kutsuhuhuilu. Myös linnut lentelevät pitkin poikin ja vievät viestiä juhlimaan tulijoille. Tontuilla on myös ihan oma vihellystapansa ja sen avulla voi viestiä erilaisia asioita. Ihan varmasti jokainen lopulta löytää perille.

Luukut alkavat käymään vähiin. Joulu jo kolkuttelee ovella 🎄

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

JOULUKALENTERIN 20. LUUKKU

Talon koira on ulkoilemassa ja haistelee pihapiirissä jäniksen jälkiä. Ja kappas! Itse jänishän se siinä vai rusakko kenties? Mutta onpa se suuri. On kaveri ollut porkkana-aikaan paikalla.

Pitkäkorvainen esittelee itsensä Pupuksi ja kertoo olevansa matkalla metsänväen kanssa juhlimaan. Koira kertoo, että tonttuja ja peikkoja on ainakin jo vilissyt aikalailla lähiympäristössä.


Ja kukas se täällä kiikaroi. Bongari koira etsii selkeästi myös jotain. Olisiko menossa Pupun kanssa samaan suuntaan?

On tuolla Bongarilla niin komeet kiikarit, että varmasti löytää perille. Minne sitten onkin menossa.

lauantai 19. joulukuuta 2020

JOULUKALENTERIN 19. LUUKKU

No toinen peikkopoikahan juoksi hakemaan pyöränsä tontuille ja toinen tonttu hyppäsi innosta tutisten pyörän selkään. Peikkopojat muistuttelivat tonttua, että kuinka pyörä toimii. Tontulla pipolakki vipattaa päässä, kun pyörä nytkähtää liikkeelle.


Mutta kylläpä se vaan on mukavaa hurautella pitkin lumista maastoa. Eihän tätä meinaa malttaa lopettaa ollenkaan. Pitäisiköhän tontuillekin hankkia muutama tämmöinen. Kyllä niille aina käyttöä keksisi.

Tonttu palautti pyörän ja toinen peikoista näytti malliksi vähän vauhdikkaampaa ajoa. Tontut katselivat ihastuksissaan peikon ajoa.


Jätetäänpäs tämä porukka huristelemaan rauhassa. Ja vielä on muutama luukku jäljellä. Joulu on ihan kohta!

perjantai 18. joulukuuta 2020

JOULUKALENTERIN 18. LUUKKU

Ihmiset lähtivät takaisin talollensa ja tontut ja peikot jäivät kallioille. Ihmiset olivat selkeästi tunteneet tonttujen ja peikkojen olevan lähellä. Aika jännittävää!


Toinen poikatontuista kysyy peikoilta varovasti, että onkohan peikkojen pyörät lähellä? Että voisikohan sellaista mahdollisesti vähän taas kokeilla?

No nytkö se hurjastelu alkaa? Katso seuraava luukku, niin sieltä se selviää 😁


torstai 17. joulukuuta 2020

JOULUKALENTERIN 17. LUUKKU

Tännehän nuo ihmiset tulivat. Jääpuikkoja katsomaan. Täällä kallioiden kyljissä on parhaat jääpuikot ja puikot ovat välillä todella kirkkaita ja hienoja.


Ja niitä on tuolla ylhäällä lisää. Näitä voisi katsella vaikka kuinka kauan. Vettä täällä kyllä vähän tipahtelee päähän. Mutta kylläpä onkin upean näköistä.


Ihmisillä on jotenkin sellainen tunne, että ehkä on jo viisainta poistua paikalta. Miksi tuli sellainen tunne? Sitä he eivät oikein pysty selittämään. Mutta kyllä oli kiva reissu jääpuikkoseinämälle.

Eivät nämä kaksi sankaria näköjään tunkeneet itseään mihinkään luolaan eivätkä kiivenneet mihinkään. Tällä kertaa.......Joulukin jo lähestyy vinhaa vauhtia.

keskiviikko 16. joulukuuta 2020

JOULUKALENTERIN 16. LUUKKU

No mutta mihinkäs tämä talon pariskunta nyt on matkalla ja noin hämärässä vielä. Heidän koiransa on tainnut jäädä sisälle ja tuijottaa siellä nyt varmaan silmät suurina ikkunasta. Tontut ja peikot ovat lähteneet seuraamaan ihmisiä, koska nämähän kulkevat nyt ihan peikkojen asuinalueella. Peikkojen täytyy vähän katsoa, että mihin nämä seikkailunhaluiset ihmiset itsensä tunkevat.


Tontut ja peikot kiipeävät vähän korkeammalle tarkkailemaan ihmisiä. Jääpuikkojen takaa heitä ei niin hyvin huomata.


