Peikot jäivät makustelemaan sitä tonttujen vahingossa sanomaa töttöstä toisen eteen. He alkoivat rallattelemaan, että töttöstä toisen eteen, niin kohta osuu juhlavuori meidän eteen. Tontutkin innostuivat rallattelemaan tätä ja kohta he kaikki tanssivat pienen männyn ympärillä.
Mutta ei siinä kauaa voinut tanssia, kun piti jatkaa matkaa juhlavuorta kohti. Tontut ja peikot rallattelivat edelleen tätä pientä laulun pätkää ja matka taittui joutuisasti. Kohta jo tonttupojat hihkaisivat, että tuolla näkyy punaiset tonttukynttilät.
Peikkopojat lähtivät kevyeen juoksuun ja kohta jo noustiin viimeistä jyrkempää kohtaa kohti juhlapaikkaa.
Siellä ne kynttilät loistavat. Se näyttää aina yhtä hienolta. Ja tuolla kauempana on kynttilöitä lisää, tontut huokailevat.
Äkkiä paikalle ilmestyy muutamia tonttuja ja joitakin metsän eläimiä vastaanottamaan tulijoita. Lintuja lentelee yläpuolella katselemassa juhliin tulijoita.
Tervetuloa juhlapaikalle, paikalla olevat tontut huutelevat. Täällä on jo paljon metsän väkeä alueella ja koko ajan näyttää tulevan lisää. Jäättekö tekin tähän vastaanottamaan juhlijoita? Ilman muuta, tonttupojat ja peikot vastaavat. Me voidaan opettaa teille hauska pieni laulunpätkä, niin voidaan vastaanottaa juhlijoita laulamalla sitä, peikot hihittelevät.
Siitä se juhlinta sitten metsässä alkaa. Kaikki eivät näihin juhliin lähde ja jotkut pitävät pienempiä juhlia omissa porukoissa. Toiset taas tykkäävät oleskella rauhassa itsekseen ja nauttia joulun tunnelmasta ihan omassa seurassaan. Jokainen viettää joulun omalla tavallaan ja niin se pitää ollakin.
Oikein mukavaa Joulua Peikkovillan väeltä kaikille sinne ruutujen toiselle puolelle!
Kyllähän tästä jonkinlainen joulukalenteri lopulta tulikin, vaikka alkuun muuta ajattelin 😀.





Hyvää Joulua!🧡🎅🏻
VastaaPoistaKOKO peikkovillan väelle!
Kiitos ihanasta Joulukalenterista!
t.Liisa
Ihana juhlavuori ja koko porukka alkaa oleen jo paikalla. Kiitos kivasta joulukalenterista ja oikein hyvää joulua Peikkovillaan!
VastaaPoista