Toivottavasti ihmiset nyt eivät änkeä mihinkään peikkoluolaan.......Eeeeeiiiii kai.....


tiistai 15. joulukuuta 2020

JOULUKALENTERIN 15. LUUKKU

Ihmiset lähtivät viemään puita metsästä kelkalla pois ja perheen koira päätti livahtaa huomaamattomasti etsimään tonttuja. Eivät tontut kauas ole ehtineet. Tarkan nenänsä ansiosta koira löysi tontut ja peikot yhden valtavan kannon takaa. Ja voi että sitä riehumisen määrää. Koiran häntä vispasi vimmatusti ja tontut ja peikot olivat aivan yhtä innoissaan.


Perusteellisen tervehtimisen jälkeen tontut kysyvät koiralta, että ovatkohan ihmiset huomanneet heitä. Koira arvelee, että tuskin ihmiset ovat heitä huomanneet. Eivät ainakaan kunnolla. Toisaalta ihmiset kyllä tietävät, että täällä voi kulkea varsinkin näin Joulun alla kaikenlaista vipeltäjää.

Mitenkähän tämä kalenteri tästä jatkuu? Kurkistapa seuraava luukku 😄

maanantai 14. joulukuuta 2020

JOULUKALENTERIN 14. LUUKKU

Kuusi vietiin katokseen ja vielä täytyy vähän hakea puita. Sahalle siis löytyy taas käyttöä. Siih saah vaan ja puupino kasvaa kelkassa.


Isäntä kehuu sahaa suorastaan loistavaksi. Sillä sahaa kuulemma ihan tuosta noin vaan puun poikki. Samalla hän näyttää sahausliikkeitä ilmassa. Emäntää asia naurattaa kovasti ja perheen koira riehaantuu toisten hassuttelusta ja alkaa leikkiä lumessa.

Mutta koira miettii koko ajan silti tonttuja. Niitä pitää päästä katsomaan.

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

JOULUKALENTERIN 13. LUUKKU

Perheen koira malttoi mielensä eikä paljastanut tonttuja edellisessä "luukussa". Tänään talon isäntä on päättänyt kaataa joulukuusen (oikeasti vielä ei ole otollinen aika kaataa kuusta). Koira höristelee korviaan ja tietää, että tontut seuraavat talon väen puuhia.


No siellähän ne tontut kurkistelevatkin kannon takaa. Eivätkö ihmiset todellakaan huomaa tonttuja?


Rohkeat tontut katselevat tarkkana kuusen kaatamista. Peikkopojat jäivät vähän kauemmaksi katselemaan tilannetta.


Koira ei meinaa malttaa keskittyä kuusen kaatoon ollenkaan, kun tekisi niin mieli ampaista tonttuja tervehtimään.


Nyt on kuusi kaadettu. Kylläpä se on hieno. Nyt sen voi viedä suojaan odottamaan sisälle tuontia ja koristelua.

Joko koira pian pääsee tervehtimään tonttuja? Olisiko se jo ensi jaksossa vai vieläkö pitää odottaa?

lauantai 12. joulukuuta 2020

JOULUKALENTERIN 12. LUUKKU

Voihan nenä! Tontut ja peikkopojat meinaavat melkein törmätä ihmisiin pihan laidassa. Ihmiset istuskelevat kaikessa rauhassa jutustelemassa ulkona. Ja siellä näyttää olevan heidän koiransakin. Koira on kyllä hyvinkin tuttu tontuille ja peikoille. Kun nyt koira ei paljastaisi tonttuja ja peikkoja.

Perheen koira alkaa höristellä korviaan ja nuuhkia ilmaa. Nyt on tuttuja hajuja (tuoksuja) hyvin lähellä.

Mitenkähän tässä käy? Paljastaako koira tontut ja peikot? Jatkoa seuraa seuraavassa luukussa 😀

perjantai 11. joulukuuta 2020

JOULUKALENTERIN 11. LUUKKU

Tontut päättävät lähteä ihmisten pihalle takaisin ja pyytävät peikkopoikia mukaansa. Mutta nyt heidän täytyy olla hyvin varovaisia. Jos ihmiset sattuivatkin näkemään pienen vilauksen tontun hiippalakista.

Tomera porukka tarpoo lumessa pihaa kohti. Kohta tulee pimeää, niin heitä ei huomata niin helposti.



Ovatkohan ihmiset vielä pihalla? Tämän porukan täytyy nyt olla silmä ja korva tarkkana!

torstai 10. joulukuuta 2020

JOULUKALENTERIN 10. LUUKKU

Huh, huh! Tontut onnistuivat livahtamaan kiven takaa kukkulan päälle niin, että ihmiset eivät huomanneet heitä. Tai ihan varmoja he eivät voi olla, kun olivat kuulevinaan, että ihmiset olisivat maininneet jotain punaisesta hiippalakista.............Mutta ketä tuolla taustalla näkyy?


Peikkopojathan sieltä ilmestyivät kukkulan takaa. Juuri kun poikatontut olivat kertoneet tyttötontulle peikkojen "moottoripyöristä", niin siinä samassa peikot ovatkin tuossa. Kylläpäs oli mukava sattuma.

Tontut ja peikot höpisevät melkein kilpaa toisilleen. Niin paljon asiaa heillä kaikilla on, kun eivät ole nähneet vähään aikaan toisiaan. Poikatontut kertovat myös äsken näkemistään pyöristä peikoille. Samalla he muistelivat aikaisempia ajokokemuksiaan peikkojen pyörillä ja peikkoja nauratti tämä kovasti.

Mitähän seuraavassa luukussa oikein tapahtuu? Lähtevätkö peikot tonttujen mukaan vai tontut peikkojen mukaan? Hmmmmmm!

keskiviikko 9. joulukuuta 2020

JOULUKALENTERIN 9. LUUKKU

Tontut ovat hiippailleet kivien taakse katselemaan ihmisten puuhia. No tuonnehan ne olivat menossa.


Tonttupojat kuiskuttelevat tyttötontulle, että peikkopojilla on kanssa tuollaisia "moottoripyöriä". Saimme itsekin ajaa niillä muutama vuosi sitten. Se sitten oli jännää. Ehkä liiankin jännää.


Ihmiset eivät huomaa tonttuja, vaikka ovat ihan lähellä heitä. Ihmiset heittelevät vaan toisilleen moottoripyörä- ja skootterivitsejä ja naureskelevat toisilleen. Mutta minkä ihmeen takia he seisovat hangessa pyöriensä kanssa? No ihmisiä ei aina voi ymmärtää 😏😀


Ihmiset kuulevat pientä supinaa ja kääntyvät katsomaan, että mistä se oikein kuuluu.


Paljastuvatko tontut piilostansa? Kuinkahan tässä käy?


tiistai 8. joulukuuta 2020

JOULUKALENTERIN 8. LUUKKU

Eipäs näytä selviävänkään vielä tästä luukusta, että mihin nämä ihmiset ovat menossa. Näyttävät vaan kävelevän jonnekin vai näyttääkö se vaan siltä? Jospa ihmiset vaan ovatkin kävelevinään. Siinäpä onkin kysymys 😁

Tuo miespuolinen näyttää katselevan jotain tarkasti pää kallellaan. Naisellakin on aika muikea ilme. Sisäpiirin tietona voin kertoa, että ensi luukusta selviää, mitä nämä kaksi niin tarkasti katselevat.

maanantai 7. joulukuuta 2020

JOULUKALENTERIN 7. LUUKKU

La, la, lal, lal, laaaaaa..... Lallatus kuuluu jo pitkälle ja tontut juoksevat nopeasti katsomaan mistä ääni kuuluu. Puukelkka lähestyy hurjaa vauhtia ja kyydissä oleva naisihminen lallattaa ja nauraa. Tontut tunnistavat ihmiset lähitalon asukkaiksi. Kylläpä niillä näyttää olevan vauhti päällä.

Mihin nämä ihmiset ovat menossa vai muutenko vaan täällä hurjastelevat?

Ja arvatkaa mitä...... Se selviää seuraavasta luukusta 😄

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

JOULUKALENTERIN 6. LUUKKU

Tontut heräsivät virkeinä, mikä ei ole ihme. Olihan nukkumapaikka ihan täydellinen. Lunta olikin satanut ihan reilusti illan ja yön aikana.

Tyttötonttu hihkaisi innosta ja heittäytyi lumeen selälleen ja alkoi viuhtoa käsillään kuvioita puhtaaseen hankeen. Toinen poikatontuista heittäytyi heti perässä kierimään lumeen. Poikatontut heittelivät lunta toistensa päälle ja samassa he kuulivat lähistöltä jotain ääniä.

Tontut kuuntelivat tarkasti ja päättivät mennä katsomaan lähempää.

Ketäs kummia siellä oikein mahtaa olla? Se selviää varmaankin huomisesta luukusta 😄

lauantai 5. joulukuuta 2020

JOULUKALENTERIN 5. LUUKKU

Äkkiä alkoi lunta tuiskuttamaan melkein vaakasuoraan. Tontut lähtivät etsimään sopivaa suojaa, jossa voisi lepäillä ja syödä eväitä. Sopiva paikka löytyikin aika äkkiä. Tätä paikkaa käyttävät myös monet metsän eläimet. Tällä hetkellä paikalla ei eläimiä näy ja tontut ottavat hyvät asennot pehmeällä sammaleella.


Tontut miettivät, että mihin suuntaan tästä lähdettäisiin. Lähistöllä on taloja, että voisi käydä vähän ihmisten puuhia katsomassa.

Tontut jäävät juttelemaan hissuksiin ja hetken kuluttua nukkua tuhistavat puiden oksien suojassa.

Malttavatkohan tontut lähteä noin ihanasta paikasta pois jo ensi luukussa?